perjantai 29. kesäkuuta 2007

Puoli vuotta blogistelua

Blogimme viettää kohta puolivuotissynttäreitään. Sen kunniaksi esittelen tällä kertaa hieman valikoituja tilastoja sivuillamme kävijöistä. JENin varsinaisilla nettisivuilla on ollut, edellisen palvelun lopetettua hyvin äkillisesti toimintansa, tilastolaskuri tammikuun loppupuolelta lähtien. Huhtikuusta alkaen sama laskuri on tilastoinut kävijämääriä myös tässä blogissa.

Kävijät

Sivuja on alkuvuoden aikana lukenut keskimäärin lähes 300 eri kävijää kuukausittain. Et ole siis yksin, hyvä lukijamme. Eniten kävijöitä on ollut Eurooppa-päivänä 9.5., jolloin eri kävijöiden määrä oli 44. Eniten sivulatauksia oli puolestaan perjantaina 27.4., jolloin Tainan blogikirjoitus ranskalaisesta hulluudesta herätti suuria tunteita. Keskimäärin kävijät ovat käyttäneet aikaa sivu(i)lla 9 minuuttia 8 sekuntia.

Päivittäiset käynnit

Kuinka monta kertaa päivässä kävijä vierailee sivuilla?


Palaajat


Kuinka monen päivän kuluttua kävijä palaa takaisin sivuille?


Kansainvälisyys

Kävijöiden osuus maittain.




Suosituin viittaajasivu, jonka kautta jenin sivuille tullaan, on tietysti google.com. Seuraavaksi eniten kävijöitä tulee Eurooppanuorten sivujen kautta sekä Signen blogista. Google on kuitenkin omassa luokassaan ja kävijöitä tulee mitä ihmeellisimpien hakujen kautta. Tässä siis paloja viimeisimmistä hakusanoista, joilla on päädytty JENin nettisivuille tai blogiin:

jean-marie le pen
"antti alaja"
Ranskalainen ilta Fransmannissa
Sarkozy Nicholas eliittikoulu
ville lahelma jääkiekko
Alain Juppe 17 jain
"jenny lindborg"
ranskalainen mies jyväskylä
kiitos hollanniksi
"ville lahelma"
lasse lehtinen+jyväskylä
seija lukkala
lauri voionmaa
stefan lindström ulkoministeriö
andersson hannakaisa
eurooppapäivä+piirustuskilpailu
hennariikka andersson
signe blogi
eurovision sanat
laulujen sanoja- Molitva
Molitva AND sanat
ville lämsä
jyväskylän eurooppanuoret
eurooppanuoret hulluutta
serbian lippu
euroviisujen 10 parasta ehdokasta 2007
Eurooppapäivä
eurooppapäivä tehtäviä
jyväskylän euro
+Eurooppapäivä +helsinki +2007
eurooppapäivä 9.5.2007 Helsinki
kavaku
petri tuomi-nikula
"Anne Sjöholm"
vaihtoon lähteminen itsekästä
jen
nettiposti

Näistä voi selvästi päätellä erilaisia aikakausia kuten Eurooppa-päivä, Euroviisut, (kesä)töiden alku… Listasta on jätetty pois kaikki JENin toimijoiden nimien hakemiset, koska niitähän riittää! Nähtävästi oman nimen googlaus on jännää, vai keksiikö joku muka paremman selityksen tälle meidän jeniläisten suurelle suosiolle? Aikaisemman laskurin aikaan suosituin hakusana oli muuten ”booliohje”. Toivottavasti EU-boolimme on siis löytänyt tiensä moneen juhlapöytään. Nyt laskuri mittaa kuitenkin vain etusivun ja henkilöt –sivun kautta tulevia kävijöitä, joten booliohjeen etsijät jäävät tilastoista pois.


Kesäksi blogimme tahti on hiukan harventunut, mutta tästä lähtien kirjoittaja löytyy jokaiselle viikolle. Kannattaa siis jatkaa vierailuja! Itse tyydyn tällä viikolla kuitenkin vain tähän tuotokseen, koska seuraava vuoroni odottaa jo muutaman viikon päästä. Siihen saakka: kaunista kesän jatkoa kaikille!

tiistai 12. kesäkuuta 2007

Identiteetin, perinteiden ja itsenäisyyden puolustajat

Koska en jätä tilaisuutta käyttämättä vaahdota mielipiteistäni, ajattelin aloittaa JENin kesäblogin juurikin tällä tavoin. Tällä kertaa aiheena rasismi ja sitä ilmentävät henkilöt.

Tällä hetkellä Euroopan parlamentin pienimmän ryhmän paikkaa pitää ns. Identiteetin, perinteiden ja itsenäisyyden puolustajat – ryhmä. Kyseessä on jonkinlainen hajanainen joukko äärioikeistolaisia nationalisteja, rasisteja ja EU-vihaajia. Katsotaanpa siis mielenkiinnon vuoksi vielä tarkemmin, minkälaisia arjalaisia unelmia porukasta löytyy.

Ryhmän ehkä kuuluisin jäsen on Ranskan ja koko valkoisen maailman ylpeys Jean-Marie Le Pen. Janne-Maria ei ole kuuluisa ainoastaan lukuisista rasistisista lausunnoistaan ja nihkeästä asenteestaan Ranskan jalkapallomaajoukkuetta kohtaan (”liikaa mustia pelaajia – ei edusta kunnolla maan väestöä!”), myös seuraavat sanat ja teot löytyvät miehen ansioluettelosta:

- 2003 erotettiin Euroopan parlamentista hyökättyään edustajakollegan kimppuun.
- Sanoi Ranskan natsi-miehityksen olleen ”ei erityisen epäinhimillinen”.
- On ajanut mm. HIV-positiivisten eristämistä muusta kansasta
- ”Jos toisesta maailmansodasta olisi 1000-sivuinen kirja, keskitysleirit tarvitsisivat ehkä kaksi sivua, ja kaasukammiot 10 riviä.”

Miten mieltä lämmittääkään moinen puhe. Siinä vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa parhaimmillaan! Ei varmaan tarvitse lisätä, että Le Pen vastustaa myös Euroopan unionin perustuslakia ja laajentumista. Mies on ehkä parlamentin umpimielisten rasistien ykkönen, mutta nainen Italiasta antaa vähintäänkin kovan vastuksen.

Alessandra Mussolini pyrkii kuuluisan isoisänsä tavoin Italian Duceksi, ja onpa vielä poliittinen vakaumuskin sattumalta sama. Mussolini juniorkin on tehnyt parhaimpansa ansaitakseen statuksena parlamentin virallisena sekopäärasistina:

- Erosi vanhasta fasistisesta puolueestaan vuonna 2003 heti sen jälkeen, kun puolueen puheenjohtaja vieraili Israelissa ja tuomitsi antisemitismin.
- Vuoden 2005 paikallisvaaleihin pyrkiessään jäi kiinni väärennettyään osallistumiseen tarvittavan listan allekirjoituksia. Nälkälakon jälkeen sai viimein luvan osallistua vaaleihin (tämä tosin kertoo jotain myös Italian tavoista käydä vaaleja).
- Sanoi italialaiselle transsukupuoliselle kollegalleen "Meglio fascista che frocio". Suomennoksen voi jokainen tehdä itse, mutta voin sanoa, että se ei ole kovin kaunista.

Identiteetin, perinteiden ja itsenäisyyden puolustajat –ryhmän kaltaisten putkiaivojen vuoksi myös Eurooppanuorten työ on tärkeää. Suomessa populistinen äärioikeisto on tosiasia, vaikka Tony Halme osoittautuikin vitsiksi ja helppoheikiksi. ”Missä EU, siellä ongelma”, sanoo Timo Soini. ”Missä EU, siellä suvaitsevaisuus” tai ”Missä EU, siellä mahdollisuus”, sanon minä. Ongelma ääriainesten kanssa on se, että valittaminen on niin paljon helpompaa kuin kehittäminen. Sillä irtoaa myös reilusti enemmän ääniä! Ja politiikkaa on helppo käyttää vihan välikappaleena. Timo Soini, Jean-Marie Le Pen ja koko äärioikeisto tietävät tämän (sama pätee yleensä myös äärivasemmistoon). Meidän tehtävämme taas Eurooppanuorina on kehittää Eurooppaa, missä rasismia ei tunneta ja suvaitsevaisuus on itsestäänselvyys. Eurooppaa jossa kansalaiset voivat liikkua vapaasti, ajatella vapaasti ja olla vapaasti mitä ikinä haluavat.

Palatakseni vielä lopuksi Identiteetin, perinteiden ja itsenäisyyden puolustajat – ryhmään. Ryhmä on harvinaisen osuvasti nimetty. Kyseessä vain ovat Ku Klux Klan -identiteetti ja natsiperinteet. Noilla arvoilla höystettynä itsenäisyyskin on pelkkä merkityksensä menettänyt painajainen.

Terveisin Mikko L. (federalisti ja arvoliberaali)