Vaalivalintoja

Vaalit - ja suuri urheilujuhlan tuntu! Pääsee puhumaan kerrankin yhteiskunnan tilasta siinä hengessä, että nyt vaikutetaan. Kaikki kismittävät pikkuseikat ja monimutkaiset kokonaisuudet on mahdollista vetää tapetille. Lehtiä lukemalla ja pariin vaaliriehaan osallistumalla saa hetkessä katsauksen kotikuntansa tulevaisuuden näkymistä, samalla kun menneiden vuosien loka vedetään esille. Tutut virnuilevat julisteissa, kuin huutaen pienillä iloisillä äänillään "Minä kuuntelen sinua! Äänestä minua!" - mutta edessä on karmea valinta: Kuka heistä?

Tällä kertaa valintani oli huomattavasti vaikeampi kuin viimeksi eduskuntavaaleissa, kahdesta limittäisestä syystä. Ensinnäkin hitaasti heräävänä en ollut vaihtanut kotikuntaani hyvissä ajoin - tai oikeammin tajunnut, että tästähän on vuoden aikana tullut kotikuntani. Tähän syyhyn niveltyy myös toinen, kinkkisempi valinta: Kuntatasolla ehdokkaan olisi hyvä olla "tuttu". Äänestäjä marssii uurnalle tarmokkaammin, kun tietää voivansa luottaa ehdokkaan toimintatyyliin. Se, mikä valtuustossa, työelämässä tai missä tahansa yhteistyöelimessä merkitsee, on kyky työskennellä ryhmässä, kyky olla ns. hyvä tyyppi.

Jyväskylästä tunsinkin jo monta hyvää tyyppiä ja huomasinkin harmittelevani "sitäkään ei voi äänestää!". Pieksämäen tilanne oli laihempi: Vaikka monille tyrkylle asettuneiden kanssa on tullut touhuttua, jäi heistä kuitenkin epävarmempi tunne. Luulen, että moni äänestäjä saa palan kurkkuunsa ja siirtyy kannattamaan nukkuvien puoluetta, koska ei saa kyllin reipasta vastausta esittämäänsä kriittiseen kysymykseen: "Uskoisinko asiani tämän ihmisen käsiin?"

Edustuksellisessa demokratiassamme kuitenkin teoistaan ihminen tunnetaan, sanoistaan punnitaan, joten äänestäjän täytyy sitä kautta luoda käsitys ehdokkaansa "henkilöhistoriasta" - siis vastuutehtävän kannalta, ei henkilökohtaisesta näkökulmasta. Eikö äänestäjän valintaa helpotakin, jollei hän tiedä kiusallisia seikkoja ehdokkaansa yksityiselämästä? Julkisuudessa on toisinaan hankala vetää (suomalaisessa kulttuurissa joskus traagisen selvä) raja "työn" ja "elämän" välillä. Ehkä tällaisista mukavuussyistä on joskus helpompi äänestää tuntematonta?

Kun äänestäjä on ehdokkaansa arvioinut, numeronsa kopissa raapustanut ja uurnaan sujauttanut ja varmistuneet tulokset kuullut, saattaa hän vaipua itsearviontiin. Annoin varmaan lopulta ääneni epäpoliittisin kriteerein, sortuen liian tiukkoihin periaatteisiin (äänestä naista ja nuorta). Eikös vaaleissa olisi fiksua äänestää ei sellaista henkilöä joka muistuttaa itseä, vaan sellaista, joka osaa tehdä hyviä päätöksiä?

Yhtä tärkeää kuin kysyä, millainen ehdokas on, voikin jossain tilanteissa olla kysymys: "Millainen äänestäjä olen?"

Jotkut äänestävät tuttua naapurin Penaa tai sitä suloisimmin hymyilevää kultapojua - julkisuuden valokeilassahan poliitikotkin voivat tulla "melkein tutuiksi". Jotkut painottavat vain ja ainoastaan asiakysymyksiä ja haluavat tentata ehdokkaansa seinää vasten. Jotkut pähkäilevät ties mitä äänestysfilosofiaa.

Äänestätkö ennemmin tyyppiä vai puoluetta? Onko sinulle tärkeää tuttuus tai läpinäkyvyys, ammatillinen kokemus tai luottamustoimien kirjo, perhesuhteet? Katsotko ehdokkaasi koulutustasoa? Äänestätkö ehdokasta, jos hänellä on liikaa tai liian vähän omaisuutta? Tai jos hän saa ulkopuolista vaalirahoitusta? Kriteerisi kertovat paljon itsestäsi. Tehdessään vaaleissa valinnan äänestäjä valitsee myös jotain itsessään.

Toivottavasti tulevissa europarlamenttivaaleissa ei ole niin paljon tuttuja. Voi keskittyä itse asiaan.