Öljystä

Civilization as we know it is coming to an end soon. Kun tuollainen lause tulee verkkosivulla ensimmäisenä vastaan, on syytä harkita siirtymistä selväjärkisimmille sivuille. Se oli kuitenkin jo liian myöhäistä, sillä mielenkiintoni oli herännyt.

Sivusto käsitteli ilmiötä nimeltä Peak oil. Peak oil tarkoittaa sitä hetkeä, jolloin maapallolla tuotetun öljyn määrä lähtee laskuun. Lasku johtuu yleensä siitä, että tunnetut öljylähteet ovat ehtyneet, eikä korvaavia lähteitä ole löytynyt tarpeeksi. Termin isä on öljy-yhtiö Shellin työntekijä M. King Hubbert, joka ennusti vuonna 1956 Yhdysvaltain öljyntuotannon kääntyvän laskuun viimeistään vuonna 1970. Ennustukselle lähinnä naureskeltiin, mutta se osui kuitenkin oikeaan. Sittemmin usea öljyntuottajamaa on kokenut vastaavan: Iso-Britannia, Norja ja Iran nyt muutama mainitakseni. Koko maapallon öljyntuotanto on kasvanut aina vuoteen 2005 saakka, jonka jälkeen tuotantomäärät ovat olleet hyvin tasaiset. Mihinkä suuntaan tuotanto lähtee kehittymään? Mitä väliä tällä kaikella on ylipäätään?

Koko maapallon öljyntuotannon huipun ajankohdasta on monta valistunutta arvausta. Pessimistisien arvauksien mukaan huippu on jo koettu. Optimistisimmat sijoittavat sen parinkymmenen vuoden päähän. Tarkan ajankohdan voi määritellä vasta usean vuoden kuluttua huipusta. Kun huippu on ohitettu ja tuotanto lähtee laskuun, ampaisee öljyn hinta nopeaan nousuun. Eikä hinnan nousulle tule olemaan näkyvissä loppua, sillä tarjonta kutistuu nopeasti. Vaikka öljyntuotanto ei edes ole vielä laskussa, on öljyn hinta kolminkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana.

Öljyä käytetään kaikkialla: polttoaineissa, vaatteissa, kännyköissä, tietokoneissa, ruokien paketeissa, rakentamisessa, asfaltissa, leluissa, kemikaaleissa jne. Elintapamme ja yhteiskuntamme ovat pitkälti rakentuneet (halvan) öljyn varaan. Öljyn keskeisen merkityksen ymmärtää vasta kun sitä ei ole saatavilla. Korvikkeet ovat joko huonoja, kalliita, tai sitten niitä ei ole. Peak oilin seuraukset tulevat olemaan vähintäänkin yhteiskuntia ravistelevia. Tilannetta pahentaa se, että emme juurikaan ole varautuneet siihen.

The Crude Awakening -dokumenttielokuva käsittelee aihetta kattavasti ja on nähtävillä YLE-areenalla tästä linkistä: Ulkolinja: Öljy loppuu, mitä sitten?

Tutustu myös:
The Oil Drum - Peak oilia ja muita energia-aiheita monipuolisesti käsittelevä sivusto.
Life After the Oil Crash - sama hieman synkemmin.

Ykkönen silmään, ja menoksi!

Jyväskylän Eurooppanuorten toiminta ampaisi tänään liikkeelle oikein toden teolla EU työnantajana –luennolla. Noin 70 innokkaan kuulijan joukko saapui Blomstead -saliin kuuntelemaan, millaisia työ- ja uramahdollisuuksia Euroopan unionilla on tarjottavanaan. Luennon puhujakaarti jakoi kuulijoille tietoutta niin virkamiestason työpaikoista, eurokansanedustajan avustajana olemisesta kuin omakohtaisista kokemuksista työnhakuprosesseissa.

