Jotkut väittävät, että New York on USA:n eurooppalaisin kaupunki. Toiset taas ovat sitä mieltä, että kyseisen ”kunnian” ansaitsee Boston tai San Francisco. Enpä tiedä mikä näistä on lähinnä totuutta ja onko asialla niin väliäkään (ellei sitten kirjoittelisi Eurooppanuorten blogiin), mutta eurooppalaiset juuret kaupungilla ainakin on. New Yorkin perustivat hollantilaiset uudisasukkaat nimellä Nieuw Amsterdam vuonna 1626. Pari vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1664, englantilaiset valtasivat kaupungin ja nimittivät sen uudelleen Yorkin herttuan mukaan New Yorkiksi. Vuosina 1880-1910 yli 17 miljoonaa pääosin eurooppalaista siirtolaista saapui New Yorkiin Ellis Islandin kautta. Kaupunkiin virtasivat vuoroin italialaiset, irlantilaiset, saksalaiset ja itäeurooppalaiset, jotka asettuivat yleensä asustamaan samalle alueelle. Tämän seurauksena moni alue on vielä nykyiseltä tunnelmaltaan ja usein nimeltäänkin kovin eurooppalainen (esimerkkinä em. kansalaisuuksien kansoittamat Little Italy, Meatpacking District ja Hell’s Kitchen, Yorkville, Little Ukraine).
Nämä tiedot ja paljon muita mielenkiintoisia tarinoita tuosta "unelmien, vapauden ja mahdollisuuksien kaupungista", kuulin viime viikolla Captain Malachy Murraylta Circle Linen Manhattanin saaren kiertävällä risteilyllä. Kyseinen mies on myös kirjailija ja näyttelijä, mutta ennen kaikkea mahtava tarinan kertoja. Suosittelen hänen kirjaansa "Unique New York" kaikille NYC:issä matkaaville - niin ensikertalaisille kuin jo konkareille. Kirjassa on paljon huikaisevan mielenkiintoisia juttuja kaikkine yksityiskohtineen, joita ei tavallisista matkaoppaista voi lukea. Olipa hienoa sattua juuri hänen isännöimälleen risteilylle, vaikka muutenkin risteily oli kokemus sinänsä antaen aivan uudenlaisen kuvan Manhattanista sekä lähialueista, kuin mikään muu liikkumismuoto. Kun nyt suosittelemaan päästiin, niin tässä lisää hyväksi havaittuja paikkoja ja kokemisen arvoisia juttuja kyseisestä kaupungista.
Hotelli: New York Helmsley Hotel, 46-kerroksinen hotelli, jonka ikkunoista näkyvät mm. Chrysler Building, Grand Central Station ja YK. Mahtavien näkymien lisäksi, palvelu hotellissa on aivan loistavaa ja tavallisetkin huoneet on varustettu todella kattavasti. Hinta-laatusuhde on tässä hotellissa aivan kohdallaan. Kaikesta huolimatta oli ihan hyvä, että emme olleet siellä tällä kertaa. Kulman takana nimittäin tapahtui höyryputken räjähdys, minkä vuoksi koko alue oli muutaman päivän suljettuna…
Kiertoajelut: Erityisesti ensikertaisille ja niille, joilla ei ole paikallista opasta omasta takaa, suosittelen opastettuja kiertoajeluita sightseeing-bussilla, vaikka ne ovatkin niiin massaturismia kuin olla ja voi. Kierroksilla näkee kuitenkin kaupunginosat kattavasti Harlemista Brooklyniin sekä kuulee mielenkiintoisia tarinoita ja yksityiskohtia. Suurin kiertoajeluiden järjestäjä taitaa olla Grey Line, jonka liput voi ostaa myös etukäteen netistä tai sitten ne voi hankkia myyjiltä Times Squarella, jolla kyseisiä tikettejä tyrkytetään ihan kiitettävästi.
Museot: The Museum of Modern Art eli MoMa, jonka kokelmat sisältävät nykytaidetta mm. maailmankuulujen maalausten, veistosten, arkkitehtuuristen mallien ja videoiden muodossa (oma suosikkini kokoelmasta). Museon omien kokoelmien lisäksi esillä on paljon vaihtuvia näyttelyitä, joten sinne täytyy aina palata uudelleen. Lisäksi siellä on kiva bongailla suomalaista designia, jota on esillä yllättävän paljon.
Vaikka MoMassa on paljon nähtävää, se on kuitenkin jokseenkin hallittavissa ja nähtävissä yhden päivän aikana, kun taas esimerkiksi The Metropolitan Museum of Art (The Met) aiheuttaa lähinnä ahdistusta, koska sen mittavista kokoelmista ehtii nähdä vain pienen osan yhdellä vierailukerralla.
Baseball: Jos haluaa nähdä ja kokea periamerikkalaista vapaa-ajanviettoa, niin kannattaa mennä katsomaan baseball-ottelua. Ottelut kestävät usein viisikin tuntia, joten aikaa siellä saa menemään, jos haluaa. Tosin tärkeintä siellä ei näytä olevan itse ottelun katsominen, vaan hotdoggien, Cracker Jacksien, jäätelön, peanutsien, oluen yms. nauttiminen (?), joita kannetaan katsomoon jatkuvalla syötöllä.
Major Leaguen joukkueita on kaupungissa kaksi ja kausi käsittää peräti 162 ottelua. Näin ollen lyhyemmänkin matkan aikana sattuu kaupungissa varmasti olemaan kotiottelu, jos matka sijoittuu keväästä syksyyn. Samalla tulee vierailtua myös Manhattanin ulkopuolella, koska The Yankees pelaa ottelunsa The Bronxissa ja The Mets taasen Queensissa. Olen käynyt molempien otteluissa ja päätynyt Metsin kannattajaksi, enkä sen maailman suurimman ja kauneimman joukkueen, joksi sitä toista väitetään. Go Mets!
Shoppailu: Tältähän ei NYC:issä voi välttyä. Omat suosikkipaikkani rahan tuhlaamiseen ovat kaupungin tavarataloista Macy’s ja kaupungin ulkopuolella oleva outlet-kylä Woodbury Common Outlets. Macy’s on omien sanojensa mukaan maailman suurin tavaratalo, joten valikoimaa riittää. Hinnatkin ovat paljon suotuisammat kuin esim. Bloomingdale’sillä tai Saksilla. Woodburyyn pääsee kätevästi esimerkiksi edellä mainitun Grey Linen bussilla. Matka kestää reilun tunnin, mutta on sen arvoista (ainakin kerran). Kylästä löytyy 220 kauppaa ja hinnat ovat suomalaisittain käsittämättömän halpoja.
Sen sijaan en lainkaan suosittele usein kehuttua Century 21-outlettiä, joka sijaitsee Ground Zeron vieressä. Kyseinen paikka on aivan liian täynnä turisteja, jotka taistelevat merkkilaukuista ja tukkivat kaikki kulkuväylät. Lisäksi kaikki tavarat ovat aivan sekaisin ja ainoastaan suurella onnella voi löytää jotain sopivaa.
Näkemisen ja mainitsemisen arvoista New Yorkista löytyisi vielä paljonkin lisää. Tämä kuitenkin tällä kertaa.
Tänä viikonloppuna kaikki reippaat ja aktiiviset Eurooppanuoret ovat kokoontuneet tänne Jyväskylän maisemiin viettämään kesäpäiviä. Vuoden toisessa blogikirjoituksessa mainitsin tuon olevan tämän vuoden kohokohtia. Viettäkäähän siis riehakkaat, railakkaat ja yhteisölliset kesäpäivät – itse jouduin jättämään riennot tällä kertaa valitettavasti väliin jäädessäni toipumaan jetlagista…
PS. Palatakseni vielä Even keväiseen kirjoitukseen ja omaan kommenttiini, kunnostauduin todella ja maksoin lentoveron tästä mannertenvälisestä saastutuksestani. Tosin, koska lensin osittain pisteillä, saattoi maksuni olla vähän alakanttiin. Ajatus on kuitenkin tärkeintä, kai...
sunnuntai 29. heinäkuuta 2007
torstai 5. heinäkuuta 2007
Uutta demokraattista federalismia ihan oikeasti uudella tavalla
JENin blogiin on kesän ajaksi kutsuttu vierailevia tähtiä ja tämän viikon kirjoittajana uusia näkökulmia ja keskustelun aiheita onkin avaamassa Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten puheenjohtaja Lasse Laitinen.
___________________________________________________________________
Poliittisissa manifesteissa tyylillä ja retoriikalla on suuri roolinsa.Eurooppa-federalisteille historiallisesti tärkeä Altiero SpinellinVentotenen manifesti alkaa hieman samoin kuin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus:
”Modern civilization has taken the principle of freedom as its basis, a principle which holds that man must not be a mere instrument to be used byothers but an autonomous centre of life. With this code at hand, all thoseaspects of society that have not respected this principle have been placedon trial, a great historical trial.”
Ja kuka voisi unohtaa Kommunistisen manifestin ajan jo glorifioimia alku- jaloppulauseita (Eric Hobsbawmin mukaan mitkään käännökset eivät tavoita alkuperäisen tekstin iskevyyttä):
”Ein Gespenst geht um in Europa - das Gespenst des Kommunismus.”„Die Proletarier haben nichts in ihr zu verlieren als ihre Ketten. Sie habeneine Welt zu gewinnen. Proletarier aller Länder, vereinigt euch!"
Mutta eräs mielenkiintoinen manifesti alkaa seuraavasti:
„The purpose ofgovernment is to fulfil the needs of the citizens and of the population atlarge as best as possible”. Kyseessä on Bruno S. Freyn ja ReinerEichenbergerin “The New Democratic Federalism for Europe: Functional,Overlapping and Competing Jurisdictions” vuodelta 1999.
On ehkä kummallista, että väitän akateemisessa (ja monesta kuivankuuloisessa) Studies in fiscal federalism and state-local finance –sarjassailmestynyttä tutkimusta poliittiseksi manifestiksi. Minustakin kirjavaikutti hyvin tavanomaiselta kun se jotenkin Edinburghin yliopistonkirjastossa päätyi käteeni. Otsikko vaikutti itsestään selvältä:federalistit haluavat Eurooppaan federalismia, joka on tietysti uutta nykytilanteeseen verrattuna ja tietysti demokraattista! Syvennyin kuitenkin96-sivuiseen opukseen tarkemmin, ja huomasin, että se oli mielenkiintoinen yhdistelmä tieteellistä argumentaatiota ja manifestista poliittista julistusta.
Frey ja Eichenberger opettavat sveitsiläisissä yliopistoissa, ja heidän hahmottelemansa uusi institutionaalinen järjestely hallinnolle ja politiikalle Euroopassa lähteekin vahvasti kansalaisten tarpeista ja heidänsuorasta vaikutusmahdollisuudestaan. Heidän ideansa on lisätä poliittista kilpailua Euroopassa luomalla ns. ”julkispiirejä” (functional, overlapping,and competing jurisdictions, FOCJ). Nämä ovat julkisia organisaatioita,jotka tuottavat julkisia palveluita ja määräytyvät tehtävänsä perusteella.Myös niiden koon täytyy vastata tehtävää. Päällekkäisiä ne ovat siinä mielessä, että paikallisyhteisöt ja yksittäiset henkilöt voivat kuulua moniin eri julkispiireihin.
Julkispiirit kilpailevat keskenään kahden mekanismin kautta: ensiksi osakkaat voivat lähteä niistä ja vaihtaa julkispiiriä, ja toiseksi osakkaat kontrolloivat julkispiiriään demokraattisesti äänestämällä. On myös hyvähuomata, että julkispiirit todellakin ovat julkispiirejä: niillä on veronkanto-oikeus ja oikeus käyttää julkista valtaa.
Julkispiirien järjestelmässä siis esimerkiksi sen sijaan, että kaikille kunnille olisi ylhäältä määritetty samat tehtävät, paikallisyhteisöt ja yksittäiset kansalaiset voisivat vapaasti perustaa ja kilpailuttaa erijulkispiirejä eri tehtäviä varten: jos muutama kaupunginosa katsoisi pystyvänsä hoitamaan puistonsa koko kaupungin organisaatiota tehokkaammin,voisivat ne yhdessä perustaa julkispiirin tätä varten. Tai jos tienhoito sitä vaatisi, voisivat Pohjanlahden perukan kunnat yhdessä perustaajulkispiirin teitään varten valtakunnanrajasta välittämättä.
Julkispiirien tehtävät saattaisivat myös muotoutua uudelleen mahdollisimman tarkoituksenmukaisiksi. Perinteisestä palokunnasta saattaisi tulla”tulipalopiiri”, joka palonsammutuksen lisäksi tekisi ennaltaehkäisevää työtä ja asettaisi määräyksiä, sekä toimisi myös julkisten palovakuutusten saralla.
Kaikki julkispiirit toimisivat demokraattisesti kansalaisten ohjauksessa.Nykyään poliitikoilta vaaditaan monialaisuutta, mutta tietyssä asiassa kompetentti kansalainen voisi asettua ehdolle oman alansa julkispiirin johtoelimeen. Freyn ja Eichenbergerin mukaan tämä edistäisi erikoistuneemman poliitikkotyypin syntyä. Ajatus kymmenien eri julkispiirien vaaleissa äänestämisestä saattaa tuntua näännyttävältä, mutta vaaleja voitaisiin järjestää samaan aikaan, ja kansalaisenhan kannattaisi äänestää valtaapitäviä vastaan vain niissä julkispiireissä, joiden toimintaan hän ei ole tyytyväinen.
Tämä lyhyt selostukseni ei tietenkään tee kunniaa Freyn ja Eichenbergerin suunnitelmalle, mutta antaa siitä kuitenkin jonkinlaisen kuvan. Heidän viestinsä poliittista luonnetta vahvistaa vaatimus viidennestä vapaudesta EU:ssa: vapaus perustaa julkispiirejä. Kannattaa myös huomata, ettäjulkispiirien tapaisia organisaatioita on jo olemassa, esimerkiksi sairaanhoitopiirit ja pääkaupunkiseudun Yhteistyövaltuuskunta (YTV).
Julkispiiri-ideaan liittyy myös monia ongelmia. Se saattaa kuulostaa ääriliberalistiselta kilpailuttamismallilta, ja mielestäni hintakilpailun tuovaan veronkanto-oikeuteen liittyykin ongelma. Jos esimerkiksi ihmiset joissain paikallisyhteisöissä eivät pidä ympäristöasioita tärkeinä, voisivat nämä yhteisöt perustaa minimalistisen kierrätysjulkispiirin. Sen tuottamat palvelut olisivat surkeita, mutta yhteisöt eivät tästä välittäisi niin kauan kun julkispiirin maksut eli verot olisivat alhaiset. Tämän vuoksi tarvittaisiinkin ylemmältä taholta asetettuja minimistandardeja, kuten Frey ja Eichenberger myöntävät.
On myös tarpeen kysyä esimerkiksi miten pitkälle pienyhteisöt tai lasten vanhemmat saisivat määritellä julkisen opetuksen sisällön omia koulujulkispiirejään perustamalla. Totta kai nämä vastaisivat paremmin ihmisten preferensseihin, mutta samalla kasvaisi epäliberaalin, tietyn vanhempainryhmän rajoittuneista näkemyksistä lähtevän opetuksen todennäköisyys. Toihan Sveitsinkin demokratia naisille äänioikeuden viimeisessä kantonissa vasta 80-luvulla.
Tietyistä ongelmistaan huolimatta The New Democratic Federalism for Europe tarjoaa innovatiivisen näkökulman yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se tarjoaa myös paljon virikkeitä federalistisesta Euroopasta kiinnostuneille,joista liittovaltioajattelu kuitenkin usein näyttää pelkältä toimivaltalistan läpikäymiseltä ”Kansallisella vai ylikansallisellatasolla?” –suurennuslasin kanssa. Ja onhan meillä omat julkispiirienesiasteet jo olemassa EU:ssa, esimerkiksi Schengen, euro ja Prümin sopimus.
Euroopan integraation historiasta löytyy kuitenkin vielä mielenkiintoisempia esimerkkejä julkispiiriajattelusta. Kaikkihan lähti liikkeelle siitä, ettäperustettiin yhteisö hiilen ja teräksen ympärille. Tätä seurasivat talousyhteisö sekä Euratom. Tässähän meillä on kolme tiettyä tehtävää vartenluotua yhteisöä! Lisäksi vuonna 1954 kaatui sopimus Euroopan puolustusyhteisöstä. Keskitetymmän ja joustamattomamman EU:n tie sinetöitiin kuitenkin vuoden 1965 sopimuksella, joka yhdisti nämä erilliset instituutiot ja niiden elimet.
Lasse Laitinen
Kirjoittaja on Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten puheenjohtaja.
