Kirjoitin muutama ilta sitten esseetä tilaaja-tuottajamallista ja päässäni alkoi hiljalleen sumeta. Olin uppoamassa tehokkuuden, kilpailuttamisen ja muiden julkisen sektorin taikatemppujen maailmaan! Kaikki nettisivut liittyen tilaaja-tuottajamalliin tai muihin kunta- ja palvelurakenneuudistuksen taikatemppuihin vilisivät tehokkuussanastoa, joten muutaman tunnin altistuksen jälkeen mieleeni hiipivät ajatukset kaveripiirin kilpailuttamisesta, mikä vaikutti mielestäni jopa rationaaliselta toiminnalta.
Ei sentään. Todellisuudessa olin äärimmäisen turhautunut koko tehokkuusylistämiseen. Vastaavia tuntemuksia koin lukiessani viime talvena Sitran julkaisua Luovaan talouteen, jonka myötä tuli tunne, että koko helkkarin luova talous voi pelastaa maailman, talouden ja ties mitä muuta.
Pelkään itse juuttuvani yliopistossa kiinni tällaiseen newspeakiin. Erityisesti palatessani kotipaikkakunnalle vanhaan ja tuttuun ympäristöön ymmärrän, kuinka kaukana liirumlaarumit on arkielämästä. Lähiseudun maalaislääkäri Tapani Kiminkinen tokaisee suorasukaiseen tapaansa, että ”tieto lisää tuskaa ja kuitu lisää paskaa”. Mitäs sitä suotta kiertelemään ja ymmärtääpähän maajussikin mistä on kyse. Selkä on paskana jos selkä on paskana, ei siinä välilevyn pullistumat ja muut hienot diagnoosit sano yhtikäs mitään.
Newspeak innovaatioineen ja tehokkuuksineen synnyttää helposti kuplan, jonka sisään sujahtaessaan näkee koko maailman kaunokielisenä. Jos ja kun itse olen joku päivä harmaa virkamies, yritän pitää Kiminkisen opit mielessä. Toivottavasti me kaikki olemme näiden kahden maan kansalaisia emmekä uppoa vaaleanpunaiseen kuplaan aivan kokonaan. On hyvä pitää jalat maassa ja pää pilvien välissä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti