Vaalivalintoja

Vaalit - ja suuri urheilujuhlan tuntu! Pääsee puhumaan kerrankin yhteiskunnan tilasta siinä hengessä, että nyt vaikutetaan. Kaikki kismittävät pikkuseikat ja monimutkaiset kokonaisuudet on mahdollista vetää tapetille. Lehtiä lukemalla ja pariin vaaliriehaan osallistumalla saa hetkessä katsauksen kotikuntansa tulevaisuuden näkymistä, samalla kun menneiden vuosien loka vedetään esille. Tutut virnuilevat julisteissa, kuin huutaen pienillä iloisillä äänillään "Minä kuuntelen sinua! Äänestä minua!" - mutta edessä on karmea valinta: Kuka heistä?

Tällä kertaa valintani oli huomattavasti vaikeampi kuin viimeksi eduskuntavaaleissa, kahdesta limittäisestä syystä. Ensinnäkin hitaasti heräävänä en ollut vaihtanut kotikuntaani hyvissä ajoin - tai oikeammin tajunnut, että tästähän on vuoden aikana tullut kotikuntani. Tähän syyhyn niveltyy myös toinen, kinkkisempi valinta: Kuntatasolla ehdokkaan olisi hyvä olla "tuttu". Äänestäjä marssii uurnalle tarmokkaammin, kun tietää voivansa luottaa ehdokkaan toimintatyyliin. Se, mikä valtuustossa, työelämässä tai missä tahansa yhteistyöelimessä merkitsee, on kyky työskennellä ryhmässä, kyky olla ns. hyvä tyyppi.

Jyväskylästä tunsinkin jo monta hyvää tyyppiä ja huomasinkin harmittelevani "sitäkään ei voi äänestää!". Pieksämäen tilanne oli laihempi: Vaikka monille tyrkylle asettuneiden kanssa on tullut touhuttua, jäi heistä kuitenkin epävarmempi tunne. Luulen, että moni äänestäjä saa palan kurkkuunsa ja siirtyy kannattamaan nukkuvien puoluetta, koska ei saa kyllin reipasta vastausta esittämäänsä kriittiseen kysymykseen: "Uskoisinko asiani tämän ihmisen käsiin?"

Edustuksellisessa demokratiassamme kuitenkin teoistaan ihminen tunnetaan, sanoistaan punnitaan, joten äänestäjän täytyy sitä kautta luoda käsitys ehdokkaansa "henkilöhistoriasta" - siis vastuutehtävän kannalta, ei henkilökohtaisesta näkökulmasta. Eikö äänestäjän valintaa helpotakin, jollei hän tiedä kiusallisia seikkoja ehdokkaansa yksityiselämästä? Julkisuudessa on toisinaan hankala vetää (suomalaisessa kulttuurissa joskus traagisen selvä) raja "työn" ja "elämän" välillä. Ehkä tällaisista mukavuussyistä on joskus helpompi äänestää tuntematonta?

Kun äänestäjä on ehdokkaansa arvioinut, numeronsa kopissa raapustanut ja uurnaan sujauttanut ja varmistuneet tulokset kuullut, saattaa hän vaipua itsearviontiin. Annoin varmaan lopulta ääneni epäpoliittisin kriteerein, sortuen liian tiukkoihin periaatteisiin (äänestä naista ja nuorta). Eikös vaaleissa olisi fiksua äänestää ei sellaista henkilöä joka muistuttaa itseä, vaan sellaista, joka osaa tehdä hyviä päätöksiä?

Yhtä tärkeää kuin kysyä, millainen ehdokas on, voikin jossain tilanteissa olla kysymys: "Millainen äänestäjä olen?"

Jotkut äänestävät tuttua naapurin Penaa tai sitä suloisimmin hymyilevää kultapojua - julkisuuden valokeilassahan poliitikotkin voivat tulla "melkein tutuiksi". Jotkut painottavat vain ja ainoastaan asiakysymyksiä ja haluavat tentata ehdokkaansa seinää vasten. Jotkut pähkäilevät ties mitä äänestysfilosofiaa.

Äänestätkö ennemmin tyyppiä vai puoluetta? Onko sinulle tärkeää tuttuus tai läpinäkyvyys, ammatillinen kokemus tai luottamustoimien kirjo, perhesuhteet? Katsotko ehdokkaasi koulutustasoa? Äänestätkö ehdokasta, jos hänellä on liikaa tai liian vähän omaisuutta? Tai jos hän saa ulkopuolista vaalirahoitusta? Kriteerisi kertovat paljon itsestäsi. Tehdessään vaaleissa valinnan äänestäjä valitsee myös jotain itsessään.

Toivottavasti tulevissa europarlamenttivaaleissa ei ole niin paljon tuttuja. Voi keskittyä itse asiaan.

Yrityskehittämisen uusimmat tuulet

Ajattelin yllättää itseni ja muut kirjoittamalla kerrankin jotain ammatillista tähän blogiin.

Yrittäjyys ja sen edistäminen ovat nousseet aikaisempaa suurempaan rooliin 2000-luvun elinkeinopolitiikassa, ja niihin on todenteolla alettu panostaa pääministeri Vanhasen hallituskausilla. Vanhasen I eli ”työllisyyden ja yrittäjyyden hallitus” toteutti vuosina 2003-2007 erityistä yrittäjyyden politiikkaohjelmaa, joka loppuraportin mukaan onnistui saavuttamaan sille asetetut tavoitteet varsin hyvin. Yritysten määrän kasvun ohella politiikkaohjelman tärkeimpiä saavutuksia olivat raportin mukaan yritysten rahoituksen parantaminen, yrityspalveluiden uudistaminen, yrittäjien työttömyys- ja sosiaaliturvan parannukset, yrittäjyyskasvatukseen liittyvät toimenpiteet sekä veronalennukset ja verojärjestelmään tehdyt muutokset.

Suomessa on perinteisesti jaettu varsinaisia yritystukia kuitenkin vähemmän kuin muualla Euroopassa. Lisäksi Suomen yritystukijärjestelmää on leimannut sen pirstaleisuus. Oman osansa tukipotista ovat saaneet jaettavakseen ainakin KTM, TM, VM, LVM, MMM ja UM sekä niiden hallinnoimat erillisyksiköt (esim. Tekes). EU-tason arvioinneissa Suomea on kehotettu selkeyttämään ja keskittämään omaa yritystukijärjestelmäänsä. Muutos on kuitenkin ollut hidasta, koska jokainen ministeriö on halunnut itsekkäästi pitää kiinni omasta tukipotistaan. Luonnollista tietä jakajien määrä on pienentynyt ainakin yhdellä, kun KTM ja TM ovat yhdistyneet TEM:ksi ja toimivat näin olleen yhtenä, selvästi suurimpana, yritystukiviranomaisena.

Myös muutoin yritystukijärjestelmää on remontoitu kunnolla viime vuosina. Uusi yritystukilaki (1336/2006) tuli voimaan vuoden 2006 lopussa. Sen mukaan yritystuki-instrumenttien määrää vähennetään ja siirrytään kohti ”yhden luukun periaatetta”, mikä ilahduttaa minua suuresti – ovathan ne omia suosituksiani*. Tämä tarkoittaa sitä, että yrittäjä saisi jatkossa koko julkisen tukiviidakon palvelut paketoituna yhden virkailijan (”luukun”) kautta ilman, että sen täytyy perehtyä kaikkiin mahdollisiin palveluntarjoajiin. Yrityskyselyiden mukaan tämä onkin ollut yksi tukijärjestelmän suurimpia ongelmia ainaisen tuen rahallisen riittämättömyyden ohella. Seuraavaksi uudistetaan aluehallintoa (ALKU-hanke), joka laittaa myös yritystukia myöntävät alueviranomaiset uusiksi. Yritystukiasiat siirtyvät näillä näkymin viranomaistaholle, joka kantaa tässä vaiheessa nimeä Elinkeino-, liikenne- ja luonnonvarakeskus. Tämän ”ELL-keskuksen” tehtävänä on vastata valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtävistä alueilla.

Kasvuyritykset ja innovaatiot ovat päivän sana yrityspolitiikassa. Yritystukia halutaan kohdentaa entistä enemmän kehittyviin ja kasvaviin yrityksiin, joiden merkitys kansallisen kilpailukyvyn kehittämisessä on kasvanut. Samalla panostusta pienempiin, tavanomaisiin kehittämistoimiin halutaan vähentää, mikä saattaa oleellisesti heikentää tavallisten pienyritysten kehittämismahdollisuuksia, koska juuri niille kehittämistoiminta on suhteessa kaikkein kalleinta. Nämä pienet yritykset vastaavat yhdessä noin 60 % yrityssektorin työpaikoista ja niiden osuus uusista työpaikoista on vieläkin suurempi. Niiden kehittymisen turvaaminen ei siis kansantalouden kannalta voi olla vähäpätöinen asia.

Aivan uusinta uutta yrityskehittämisen saralla edustaa ministeri Pekkarisen kovalla tohinalla markkinoima Innotori, jonka avajaisia vietettiin kaksi viikkoa sitten täällä Jyväskylässä. Innotori on jonkinlainen uudenlainen tapa saattaa innovaatioiden kehittäjät ja niiden soveltajat yhteen. Kuulemani mukaan idean todellinen isä löytyy tuosta naapurihuoneesta. Silti en osaa kertoa torista tai sen innovaatisuudesta enempää, koska siitä ei juurikaan ole saatavissa lisäinformaatiota. Jos joku on osallistunut avajaistilaisuuteen tai kuuluu muuten vaan sisäpiiriin, niin valistakoon meitä lisää tästä mystisestä suunnitelmasta!



*) Ritsilä, J. ja Tokila, A. (2005): Yritystoiminnan tukemisesta annetun lain
(1068/2000) mukaisen tukijärjestelmän vaikuttavuuden ja toimivuuden arviointi. KTM-julkaisuja 21/2005.

Punavihermädättäjä kasvissyöjähippi ja henkkamaukan uusi, ihana kesämallisto

No kun se kesä nyt kerrankin suvaitsi tulla niin olempa koko työaikani alusta alkaen odottanut sellaista viikkoa, joka olisi pelkkää aamuvuoroa. Nyt se viikko tuli ja niin tuli myös pakkaset. Huraa! Kahdeksan asteen ulkoilma ei lämmitä, ei millään. Lapaset kädessä ja pitkät kalsarit jalassa on tullut pyöräiltyä työpaikalle. Ilma on kirpeä aamuisin ja jotenkin valju iltapäivisin. Kuinka epämiellyttävää! Ja minä kun olin odotellut jo ilmastonmuutoksen positiivisia vaikutuksia, eli intiaanikesäkelejä.

Nyt kun pääsin näin sutjakalla aasinsillalla ilmastonmuutokseen niin saatanpa vähän kertailla, miten olen kasvisruokavaliolla elellen edistynyt.
Ensin heitän pari faktaa tiskiin:

Suomen WWF:n sivuilla kirjoitetaan:
Karjatalous kuluttaa 8 % kaikesta ihmisen käyttämästä makeasta vedestä. 100 lihagramman tuottamiseksi voidaan tarvita jopa 90 000 vesilitraa. Myös veden saastuminen on ongelma. Eläinten jätökset, eläinten käyttämät antibiootit ja hormonit sekä viljelyssä käytetyt tuholaismyrkyt ja lannoitteet saastuttavat vesiä.

Karjatalouden kasvihuonekaasupäästöt ovat maailmanlaajuisesti liikennettäkin suuremmat. Karjatuotannon osuus päästöistä hiilidioksidipäästöinä mitattuna on 18 %, kun otetaan huomioon lihantuotannon koko elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset rehujen kasvatuksesta tuotteiden kuljetukseen ympäri maailmaa.

Myös Heidi Hautala on kirjoittanut aiheesta blogissaan:
– Fakta on kuitenkin se, että useimmille ihmisille tekisi hyvää ryhtyä pitkälti kasvissyöjiksi, ja hyödyllistä se olisi myös maailman ruokatalouden ja ekologian takia. Lihatuotannon vähentämisellä olisi suuri vaikutus ilmastonmuutoksen torjumiseen. Lihatuotannon osuus on noin 80 % maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä eli melkein 5 % kaikista kasvihuonekaasujen päästöistä. Tätä voi verrata lentoliikenteen kahteen prosenttiin. Jo maltillinenkin kasvissyönti olisi maailman mitassa kestävä ruokavalio.

Itse en ole näin jaloja ajatuksia oikeastaan läpikäynyt kertaakaan kasvissyöntiurani historiassa. Liha ei maistu sen vuoksi, että se on tuotettua, kasvatettua ja jalostettua. Se on inhottavaa. Se on harmaata ja näyttää jotenkin, noh, oudolta. Se on sitkeää ja siinä on inhottavia limaisia osia, jotka täytyy sylkeä ulos suustaan. Varsinkin kanassa. Kaikki muistavat koulun kanaviillokkipäivät kun joutui sormilla sieraimet peittämään ja lappaamaan suuhun tätä limaista, kosteaa apetta.
Hyi eläköön!

Sitten on näitä makkaroita, nugetteja ja lihapullia, jotka ovat käytännössä teurasjätteitä. Lihajalostamon lattialta lakaistuja jäänteitä. Muistan vieläkin sen hajun, mikä tulee kun avaa kaupan lihapullapaketin! Siis puhdas pierun haju! Hyi eläköön taas!

Onneksi helluni on mainio kokki, hetkessä loihtii hän mitä parhaimmat soijarouhekastikkeet, soijapalasoossit ja tofuwokit! Ei harmita! Puhtaista raaka-aineista helppoja ja herkullisia ja kaikenlisäksi hyvin vähän kovia rasvoja sisältävää ruokaa, kyllä kelpaa.
En ole kesäsin kademielinen kun katselen muiden rasvaatihkuvia teurasjäte kyrsiä. Kuten jo viimekesänä, taidan nauttia hyvin marinoidun tofu-halloumi-kesäkurpitsa-herkkusieni -vartaan ja maissia.
Maistuis varmaan sullekin.

Matkaa vegaaniksi vielä on. Olen sen verta persokerttu maidolle, ettei tule puhdas luopuminen vielä ihan heti tapahtumaan. Vegaaninen ruokavalio onkin jo himpun kalliimpaa kuin vegetaristinen. Vaan onhan tässä aikaa kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi.

Tosin ilmastonmuutoksesta voi välittää jo nyt. Kuten Heidi Hautalakin sanoo lihantuotanto tuottaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin lentomatkustaminen. Aatteellisuuteni ja hyveellisyyteni vuoksi tarjoankin itselleni tänään jonkin uuden, täysin turhan kulutushyödykkeen ruotsalaisesta naistenvaateliikkeestä.
Luontoa ajatellen, toki.



ps. elekää suuttuko, kärsin vaikeasta punavihermädättäväisyydestä.

Pienikin voi vaikuttaa

Ympäristön tila on eurooppalaisten ja kaikkien maailman ihmisten yhteinen huolenaihe. Aikaisemmin tässä blogissa on keskusteltu ilmastonmuutoksesta, jonka suitsimiseen olisi kaikkien maailman päättäjien sitouduttava. Tavallinen ihminen kokee usein itsensä melko avuttomaksi tässä asiassa, sillä peruspallontallaajalla ei juuri ole mahdollisuutta vaikuttaa suuryritysten saastepäästöihin ja jatkuviin sademetsien tuhoamishakkuisiin. Lähiaikoina on kuitenkin noussut ilmastonmuutos-käsitteen rinnalle lähes muoti-ilmiöksi kaikenlainen kotitalouksien energiasäästäminen, joka toisaalta auttaa luontoa, mutta myös hellii kuluttajan lompakkoa. Monet lehdet ovat olleet kevään aikana pullollaan energiansäästöohjeista, joissa muun muassa neuvotaan, kuinka paljon energiaa säästyy, kun sammuttaa sähkölaitteet kokonaan, eikä jätä stand by -tilaan. Monet kotitaloudet ovat varmasti jo myös oppineet käyttämään hehkulamppujen sijasta energiansäästälamppuja. Energiaa voidaan säästää myös vettä säästämällä, jossa myös vaikuttavat pienet teot. Monet energiansäästövinkit ovat olleet jopa melko yllättäviä, joita ei ole tullut ajatelleeksi aikaisemmin. Yksi tällainen liittyy hampaiden pesuun, jossa kerrottaan säästyvän paljon vettä, jos käyttää hammasharjamukia, eikä huuhtele harjaa ja suuta suoraan hanan alla. Nämä ohjeet tukevat myös Euroopan komission tavoitteita, joiden mukaan kansalaisille olisi annettava tietoa ympäristöä säästävien valintojen tekemiseen. (ks. http://europa.eu/pol/env/overview_fi.htm)

Energiasäästöajattelu on siirtynyt myös talonrakentajien kuumaksi puheenaiheeksi. Aikaisemmin kotitalouksilla ei ollut monia lämmitysvaihtoehtoja, mutta nyt tarjonta on laajempi. Yksi käytetyimmistä lämmitysmuodoista vaikuttaisi olevan maalämpöpumppu, joka hyödyntää uusiutuvaa energiaa eli auringon lämmöstä syntyvää maalämpöä. Mielenkiintoisimmalta vaihtoehdolta kuulostaa passiivi talo, jossa ei ole lainkaan lämmitysjärjestelmää. Tällainen talo lämpeää aurinkokeräimien, ikkunoiden, varaavien rakenteiden ja koneista, valaistuksesta sekä ihmisistä hohkavan lämmön avulla. Tällaisen talon rakentaminen on kallimpaa kuin perustalon, mutta maksaa varmasti itsensä takaisin pitkällä aikavälillä, kun energian hinta vain jatkaa nousemistaan. Ympäristöasioissakin on aina mukana rahakysymys, sillä kuluttajien valintoihin vaikuttavat ennen kaikkea kulut. Passiivi talon rakentajille hyödyt näkyisivät alkuvuosina lähinnä luonnon hyvinvointina, ja vasta myöhemmin energialaskusäästöinä.

Näin grilli-, festari- ja rantakauden alussa on myös syytä kiinnittää huomiota roskaamiseen. Makkarapaketit, karkkipussit, kaljapullot ja muut nautiskelutuotteiden jätökset eivät kuulu luontoon, jossa ne vain lisäävät – sitä niin kuuluisaa – ilmastonmuutosta. Jyväskylän Eurooppanuorten nimissä annan kiitosta ”roska päivässä” –liikkeen perustajalle Tuula-Maria Ahoselle, joka on haastanut jo vuodesta 2000 lähtien ihmisiä keräämään edes yhden roskan päivässä. (ks. http://www.roskapaivassa.net/) Liikkeen idea on erinomainen, sillä se herättää ja saa tajumaan, että pienilläkin teoilla on merkitystä. Monesti ihmisten aktivoitumista hyvien ideoiden taakse täytyy kuitenkin hieman tukea. Ehdottaisinkin, että Jyväskylän Eurooppanuoret ja muut nuorisoyhdistykset antaisivat muille esimerkkiä ja osallistuisivat ensi keväänä Jyväskylän kaupungin järjestämään siivoustalkooseen, jossa siivotaan lumen alta paljastuvia roskia.

Sitä odotellessa,

nouki roska päivässä,

sillä pienikin voi vaikuttaa.

Selkokielisyyden rajamailla

Kirjoitin muutama ilta sitten esseetä tilaaja-tuottajamallista ja päässäni alkoi hiljalleen sumeta. Olin uppoamassa tehokkuuden, kilpailuttamisen ja muiden julkisen sektorin taikatemppujen maailmaan! Kaikki nettisivut liittyen tilaaja-tuottajamalliin tai muihin kunta- ja palvelurakenneuudistuksen taikatemppuihin vilisivät tehokkuussanastoa, joten muutaman tunnin altistuksen jälkeen mieleeni hiipivät ajatukset kaveripiirin kilpailuttamisesta, mikä vaikutti mielestäni jopa rationaaliselta toiminnalta.

Ei sentään. Todellisuudessa olin äärimmäisen turhautunut koko tehokkuusylistämiseen. Vastaavia tuntemuksia koin lukiessani viime talvena Sitran julkaisua Luovaan talouteen, jonka myötä tuli tunne, että koko helkkarin luova talous voi pelastaa maailman, talouden ja ties mitä muuta.

Pelkään itse juuttuvani yliopistossa kiinni tällaiseen newspeakiin. Erityisesti palatessani kotipaikkakunnalle vanhaan ja tuttuun ympäristöön ymmärrän, kuinka kaukana liirumlaarumit on arkielämästä. Lähiseudun maalaislääkäri Tapani Kiminkinen tokaisee suorasukaiseen tapaansa, että ”tieto lisää tuskaa ja kuitu lisää paskaa”. Mitäs sitä suotta kiertelemään ja ymmärtääpähän maajussikin mistä on kyse. Selkä on paskana jos selkä on paskana, ei siinä välilevyn pullistumat ja muut hienot diagnoosit sano yhtikäs mitään.

Newspeak innovaatioineen ja tehokkuuksineen synnyttää helposti kuplan, jonka sisään sujahtaessaan näkee koko maailman kaunokielisenä. Jos ja kun itse olen joku päivä harmaa virkamies, yritän pitää Kiminkisen opit mielessä. Toivottavasti me kaikki olemme näiden kahden maan kansalaisia emmekä uppoa vaaleanpunaiseen kuplaan aivan kokonaan. On hyvä pitää jalat maassa ja pää pilvien välissä.

Eurooppalainen yliopisto

Yliopisto on varsin ajankohtainen aihe, joka kirvoittaa monenlaisia kommentteja ja kiivaita yleisönosastokirjoituksia. Erityisesti mieleeni jäi Eero Lehden Talouselämä-lehteen alkuvuonna antama lausunto, jonka mukaan opiskelupaikat voitaisiin arpoa, koska niin päästään ”keskimäärin yhtä hyvään lopputulokseen”. Sääli, ettei kauppaneuvos Lehteä alun perin arvottu vaikkapa kätilöopistolle.

Yliopisto-sanan etymologinen alkuperä on latinan Universitas-sanassa, joka on johdettu lauseesta ”universitas magistrorum et scholarium”, eli opettajien ja oppineiden yhteisö.

Länsimaisen historian ensimmäisenä yliopistona voidaan pitää Platonin Akatemiaa. Ateenan ulkopuolella sijainnut Akatemia palveli lähes 900 vuoden ajan (385 eaa – 529 jaa) paikkana jonne filosofiasta kiinnostuneet kokoontuivat siitä keskustelemaan.

Ensimmäiset tutkintoja myöntävät yliopistot syntyivät Etelä-Eurooppaan noin viisisataa vuotta myöhemmin, ensimmäisenä Bolognan yliopisto vuonna 1088. Tällä välin oppimisen eetosta ja klassisia käsikirjoituksia olivat vartioineet lähinnä luostarien munkit.

Tyypillisesti yliopistot syntyivät katolisten ja muiden alempaa opetusta tarjonneiden koulujen pohjalta. Oppiaineista kiinnostunut porukka ei koulutuksen päätyttyä halunnutkaan lähteä ” porvarilliseen työelämään”, vaan jäivät edelleen lukemaan kirjoituksia ja pohtimaan asioita. Lienee tuskin sattumaa, että yliopisto instituutiona syntyi juuri valtioiden heikkouden aikana. Myöhemminkin yliopisto on ollut olemassa enemmänkin kansallisvaltioista huolimatta kuin niiden ansiosta.

Moderni yliopisto alkoi ottaa muotoaan 1800-luvun Saksassa. Humboldtilainen idea painotti tieteen sivistävää merkitystä ja akateemista vapautta.

Idealtaan yliopisto on siis autonominen oppineiden yhteisö, jossa etsitään totuutta. Yliopiston alkuperäiseen ideaan eivät kuulu koulutuspoliittiset tavoitteet, minkään hyödyllisen tuottaminen, eikä periaatteessa edes sivistäminen, saati ”elinkeinoelämän palveleminen” tai aluepolitiikka.

Kuitenkin empiirinen yliopisto näyttää varsin toisenlaiselta: innovaatio-ohjelmia, tutkinto- ja hyötytavoitteita, toisiaan selkäänpuukottavia tutkijoita, opetusministeriön pikkuvirkamiehille nöyristelyä, kokouksia ja komiteoita. Massa sisään liukuhihnalle, neljän vuoden päästä ”herrasmiehen C” graduun ja ovesta ulos. Samalla totuus näyttää karkaavan yhä kauemmaksi.

Psykoanalyytikoiden mukaan sairaus on terve reaktio sairaisiin olosuhteisiin. Ensihoitona suomalaisille yliopistoille voitaisiin määrätä vaikkapa aitoa autonomiaa, rahoituksen saattamista oikeasti riittävälle tasolle (ja irrottamista tutkintomääristä) sekä kaikenlaisen talous-teknologia-innovaatio -newspeakin marinoiman hallinnollisen näpertelemisen lopettamista.

Näillä eteenpäin,

Pertti

KUTSU

EUROOPPA-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ

PE 9.5. KLO 14 – 17 KIRKKOPUISTOSSA JA KLO 19 BAR PASSIONISSA

Kirkkopuistossa juhlitaan ensi perjantaina eurooppalaisissa tunnelmissa. Eurooppa-päivän tapahtuma tarjoaa ohjelmaa kaikenikäisille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita Euroopasta.

OHJELMA:

• klo 14 kaupungin tervehdys: puhujana kansainvälisten asioiden yhteyspäällikkö Marketta Mäkinen ja “Minä Euroopassa” -julistenäyttelyn avajaiset. Jyväskylän kaupungin 3. – 6.-luokkalaisille suunnatun julistekilpailun satoa. Kilpailuraadin puheenjohtajana on Jyväskylän Taidemuseon kuraattori Leena Lokka

• klo 14.30 leivosmaistajaiset ja kahvit

• klo 15 Jyväskylän tanssiopiston 10 – 12-vuotiaiden jazztanssiesitys

• klo 16 Jyväskylän tanssiopiston nuorten street/hip hop-tanssiesitys

• klo 19 Eurooppajamit Bar Passionissa. Iltaohjelmassa on musiikkia, EU-asiaa, sekä mahdollisuus pelata Eurooppa-peliä ja ostaa EU-drinkki.

Ohjelmassa myös EU-tietopiste ja kaikenikäisille suunnattu Eurooppa-aiheinen rastirata. Kysymykset käsittelevät eurooppalaisuuden lisäksi monikulttuurisuutta, sillä vuosi 2008 on EU:n kulttuurien välisen vuoropuhelun teemavuosi. Osallistujien kesken arvotaan EU-aiheisia palkintoja.

Tule ja hae itsellesi EU-ilmapallo!

VAPAA PÄÄSY. TERVETULOA!

Järjestäjinä Eurooppanuoret ry, Eurooppalainen Keski-Suomi ry, Eurooppalainen Suomi, Jyväskylän Eurooppanuoret ry, Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen Eurooppatiedotus/UM.

Lisätietoja: http://www.eurooppa-paiva.fi/

Jyväskylän Eurooppanuoret ry

Maria Ahvenniemi
044 - 5356 653