___________________________________________________________________
Poliittisissa manifesteissa tyylillä ja retoriikalla on suuri roolinsa.Eurooppa-federalisteille historiallisesti tärkeä Altiero SpinellinVentotenen manifesti alkaa hieman samoin kuin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus:
”Modern civilization has taken the principle of freedom as its basis, a principle which holds that man must not be a mere instrument to be used byothers but an autonomous centre of life. With this code at hand, all thoseaspects of society that have not respected this principle have been placedon trial, a great historical trial.”
Ja kuka voisi unohtaa Kommunistisen manifestin ajan jo glorifioimia alku- jaloppulauseita (Eric Hobsbawmin mukaan mitkään käännökset eivät tavoita alkuperäisen tekstin iskevyyttä):
”Ein Gespenst geht um in Europa - das Gespenst des Kommunismus.”„Die Proletarier haben nichts in ihr zu verlieren als ihre Ketten. Sie habeneine Welt zu gewinnen. Proletarier aller Länder, vereinigt euch!"
Mutta eräs mielenkiintoinen manifesti alkaa seuraavasti:
„The purpose ofgovernment is to fulfil the needs of the citizens and of the population atlarge as best as possible”. Kyseessä on Bruno S. Freyn ja ReinerEichenbergerin “The New Democratic Federalism for Europe: Functional,Overlapping and Competing Jurisdictions” vuodelta 1999.
On ehkä kummallista, että väitän akateemisessa (ja monesta kuivankuuloisessa) Studies in fiscal federalism and state-local finance –sarjassailmestynyttä tutkimusta poliittiseksi manifestiksi. Minustakin kirjavaikutti hyvin tavanomaiselta kun se jotenkin Edinburghin yliopistonkirjastossa päätyi käteeni. Otsikko vaikutti itsestään selvältä:federalistit haluavat Eurooppaan federalismia, joka on tietysti uutta nykytilanteeseen verrattuna ja tietysti demokraattista! Syvennyin kuitenkin96-sivuiseen opukseen tarkemmin, ja huomasin, että se oli mielenkiintoinen yhdistelmä tieteellistä argumentaatiota ja manifestista poliittista julistusta.
Frey ja Eichenberger opettavat sveitsiläisissä yliopistoissa, ja heidän hahmottelemansa uusi institutionaalinen järjestely hallinnolle ja politiikalle Euroopassa lähteekin vahvasti kansalaisten tarpeista ja heidänsuorasta vaikutusmahdollisuudestaan. Heidän ideansa on lisätä poliittista kilpailua Euroopassa luomalla ns. ”julkispiirejä” (functional, overlapping,and competing jurisdictions, FOCJ). Nämä ovat julkisia organisaatioita,jotka tuottavat julkisia palveluita ja määräytyvät tehtävänsä perusteella.Myös niiden koon täytyy vastata tehtävää. Päällekkäisiä ne ovat siinä mielessä, että paikallisyhteisöt ja yksittäiset henkilöt voivat kuulua moniin eri julkispiireihin.
Julkispiirit kilpailevat keskenään kahden mekanismin kautta: ensiksi osakkaat voivat lähteä niistä ja vaihtaa julkispiiriä, ja toiseksi osakkaat kontrolloivat julkispiiriään demokraattisesti äänestämällä. On myös hyvähuomata, että julkispiirit todellakin ovat julkispiirejä: niillä on veronkanto-oikeus ja oikeus käyttää julkista valtaa.
Julkispiirien järjestelmässä siis esimerkiksi sen sijaan, että kaikille kunnille olisi ylhäältä määritetty samat tehtävät, paikallisyhteisöt ja yksittäiset kansalaiset voisivat vapaasti perustaa ja kilpailuttaa erijulkispiirejä eri tehtäviä varten: jos muutama kaupunginosa katsoisi pystyvänsä hoitamaan puistonsa koko kaupungin organisaatiota tehokkaammin,voisivat ne yhdessä perustaa julkispiirin tätä varten. Tai jos tienhoito sitä vaatisi, voisivat Pohjanlahden perukan kunnat yhdessä perustaajulkispiirin teitään varten valtakunnanrajasta välittämättä.
Julkispiirien tehtävät saattaisivat myös muotoutua uudelleen mahdollisimman tarkoituksenmukaisiksi. Perinteisestä palokunnasta saattaisi tulla”tulipalopiiri”, joka palonsammutuksen lisäksi tekisi ennaltaehkäisevää työtä ja asettaisi määräyksiä, sekä toimisi myös julkisten palovakuutusten saralla.
Kaikki julkispiirit toimisivat demokraattisesti kansalaisten ohjauksessa.Nykyään poliitikoilta vaaditaan monialaisuutta, mutta tietyssä asiassa kompetentti kansalainen voisi asettua ehdolle oman alansa julkispiirin johtoelimeen. Freyn ja Eichenbergerin mukaan tämä edistäisi erikoistuneemman poliitikkotyypin syntyä. Ajatus kymmenien eri julkispiirien vaaleissa äänestämisestä saattaa tuntua näännyttävältä, mutta vaaleja voitaisiin järjestää samaan aikaan, ja kansalaisenhan kannattaisi äänestää valtaapitäviä vastaan vain niissä julkispiireissä, joiden toimintaan hän ei ole tyytyväinen.
Tämä lyhyt selostukseni ei tietenkään tee kunniaa Freyn ja Eichenbergerin suunnitelmalle, mutta antaa siitä kuitenkin jonkinlaisen kuvan. Heidän viestinsä poliittista luonnetta vahvistaa vaatimus viidennestä vapaudesta EU:ssa: vapaus perustaa julkispiirejä. Kannattaa myös huomata, ettäjulkispiirien tapaisia organisaatioita on jo olemassa, esimerkiksi sairaanhoitopiirit ja pääkaupunkiseudun Yhteistyövaltuuskunta (YTV).
Julkispiiri-ideaan liittyy myös monia ongelmia. Se saattaa kuulostaa ääriliberalistiselta kilpailuttamismallilta, ja mielestäni hintakilpailun tuovaan veronkanto-oikeuteen liittyykin ongelma. Jos esimerkiksi ihmiset joissain paikallisyhteisöissä eivät pidä ympäristöasioita tärkeinä, voisivat nämä yhteisöt perustaa minimalistisen kierrätysjulkispiirin. Sen tuottamat palvelut olisivat surkeita, mutta yhteisöt eivät tästä välittäisi niin kauan kun julkispiirin maksut eli verot olisivat alhaiset. Tämän vuoksi tarvittaisiinkin ylemmältä taholta asetettuja minimistandardeja, kuten Frey ja Eichenberger myöntävät.
On myös tarpeen kysyä esimerkiksi miten pitkälle pienyhteisöt tai lasten vanhemmat saisivat määritellä julkisen opetuksen sisällön omia koulujulkispiirejään perustamalla. Totta kai nämä vastaisivat paremmin ihmisten preferensseihin, mutta samalla kasvaisi epäliberaalin, tietyn vanhempainryhmän rajoittuneista näkemyksistä lähtevän opetuksen todennäköisyys. Toihan Sveitsinkin demokratia naisille äänioikeuden viimeisessä kantonissa vasta 80-luvulla.
Tietyistä ongelmistaan huolimatta The New Democratic Federalism for Europe tarjoaa innovatiivisen näkökulman yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se tarjoaa myös paljon virikkeitä federalistisesta Euroopasta kiinnostuneille,joista liittovaltioajattelu kuitenkin usein näyttää pelkältä toimivaltalistan läpikäymiseltä ”Kansallisella vai ylikansallisellatasolla?” –suurennuslasin kanssa. Ja onhan meillä omat julkispiirienesiasteet jo olemassa EU:ssa, esimerkiksi Schengen, euro ja Prümin sopimus.
Euroopan integraation historiasta löytyy kuitenkin vielä mielenkiintoisempia esimerkkejä julkispiiriajattelusta. Kaikkihan lähti liikkeelle siitä, ettäperustettiin yhteisö hiilen ja teräksen ympärille. Tätä seurasivat talousyhteisö sekä Euratom. Tässähän meillä on kolme tiettyä tehtävää vartenluotua yhteisöä! Lisäksi vuonna 1954 kaatui sopimus Euroopan puolustusyhteisöstä. Keskitetymmän ja joustamattomamman EU:n tie sinetöitiin kuitenkin vuoden 1965 sopimuksella, joka yhdisti nämä erilliset instituutiot ja niiden elimet.
Lasse Laitinen
Kirjoittaja on Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten puheenjohtaja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
