Ilkka Karisto kirjoitti kolumnissaan (Image 9/07), että suomalaiset eivät osaa palauttaa ulkomaalaisten osoittamia kohteliaisuuksia Suomesta ja suomalaisuudesta, vaan sortuvat ylipatrioottiseen Suomen ylistämiseen, jolle ei näy loppua – siis Hannes-syndroomaan. Taudinkuvauksen mukaisesti suomalaista ei kiinnosta vastavuoroisesti oppia uutta toisen maasta, vaan keskustelu kääntyy suomalaisen hykertelyyn (joo-o, kyllä Kimi Räikkönen on kova kuski, entä tiedätkö vielä niitä Rasmuksen poikia, nekin ovat Suomesta!). Hannes-syndrooma kuitenkin laantuu yleensä nopeasti, vaikka ulkomaanmatkoilla huomaisikin puhuvansa Suomesta ylistävään ja paljon myönteisempään sävyyn, kuin normaalisti. Välillä Hannes-syndrooma kuitenkin iskee yllättäenkin, esimerkiksi kun suomalainen lukee sanomalehdestä, että ulkomailla on uutisoitu suomalaisuutinen. Pahimmillaan arvioisin syndrooman oireilevan silloin, kun suomalainen ei voi vastustaa kiusausta vierailla Kanarialla suomalaisravintolassa.
Mikä sitten selittää Hannestelua, Kariston ristimää ”modernin eurosuomalaisen kansantautia”? Suomalainen pitää itsestään selvänä sitä, että muilla mailla on julkkiksia, kun taas tunnetut suomalaiset ovat enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Onko suomalaisten sitten vaikea suhtautua kohteliaisuuksiin? Vai onko niin kuten Karisto esittää, että suomalaisen on helpompi keskustella tutuista asioista, kuin esittää vastakohteliaisuuksia? Vai onko suomalainen vain aidosti otettu siitä, että joku ylipäätään tietää jotain Suomesta ja suomalaisista? Karisto purkaa tämän viheliäisen syndroomaan lopulta perimmäiseen kysymykseen, jonka uskotaan pyörivän alati suomalaisen päässä: mitä muut meistä ajattelevat?
Miten siis Hannes-syndroomasta parannutaan? Terveellä itsetunnolla yhdistettynä aitoon kiinnostukseen toisia kohtaan - tietenkin.
Mukavaa joulunaikaa kaikille!
Laura T
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti