Sveitsi, työ ja tasa-arvo

Jälleen on aika raportoida täältä elitististen porvarien Mekasta. Maailma muuttuu - Sveitsikin liittyi lopulta Schengen-alueeseen joulukuussa ja äänesti helmikuussa jatkoa työvoiman vapaalle liikkuvuudelle EU-maiden kanssa. Sveitsiläisen pankkitilin turva ei ole enää rikkomaton, ja lisäksi ulkomaalaiset miljonäärit joutuvat, ressukat, ensi vuonna muuttamaan Zürichistä maaseudulle verohelpotusten perässä. Ei tämä maa silti vielä EU-satelliitiksi ole muuttumassa.

Edellisillä kerroilla (2.9.2007 ja 7.2.2008) on sivuttu maahanmuuttoa ja työaikoja, päätöksentekojärjestelmää ja taloustilannetta. Tällä kertaa lähdetään liikkeelle tasa-arvokysymyksistä.

Suomalaisessa mediassa esitettäviä kommentteja tasa-arvosta, vanhempainvapaista ja kotiäideistä on mielenkiintoista seurata. Joku kaiketi valtion elättinä asiaa tutkinut dosentti möläytti taas hiljattain, että Suomessa pitäisi saada työssä käyvien naisten palkan suhde miesten palkkaan lähemmäksi "eurooppalaista keskiarvoa". Tähän on helppo ratkaisu: pakotetaan kaikki matalapalkkaiset naiset jäämään kotiin ja kas, ongelma on ratkaistu.

Vakavasti puhuen Suomessa ollaan tasa-arvokysymyksissä huimasti edellä useita muita maita siinä mielessä, että vaihtoehtoja on ja esimerkiksi lapsiperheille kaadetaan rahaa ja tukea kaikkia mahdollisia kanavia pitkin: on pitkät vanhempainvapaat, kuntien rahoittama päivähoitojärjestelmä, kotihoidontukea, lapsilisää, kouluruokailua, ja tyypillinen suomalaisäiti on ehkä kotona 1-3 vuotta ja palaa täysipäiväisiin töihin sen jälkeen.

Sveitsissä, jos joskus lähempänä neljääkymmentä lapsi on mahdollista hankkia, äiti on kotona lapsen syntymän jälkeen ehkä 4-8 kuukautta, jos aikoo vielä palata töihin 14 viikon äitiyslomilta. Seuraavat 15 vuotta menevät joko kotona tai osapäivätöissä. Tämä ei ole niinkään arvoperusteinen valinta tai miehen sanelema päätös kuin käytännön pakko tässä yhteiskunnassa, jossa lasten oletetaan tulevan esikoulusta tai koulusta 2 tunniksi kotiin syömään ja kunta ei maksa päivähoitoa.

Suomessa on sosialidemokratioille tyypillisempi malli: lapset laitokseen ja naiset töihin, Sveitsissä vanhoillinen "lapset ja naiset kotiin"-malli. En ota kantaa kumpi on parempi, mutta Suomessa ei yleisesti tunnuta käsittävän missä määrin perheellisten naisten työnteko tapahtuu ja mahdollistetaan yhteiskunnan subventoimana ja miten paljon se lisää myös tasa-arvoa. Toisaalta, eipä sitäkään kukaan kyseenalaista onko tämä aina järkevää.

Asia havainnollistuu, jos mietitään, kuinka moni äiti menisi töihin ja millä palkalla, jos Suomessa jokaisen lapsen päivähoidosta vanhemmat maksaisivat kunnalle kustannusten mukaisesti 700 euroa/kk/lapsi ja tarhapaikoista saisi tapella mieluiten jo ennen raskausaikaa.

Työuran pidentäminen

Toinen tähän liittyvä Suomessa otsikoihin noussut aihe on työurien pidentäminen ja työväestön lisääminen tulevaisuudessa. Lapsiperheitä tukemalla toki saadaan lisää nuoria kansalaisia, mutta huoltosuhteen kannalta olennaista on vain ja ainoastaan se, kuinka monta töissä olevaa noin 16-65-vuotiasta maassa kulloinkin on. Tähän vaikuttaa se, kuinka moni jää maahan, kuinka moni tulee maahan, ja moniko tekee järkeviä töitä.

Erityisen paljon ei auta lisätä syntyvyyttä ja tarjota ilmainen koulutus, jos lapset jäävät Suomeen korkeintaan omien lastensa kasvattamisen ajaksi, ja työntekovuodet ennen ja jälkeen sen vietetään muualla - tai ollaan tavalla tai toisella pois työelämästä kotimaassa. Teoriassa kaikkein kannattavinta on se, jos maahan saadaan valmiiksi ruokittu, kasvatettu ja koulutettu ulkomaalainen orja parikymppisenä töitä tekemään, ja tämä palaa kotimaahansa eläkeikäisenä. Eläkerahat tietysti tällöin menevät ulkomaille, mutta uskoakseni nettotulos jää plussalle. Päinvastaisista tapauksista tietysti on pelkkiä kuluja.

Jos hyvin epätieteellisesti ja kärjistäen asiaa lähestytään, avainasemassa yhtälön ratkaisemiseksi on sellainen suomalainen, joka miettii työnteon sijaan sitä, mitä olisi mukava opiskella ja muuttaa kotoa valtion tai kunnan elätiksi 18-vuotiaana. Hän tekee osapäivätöitä ja opiskelee muutaman vuoden, valmistuu kolmannella yrittämällä kivan tittelin löydettyään 30-vuotiaana ja alkaa sen jälkeen miettiä mistä saisi rahaa, ja saattaa lopulta löytää myös työpaikan. Työttömyyden, mielenterveys- ja päihdeongelmien sekä kotihoidontukivuosien ja aikuisopintovapaiden jälkeen hän jää työkyvyttömyyseläkkeelle 58-vuotiaana.

Tyypillinen sveitsiläinen miettii ensin mistä saisi rahaa, aloittaa 16-vuotiaana opiskelun tai työnteon oppisopimuksella jossain missä työvoimaa tarvitaan, muuttaa kotoa 25-vuotiaana ja hankkii lapset 35-vuotiaana. Tämän jälkeen mies keskittyy työntekoon ja nainen kasvattaa ensin lapset aviomiehen rahoilla ja tekee sitten ehkä nelipäiväistä työviikkoa eläkeikäiseksi.

Molemmissa maissa puhutaan työvoimapulasta mutta eri syistä. Suomessa kaikenlaiset verot ovat korkealla, tuloerot pienet ja tulonsiirtojen osuus suuri, ja raha sekä työpaikat vaihtavat omistajaa verrattain hitaasti. Sveitsissä verot ovat matalalla, tuloerot suuria, mutta raha liikkuu ja työpaikat vaihtuvat nopeasti - ja keskimäärin työntekijöitä tarvitaan lisää.

Suomalaisessa yhteiskunnassa moni asia on järjestetty paremmin kuin Sveitsissä, mutta jostakin syystä Sveitsissä silti yhteiskunta, terveydenhuolto ja julkiset palvelut toimivat, työttömyys on matalalla ja ihmisillä on melko tasa-arvoiset mahdollisuudet ja he ovat tyytyväisiä törkeistä tuloeroista huolimatta. Suomessa tietynlainen puusilmäisyys tuntuu vaivaavan julkista keskustelua asioiden parantamiseksi, kun ihmeellisistä asioista valitetaan (esimerkkeinä "Lex Nokia", opintotuen pienuus, "lapsiperheiden köyhyys", palkkojen "epätasa-arvo" tai klassikko "kansanedustajien korkeat palkat"), ja tuntuu ettei omia vahvuuksia ja niiden syitä ja kustannuksia tunneta. Mustavalkoisessa maailmassa vaihtoehtoina esitetään usein vain kommunismi, amerikkalainen riistokapitalismi tai suomalainen sosialidemokratia, vaikka mallia voisi välillä katsoa muualtakin ja keskittyä niihin asioihin jotka oikeasti ovat huonosti.

Linkkejä:
Swissworld.org