Euroopan komissio on jälleen sortunut epätarkkaan tiedottamiseen.
Media julkaisi keskiviikkona 12.11. uutisen (Keskisuomalainen), jonka otsikon mukaan ”käyrät kurkut tekevät paluun kauppoihin.” Uutinen on kirjoitettu Euroopan komission tiedotteen pohjalta (EU-tiedote), jossa kerrotaan, että EU:n jäsenmaat ovat päättäneet poistaa 26:lta hedelmältä ja vihannekselta koko- ja muotovaatimukset. Tiedotteessa ja uutisessa siteerataan maatalouskomissaari Mariann Fischer Boelia, jonka mukaan “ei ole mitään järkeä heittää pois täysin kelvollisia tuotteita vain sen takia, että ne ovat ‘väärän’ muotoisia.” Hän perustelee direktiivin muuttamista tavoitteella vähentää EU:n byrokratiaa: “Tällaisista seikoista on turha määrätä EU:n tasolla; on paljon parempi antaa markkinatoimijoiden päättää niistä.”
Tiedotteessa ja uutisessa ei sinänsä ole vääriä, vaan harhaanjohtavia tietoja, sillä asiaa ei taustoiteta lainkaan. Tekstit eivät kerro syytä siihen, miksi direktiivi alunperin säädettiin.
Eurooppanuoret julkaisivat vuonna 2007 internetsivuston www.kurkkudirektiivi.fi, jonka tavoitteena on ollut purkaa Euroopan Unioniin liitettyjä myyttejä. Yksi tällainen myytti on liittynyt edellä kuvailtuun ns. kurkkudirektiiviin (Komission asetus 1677/88/ETY). Direktiivi on aiheuttanut paljon sekä euroskeptisiä että populistisia kysymyksiä ja vastauksia, ja siitä on tullut “symboli sille, kuinka moniin asioihin EU puuttuu” (Keskisuomalainen). Esimerkiksi eurooppanuoret ja mepit (ks. esim Ari Vatanen) ovat saaneet tehdä vuosien varrella paljon työtä selittääkseen, mistä kurkkudirektiivissä on oikein kysymys. Tiedotuksessa on painotettu sitä, että kurkuilla on ollut tietyt laatuvaatimukset jo ennen EU:n lainsäädäntöä ja, että direktiivi on laadittu kauppiaiden pyynnöstä. Lisäksi on muistutettu siitä, että direktiivi on laadittu helpottamaan, ei vaikeuttamaan, kaupan alan ja viljelijöiden työtä. Eniten hyötyä direktiivistä on ollut maahantuojille. Maahan tuotavien tuotteiden tarkistustyö on helpottunut, koska tietyn kokoisiin laatikoihin on mahtunut vain tietty määrä tietyn kokoisia ja muotoisia vihanneksia.
Tyhmää direktiivissä on ollut se, että se on ollut turhan pikkutarkka. Direktiivin mukaan I-luokan kurkkujen käyryys on saanut olla korkeintaan 10 millimetriä ja II-luokan kurkkujen käyryys 20 senttimetriä 10 senttimetrin matkalla. Nyt myyntiin pääsevät myös näiden luokkien ulkopuoliset kurkut, joita komissio kutsuu tiedotteessaan muotopuoliksi. Kuluttajien ruokapöytään kelpaavat siis jatkossa kaikennäköiset ja -kokoiset kurkut, jopa Iltalehden nettiversiossa (ks. linkki alla) ollut hassu kurkkuankka.
Uusi päätös on varmasti pätevä, mutta sapettaa se, että EU itse sortuu direktiiviensä mystifioimiseen. Nyt tiedotteesta ja sitä siteeraavista lehtijutuista jää kansalaisille mielikuva, että direktiivi oli ainoastaan osoitus EU:n turhasta byrokratiasta. Taustat olisivat valoittaneet tätäkin tarinaa.
- Keskisuomalainen: www.ksml.fi/uutiset/ulkomaat/k%C3%A4yr%C3%A4t-kurkut-tekev%C3%A4t-paluun-kauppoihin(283519).ece
- EU-tiedote: europa.eu/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/08/1694&format=HTML&aged=0&language=FI&guiLanguage=en
- Kurkkudirektiivi: www.kurkkudirektiivi.fi/video/view/3
- Ari Vatanen: www.arivatanen.com/index.php?mid=91
- Iltalehti: www.iltalehti.fi/uutiset/200811138585241_uu.shtml
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti