Yrityskehittämisen uusimmat tuulet

Ajattelin yllättää itseni ja muut kirjoittamalla kerrankin jotain ammatillista tähän blogiin.

Yrittäjyys ja sen edistäminen ovat nousseet aikaisempaa suurempaan rooliin 2000-luvun elinkeinopolitiikassa, ja niihin on todenteolla alettu panostaa pääministeri Vanhasen hallituskausilla. Vanhasen I eli ”työllisyyden ja yrittäjyyden hallitus” toteutti vuosina 2003-2007 erityistä yrittäjyyden politiikkaohjelmaa, joka loppuraportin mukaan onnistui saavuttamaan sille asetetut tavoitteet varsin hyvin. Yritysten määrän kasvun ohella politiikkaohjelman tärkeimpiä saavutuksia olivat raportin mukaan yritysten rahoituksen parantaminen, yrityspalveluiden uudistaminen, yrittäjien työttömyys- ja sosiaaliturvan parannukset, yrittäjyyskasvatukseen liittyvät toimenpiteet sekä veronalennukset ja verojärjestelmään tehdyt muutokset.

Suomessa on perinteisesti jaettu varsinaisia yritystukia kuitenkin vähemmän kuin muualla Euroopassa. Lisäksi Suomen yritystukijärjestelmää on leimannut sen pirstaleisuus. Oman osansa tukipotista ovat saaneet jaettavakseen ainakin KTM, TM, VM, LVM, MMM ja UM sekä niiden hallinnoimat erillisyksiköt (esim. Tekes). EU-tason arvioinneissa Suomea on kehotettu selkeyttämään ja keskittämään omaa yritystukijärjestelmäänsä. Muutos on kuitenkin ollut hidasta, koska jokainen ministeriö on halunnut itsekkäästi pitää kiinni omasta tukipotistaan. Luonnollista tietä jakajien määrä on pienentynyt ainakin yhdellä, kun KTM ja TM ovat yhdistyneet TEM:ksi ja toimivat näin olleen yhtenä, selvästi suurimpana, yritystukiviranomaisena.

Myös muutoin yritystukijärjestelmää on remontoitu kunnolla viime vuosina. Uusi yritystukilaki (1336/2006) tuli voimaan vuoden 2006 lopussa. Sen mukaan yritystuki-instrumenttien määrää vähennetään ja siirrytään kohti ”yhden luukun periaatetta”, mikä ilahduttaa minua suuresti – ovathan ne omia suosituksiani*. Tämä tarkoittaa sitä, että yrittäjä saisi jatkossa koko julkisen tukiviidakon palvelut paketoituna yhden virkailijan (”luukun”) kautta ilman, että sen täytyy perehtyä kaikkiin mahdollisiin palveluntarjoajiin. Yrityskyselyiden mukaan tämä onkin ollut yksi tukijärjestelmän suurimpia ongelmia ainaisen tuen rahallisen riittämättömyyden ohella. Seuraavaksi uudistetaan aluehallintoa (ALKU-hanke), joka laittaa myös yritystukia myöntävät alueviranomaiset uusiksi. Yritystukiasiat siirtyvät näillä näkymin viranomaistaholle, joka kantaa tässä vaiheessa nimeä Elinkeino-, liikenne- ja luonnonvarakeskus. Tämän ”ELL-keskuksen” tehtävänä on vastata valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtävistä alueilla.

Kasvuyritykset ja innovaatiot ovat päivän sana yrityspolitiikassa. Yritystukia halutaan kohdentaa entistä enemmän kehittyviin ja kasvaviin yrityksiin, joiden merkitys kansallisen kilpailukyvyn kehittämisessä on kasvanut. Samalla panostusta pienempiin, tavanomaisiin kehittämistoimiin halutaan vähentää, mikä saattaa oleellisesti heikentää tavallisten pienyritysten kehittämismahdollisuuksia, koska juuri niille kehittämistoiminta on suhteessa kaikkein kalleinta. Nämä pienet yritykset vastaavat yhdessä noin 60 % yrityssektorin työpaikoista ja niiden osuus uusista työpaikoista on vieläkin suurempi. Niiden kehittymisen turvaaminen ei siis kansantalouden kannalta voi olla vähäpätöinen asia.

Aivan uusinta uutta yrityskehittämisen saralla edustaa ministeri Pekkarisen kovalla tohinalla markkinoima Innotori, jonka avajaisia vietettiin kaksi viikkoa sitten täällä Jyväskylässä. Innotori on jonkinlainen uudenlainen tapa saattaa innovaatioiden kehittäjät ja niiden soveltajat yhteen. Kuulemani mukaan idean todellinen isä löytyy tuosta naapurihuoneesta. Silti en osaa kertoa torista tai sen innovaatisuudesta enempää, koska siitä ei juurikaan ole saatavissa lisäinformaatiota. Jos joku on osallistunut avajaistilaisuuteen tai kuuluu muuten vaan sisäpiiriin, niin valistakoon meitä lisää tästä mystisestä suunnitelmasta!



*) Ritsilä, J. ja Tokila, A. (2005): Yritystoiminnan tukemisesta annetun lain
(1068/2000) mukaisen tukijärjestelmän vaikuttavuuden ja toimivuuden arviointi. KTM-julkaisuja 21/2005.

Punavihermädättäjä kasvissyöjähippi ja henkkamaukan uusi, ihana kesämallisto

No kun se kesä nyt kerrankin suvaitsi tulla niin olempa koko työaikani alusta alkaen odottanut sellaista viikkoa, joka olisi pelkkää aamuvuoroa. Nyt se viikko tuli ja niin tuli myös pakkaset. Huraa! Kahdeksan asteen ulkoilma ei lämmitä, ei millään. Lapaset kädessä ja pitkät kalsarit jalassa on tullut pyöräiltyä työpaikalle. Ilma on kirpeä aamuisin ja jotenkin valju iltapäivisin. Kuinka epämiellyttävää! Ja minä kun olin odotellut jo ilmastonmuutoksen positiivisia vaikutuksia, eli intiaanikesäkelejä.

Nyt kun pääsin näin sutjakalla aasinsillalla ilmastonmuutokseen niin saatanpa vähän kertailla, miten olen kasvisruokavaliolla elellen edistynyt.
Ensin heitän pari faktaa tiskiin:

Suomen WWF:n sivuilla kirjoitetaan:
Karjatalous kuluttaa 8 % kaikesta ihmisen käyttämästä makeasta vedestä. 100 lihagramman tuottamiseksi voidaan tarvita jopa 90 000 vesilitraa. Myös veden saastuminen on ongelma. Eläinten jätökset, eläinten käyttämät antibiootit ja hormonit sekä viljelyssä käytetyt tuholaismyrkyt ja lannoitteet saastuttavat vesiä.

Karjatalouden kasvihuonekaasupäästöt ovat maailmanlaajuisesti liikennettäkin suuremmat. Karjatuotannon osuus päästöistä hiilidioksidipäästöinä mitattuna on 18 %, kun otetaan huomioon lihantuotannon koko elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset rehujen kasvatuksesta tuotteiden kuljetukseen ympäri maailmaa.

Myös Heidi Hautala on kirjoittanut aiheesta blogissaan:
– Fakta on kuitenkin se, että useimmille ihmisille tekisi hyvää ryhtyä pitkälti kasvissyöjiksi, ja hyödyllistä se olisi myös maailman ruokatalouden ja ekologian takia. Lihatuotannon vähentämisellä olisi suuri vaikutus ilmastonmuutoksen torjumiseen. Lihatuotannon osuus on noin 80 % maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä eli melkein 5 % kaikista kasvihuonekaasujen päästöistä. Tätä voi verrata lentoliikenteen kahteen prosenttiin. Jo maltillinenkin kasvissyönti olisi maailman mitassa kestävä ruokavalio.

Itse en ole näin jaloja ajatuksia oikeastaan läpikäynyt kertaakaan kasvissyöntiurani historiassa. Liha ei maistu sen vuoksi, että se on tuotettua, kasvatettua ja jalostettua. Se on inhottavaa. Se on harmaata ja näyttää jotenkin, noh, oudolta. Se on sitkeää ja siinä on inhottavia limaisia osia, jotka täytyy sylkeä ulos suustaan. Varsinkin kanassa. Kaikki muistavat koulun kanaviillokkipäivät kun joutui sormilla sieraimet peittämään ja lappaamaan suuhun tätä limaista, kosteaa apetta.
Hyi eläköön!

Sitten on näitä makkaroita, nugetteja ja lihapullia, jotka ovat käytännössä teurasjätteitä. Lihajalostamon lattialta lakaistuja jäänteitä. Muistan vieläkin sen hajun, mikä tulee kun avaa kaupan lihapullapaketin! Siis puhdas pierun haju! Hyi eläköön taas!

Onneksi helluni on mainio kokki, hetkessä loihtii hän mitä parhaimmat soijarouhekastikkeet, soijapalasoossit ja tofuwokit! Ei harmita! Puhtaista raaka-aineista helppoja ja herkullisia ja kaikenlisäksi hyvin vähän kovia rasvoja sisältävää ruokaa, kyllä kelpaa.
En ole kesäsin kademielinen kun katselen muiden rasvaatihkuvia teurasjäte kyrsiä. Kuten jo viimekesänä, taidan nauttia hyvin marinoidun tofu-halloumi-kesäkurpitsa-herkkusieni -vartaan ja maissia.
Maistuis varmaan sullekin.

Matkaa vegaaniksi vielä on. Olen sen verta persokerttu maidolle, ettei tule puhdas luopuminen vielä ihan heti tapahtumaan. Vegaaninen ruokavalio onkin jo himpun kalliimpaa kuin vegetaristinen. Vaan onhan tässä aikaa kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi.

Tosin ilmastonmuutoksesta voi välittää jo nyt. Kuten Heidi Hautalakin sanoo lihantuotanto tuottaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin lentomatkustaminen. Aatteellisuuteni ja hyveellisyyteni vuoksi tarjoankin itselleni tänään jonkin uuden, täysin turhan kulutushyödykkeen ruotsalaisesta naistenvaateliikkeestä.
Luontoa ajatellen, toki.



ps. elekää suuttuko, kärsin vaikeasta punavihermädättäväisyydestä.