Uutta demokraattista federalismia ihan oikeasti uudella tavalla

JENin blogiin on kesän ajaksi kutsuttu vierailevia tähtiä ja tämän viikon kirjoittajana uusia näkökulmia ja keskustelun aiheita onkin avaamassa Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten puheenjohtaja Lasse Laitinen.

___________________________________________________________________


Poliittisissa manifesteissa tyylillä ja retoriikalla on suuri roolinsa.Eurooppa-federalisteille historiallisesti tärkeä Altiero SpinellinVentotenen manifesti alkaa hieman samoin kuin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus:

”Modern civilization has taken the principle of freedom as its basis, a principle which holds that man must not be a mere instrument to be used byothers but an autonomous centre of life. With this code at hand, all thoseaspects of society that have not respected this principle have been placedon trial, a great historical trial.”

Ja kuka voisi unohtaa Kommunistisen manifestin ajan jo glorifioimia alku- jaloppulauseita (Eric Hobsbawmin mukaan mitkään käännökset eivät tavoita alkuperäisen tekstin iskevyyttä):

”Ein Gespenst geht um in Europa - das Gespenst des Kommunismus.”„Die Proletarier haben nichts in ihr zu verlieren als ihre Ketten. Sie habeneine Welt zu gewinnen. Proletarier aller Länder, vereinigt euch!"

Mutta eräs mielenkiintoinen manifesti alkaa seuraavasti:
„The purpose ofgovernment is to fulfil the needs of the citizens and of the population atlarge as best as possible”. Kyseessä on Bruno S. Freyn ja ReinerEichenbergerin “The New Democratic Federalism for Europe: Functional,Overlapping and Competing Jurisdictions” vuodelta 1999.

On ehkä kummallista, että väitän akateemisessa (ja monesta kuivankuuloisessa) Studies in fiscal federalism and state-local finance –sarjassailmestynyttä tutkimusta poliittiseksi manifestiksi. Minustakin kirjavaikutti hyvin tavanomaiselta kun se jotenkin Edinburghin yliopistonkirjastossa päätyi käteeni. Otsikko vaikutti itsestään selvältä:federalistit haluavat Eurooppaan federalismia, joka on tietysti uutta nykytilanteeseen verrattuna ja tietysti demokraattista! Syvennyin kuitenkin96-sivuiseen opukseen tarkemmin, ja huomasin, että se oli mielenkiintoinen yhdistelmä tieteellistä argumentaatiota ja manifestista poliittista julistusta.

Frey ja Eichenberger opettavat sveitsiläisissä yliopistoissa, ja heidän hahmottelemansa uusi institutionaalinen järjestely hallinnolle ja politiikalle Euroopassa lähteekin vahvasti kansalaisten tarpeista ja heidänsuorasta vaikutusmahdollisuudestaan. Heidän ideansa on lisätä poliittista kilpailua Euroopassa luomalla ns. ”julkispiirejä” (functional, overlapping,and competing jurisdictions, FOCJ). Nämä ovat julkisia organisaatioita,jotka tuottavat julkisia palveluita ja määräytyvät tehtävänsä perusteella.Myös niiden koon täytyy vastata tehtävää. Päällekkäisiä ne ovat siinä mielessä, että paikallisyhteisöt ja yksittäiset henkilöt voivat kuulua moniin eri julkispiireihin.

Julkispiirit kilpailevat keskenään kahden mekanismin kautta: ensiksi osakkaat voivat lähteä niistä ja vaihtaa julkispiiriä, ja toiseksi osakkaat kontrolloivat julkispiiriään demokraattisesti äänestämällä. On myös hyvähuomata, että julkispiirit todellakin ovat julkispiirejä: niillä on veronkanto-oikeus ja oikeus käyttää julkista valtaa.

Julkispiirien järjestelmässä siis esimerkiksi sen sijaan, että kaikille kunnille olisi ylhäältä määritetty samat tehtävät, paikallisyhteisöt ja yksittäiset kansalaiset voisivat vapaasti perustaa ja kilpailuttaa erijulkispiirejä eri tehtäviä varten: jos muutama kaupunginosa katsoisi pystyvänsä hoitamaan puistonsa koko kaupungin organisaatiota tehokkaammin,voisivat ne yhdessä perustaa julkispiirin tätä varten. Tai jos tienhoito sitä vaatisi, voisivat Pohjanlahden perukan kunnat yhdessä perustaajulkispiirin teitään varten valtakunnanrajasta välittämättä.

Julkispiirien tehtävät saattaisivat myös muotoutua uudelleen mahdollisimman tarkoituksenmukaisiksi. Perinteisestä palokunnasta saattaisi tulla”tulipalopiiri”, joka palonsammutuksen lisäksi tekisi ennaltaehkäisevää työtä ja asettaisi määräyksiä, sekä toimisi myös julkisten palovakuutusten saralla.

Kaikki julkispiirit toimisivat demokraattisesti kansalaisten ohjauksessa.Nykyään poliitikoilta vaaditaan monialaisuutta, mutta tietyssä asiassa kompetentti kansalainen voisi asettua ehdolle oman alansa julkispiirin johtoelimeen. Freyn ja Eichenbergerin mukaan tämä edistäisi erikoistuneemman poliitikkotyypin syntyä. Ajatus kymmenien eri julkispiirien vaaleissa äänestämisestä saattaa tuntua näännyttävältä, mutta vaaleja voitaisiin järjestää samaan aikaan, ja kansalaisenhan kannattaisi äänestää valtaapitäviä vastaan vain niissä julkispiireissä, joiden toimintaan hän ei ole tyytyväinen.

Tämä lyhyt selostukseni ei tietenkään tee kunniaa Freyn ja Eichenbergerin suunnitelmalle, mutta antaa siitä kuitenkin jonkinlaisen kuvan. Heidän viestinsä poliittista luonnetta vahvistaa vaatimus viidennestä vapaudesta EU:ssa: vapaus perustaa julkispiirejä. Kannattaa myös huomata, ettäjulkispiirien tapaisia organisaatioita on jo olemassa, esimerkiksi sairaanhoitopiirit ja pääkaupunkiseudun Yhteistyövaltuuskunta (YTV).

Julkispiiri-ideaan liittyy myös monia ongelmia. Se saattaa kuulostaa ääriliberalistiselta kilpailuttamismallilta, ja mielestäni hintakilpailun tuovaan veronkanto-oikeuteen liittyykin ongelma. Jos esimerkiksi ihmiset joissain paikallisyhteisöissä eivät pidä ympäristöasioita tärkeinä, voisivat nämä yhteisöt perustaa minimalistisen kierrätysjulkispiirin. Sen tuottamat palvelut olisivat surkeita, mutta yhteisöt eivät tästä välittäisi niin kauan kun julkispiirin maksut eli verot olisivat alhaiset. Tämän vuoksi tarvittaisiinkin ylemmältä taholta asetettuja minimistandardeja, kuten Frey ja Eichenberger myöntävät.

On myös tarpeen kysyä esimerkiksi miten pitkälle pienyhteisöt tai lasten vanhemmat saisivat määritellä julkisen opetuksen sisällön omia koulujulkispiirejään perustamalla. Totta kai nämä vastaisivat paremmin ihmisten preferensseihin, mutta samalla kasvaisi epäliberaalin, tietyn vanhempainryhmän rajoittuneista näkemyksistä lähtevän opetuksen todennäköisyys. Toihan Sveitsinkin demokratia naisille äänioikeuden viimeisessä kantonissa vasta 80-luvulla.

Tietyistä ongelmistaan huolimatta The New Democratic Federalism for Europe tarjoaa innovatiivisen näkökulman yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se tarjoaa myös paljon virikkeitä federalistisesta Euroopasta kiinnostuneille,joista liittovaltioajattelu kuitenkin usein näyttää pelkältä toimivaltalistan läpikäymiseltä ”Kansallisella vai ylikansallisellatasolla?” –suurennuslasin kanssa. Ja onhan meillä omat julkispiirienesiasteet jo olemassa EU:ssa, esimerkiksi Schengen, euro ja Prümin sopimus.

Euroopan integraation historiasta löytyy kuitenkin vielä mielenkiintoisempia esimerkkejä julkispiiriajattelusta. Kaikkihan lähti liikkeelle siitä, ettäperustettiin yhteisö hiilen ja teräksen ympärille. Tätä seurasivat talousyhteisö sekä Euratom. Tässähän meillä on kolme tiettyä tehtävää vartenluotua yhteisöä! Lisäksi vuonna 1954 kaatui sopimus Euroopan puolustusyhteisöstä. Keskitetymmän ja joustamattomamman EU:n tie sinetöitiin kuitenkin vuoden 1965 sopimuksella, joka yhdisti nämä erilliset instituutiot ja niiden elimet.

Lasse Laitinen
Kirjoittaja on Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten puheenjohtaja.