Tiedottaja ja apulaispäällikkö Satu Raisamo Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimistosta esitteli yleisemmin EU:n työtarjontaa. Hänen luentonsa tarjosi kuulijoille paljon hyödyllistä tietoa eri kanavoista, joiden kautta työ- tai harjoittelupaikka jostain lukuisista EU:n organisaatiosta voi aueta. Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtaja Lauri Tierala puolestaan kertoi hyvin eläväisesti työnkuvastaan ja ajasta, jolloin toimi MEP Alexander Stubbin avustajana Brysselissä. Tilaisuuden päätti AIESEC -Jyväskylän taloudenhoitaja Ulla Leppänen kertomalla hakumenettelystä, jonka on käynyt läpi. Saimme konkreettisesti tietää, millainen ”pääsykoe” on kyseessä, jos päättää hakea työpaikkaa Euroopan unionin organisaatiossa. Samalla pääsimme nauttimaan myös Ullan pitämästä virkistävästä taukojumpasta, joka toi hymyn jokaisen huulille ja auttoi kuulijoita keskittymään loppuun saakka.

Kannattaa ehdottomasti pyrkiä Euroopan unioniin töihin, jos siihen on halua, rohkeutta ja mahdollisuus. Työ/harjoittelu EU:ssa saattaa myöhemmin avata ovia sellaisiin työtehtäviin, joihin muuten ei pääsisi käsiksi. Kaiken kaikkiaan työ EU:n organisaatiossa on varmasti juuri niin intensiivistä, opettavaa, haasteellista, ja palkitsevaa kuin mitä Lauri puheenvuorossaan toi asiasta ilmi.

Luento oli onnistunut avaus JENin toiminnan täyteiselle vuodelle 2008. Se tarjosi monille erittäin hyvää, ja uuttakin tietoa. Jyväskylän Eurooppanuorten toiminta pyritään jatkossakin pitämään sellaisena, että voimme tarjota alueen nuorille laadukkaita, hyödyllisiä ja hauskoja tapahtumia. Seuraava tällainen tapahtuma on Viiniä ja patonkia –ilta 13.2, jolloin aiheena on Venäjä. Tilaisuus alkaa klo 18.00 paikkana Lyhty. Tarkempia tietoja JENin tulevista tapahtumista löytyy osoitteesta www.jen.fi.

Toivotan itseni ja koko hallituksen puolesta kaikki lämpimästi tervetulleiksi!!

Maria, JEN pj 2008

Kuin kirkkovenesoutua.

JENin blogi viettää nyt tammikuussa yksivuotissynttäreitään. Vuoden aikana se on toiminut sekä tehokkaana tiedotuskanavana että vilkkaana keskustelufoorumina, mutta ennen kaikkea arkistona, jonne erilaisia kokemuksia, ajatuksia ja ilmiöitä on dokumentoitu monien erilaisten ihmisten toimesta, monista eri näkökulmista. Kaikessa kirjavuudessaan tekstit muodostavat arvokkaan tallenteen kertomuksia, joita näin jälkikäteen on äärimmäisen hauskaa ja opettavaista tarkastella.

Vuosi sitten uusi hallitus aloitteli toimintakauttaan järjestelemällä Töihin ulkomaille -luentoa, joka osoittautui yhdeksi vuoden menestyksekkäimmistä tapahtumista. Hyvien kokemusten ja onnistumisten perusteella monet tapahtumakonseptit sinnittelevät JENin tapahtumakalenterissa tänäkin vuonna ja ensimmäinen uuden hallituksen voimin toteutettu tapahtuma onkin tiistaina 22.1. järjestettävä”EU työnantajana” -luento.

Samoin kuin viime vuonna, JENin tapahtumia toteuttava ydinporukka muodostuu pitkälti uusista aktiiveista, joista suurelle osalle paitsi kyseinen yhdistys, myös järjestötoiminta ylipäänsä on toistaiseksi vielä hieman vierasta. Tilanne on mielestäni loistava sekä JENin että kaikkien hallituksen jäsenten ja aktiivien kannalta. Yhdistyksen toiminta ei ole vaarassa jämähtää paikalleen, vaan se uusiutuu jatkuvasti uusien toimijoiden ja tuoreiden ajatusten myötä. Uudet aktiivit puolestaan oppivat tehokkaasti niin vastuunkantoa, kuin yhteistyön hienon hienoja pelisääntöjä ja saavat arvokkaan kokemuksen ohella käsityksen järjestötyöskentelyn luonteesta.

Lopuksi haluan toivottaa JENin vuoden 2008 iskujengille tsemppiä ja energiaa uuteen vuoteen! Yhdistystoiminta -samoin kuin kaikki yhdessä tekeminen- voi ajoittain olla verrattavissa Eurooppanuorten edellisten kesäpäivien kirkkovenesoutukokemukseen: äkkinäisiä kirosanojen ryöpsähdyksiä, huutoa ja turhautuneita huokauksia, mutta hetkittäisiä oivalluksen iloja, keskinäistä kannustusta ja rentoa naurua. And it's all worth it.

JENin tulevia rientoja tänäkin vuonna innokkaasti odotellen,

Riikka

Peustuslaista ja Lissabonin sopimuksesta

Vaikka tunnetusti vastustankin populismia ja EU-vastaisuudella retostelua, on minunkin pakko nyt ryhtyä eskoseppäseksi ja kysyä kysymys liittyen uuteen Lissabonin sopimukseen. Kysymykseni kuuluu: Kuinka demokraattista on hyväksyä uusi perussopimus Lissabonissa, kun se eroaa vain marginaalisesti hylätystä perustuslaillisesta sopimuksesta? Siis sen jälkeen kun Ranska ja Alankomaat äänestivät yhteisten sääntöjen mukaan perustuslain romukoppaan 2005, miten on mahdollista, että käytännössä sama sopimus nyt kuitenkin allekirjoitetaan Lissabonissa?

Ja nyt ei pidä ymmärtää minua väärin. Henkilökohtaisesti kannatin aikoinaan perustuslaillista sopimusta ja kannatan lämpimästi myös uutta Lissabonin sopimusta. Mielestäni myös kansanäänestykset perustuslaista aikoinaan olivat tarpeeton ratkaisu. Mutta ne kuitenkin pidettiin, ja lopputuloksena perustuslaki ei tullut voimaan. Jollakin tavalla demokratiakäsitystäni vastaan taistelee nyt se, että käytännössä sama sopimus on kuitenkin allekirjoitettavana Lissabonissa. Toki siihen on tehty kosmeettisia eroja, mutta voiko joku rehellisesti sanoa, että kyseessä ei olisi sisällöltään sama paketti?

Nyt haastankin kaikki lainopilliset kyvyt kertomaan minulle sen merkittävät eron perustuslaillisen ja Lissabonin sopimuksen välillä, joka oikeuttaa jälkimmäisen voimaanastumisen perustuslain kaaduttua sääntöjenmukaisella tavalla. Ja sinänsä Lissabonin sopimuksenkaan voimaanastuminen ei ole kirkossa kuulutettu. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen se täytyy ratifioida joka jäsenmaassa. Kansanäänestyksiä vältetään tällä kertaa taatusti, mutta Irlannissa tämä ei onnistu. Kansallisen lainsäädännön vuoksi kansanäänestys on järjestettävä. Eli on olemassa ainakin teoreettinen mahdollisuus, että Irlanti ei ratifioisi Lissabonin sopimusta ja näin sopimus ei astuisi voimaan.

Kriittinen kirjoitus antanee riemunaihetta tälläkin sivustolla toisinaan vieraileville nationalisteille. Olen kuitenkin sitä mieltä, että EU on edelleen paras foorumi ratkaista yhteisiä ongelmia Euroopassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita tiettyjen toimintatapojen kyseenalaistamatta jättämistä. Kissa pitää nostaa pöydälle ja jatkaa reilusti kamppailua kohti demokraattisempaa unionia.

Sorrutko Hannesteluun?

Ilkka Karisto kirjoitti kolumnissaan (Image 9/07), että suomalaiset eivät osaa palauttaa ulkomaalaisten osoittamia kohteliaisuuksia Suomesta ja suomalaisuudesta, vaan sortuvat ylipatrioottiseen Suomen ylistämiseen, jolle ei näy loppua – siis Hannes-syndroomaan. Taudinkuvauksen mukaisesti suomalaista ei kiinnosta vastavuoroisesti oppia uutta toisen maasta, vaan keskustelu kääntyy suomalaisen hykertelyyn (joo-o, kyllä Kimi Räikkönen on kova kuski, entä tiedätkö vielä niitä Rasmuksen poikia, nekin ovat Suomesta!). Hannes-syndrooma kuitenkin laantuu yleensä nopeasti, vaikka ulkomaanmatkoilla huomaisikin puhuvansa Suomesta ylistävään ja paljon myönteisempään sävyyn, kuin normaalisti. Välillä Hannes-syndrooma kuitenkin iskee yllättäenkin, esimerkiksi kun suomalainen lukee sanomalehdestä, että ulkomailla on uutisoitu suomalaisuutinen. Pahimmillaan arvioisin syndrooman oireilevan silloin, kun suomalainen ei voi vastustaa kiusausta vierailla Kanarialla suomalaisravintolassa.

Mikä sitten selittää Hannestelua, Kariston ristimää ”modernin eurosuomalaisen kansantautia”? Suomalainen pitää itsestään selvänä sitä, että muilla mailla on julkkiksia, kun taas tunnetut suomalaiset ovat enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Onko suomalaisten sitten vaikea suhtautua kohteliaisuuksiin? Vai onko niin kuten Karisto esittää, että suomalaisen on helpompi keskustella tutuista asioista, kuin esittää vastakohteliaisuuksia? Vai onko suomalainen vain aidosti otettu siitä, että joku ylipäätään tietää jotain Suomesta ja suomalaisista? Karisto purkaa tämän viheliäisen syndroomaan lopulta perimmäiseen kysymykseen, jonka uskotaan pyörivän alati suomalaisen päässä: mitä muut meistä ajattelevat?

Miten siis Hannes-syndroomasta parannutaan? Terveellä itsetunnolla yhdistettynä aitoon kiinnostukseen toisia kohtaan - tietenkin.

Mukavaa joulunaikaa kaikille!

Laura T

Soihtu jatkaa kulkuaan

JENin hallitus vaihtui jälleen ja vanha hallitus poistuu taka-alalle. Omalta osaltani kiitän kuluneista vuosista, joihin on mahtunut kaikenlaista toimintaa. Erilaiset seminaarit, keskusteluillat ja paneelit ovat tulleet tutuiksi monenlaisesta näkökulmasta. Töitä on paiskittu ja hauskaa on riittänyt!

Vanhan hallituksen puolesta toivotan ensi vuoden hallitukselle antoisaa ja muistorikasta vuotta! Toivon myös, että uudella hallituksella riittää rohkeutta uusien ideoiden toteuttamiseen. Sitä perua ovat nyt jo perinteeksi muodostuneet Viiniä ja patonkia –illat, vaikka aluksi niihin suhtauduttiin hieman skeptisesti. Kannattaa siis uskaltaa kokeilla!

Vaikka monia vanhoja hallituslaisia JEN-eläke odottaakin, on tämän viikon perjantaina (30.11.) tiedossa vielä JENin pikkujoulut. Toivottavasti niin vanhat kuin uudetkin toimijat saapuvat paikalle. Omasta ja JENin puolesta toivotan kaikki tervetulleiksi!

ESA

”On vain yksi oikea tiede, fysiikka. Kaikki muu on pelkkää postimerkkien keräilyä”

-Ernest Rutherford

Vaikka Ernest-sedän lausuma on ehkä vähän yksisilmäinen, olkoon se motivaationamme tutustua avaruustutkimukseen ja erityisesti Euroopan avaruusjärjestö ESAaan!

Euroopan avaruusjärjestö on 17 Euroopan maan muodostama monikansallinen järjestö, jonka tehtävänä on, yllätys yllätys, tutkia avaruutta. ESA:n päämaja sijaitsee Pariisissa, mutta varsinainen laukaisuasema on sijoitettu lähelle päiväntasaajaa, Ranskan Guayanaan. Järjestön kokonaisbudjetti on hieman vajaa 3 mrd euroa, mikä jää kuitenkin selvästi jälkeen esim. NASA:n n. 17 miljardin dollarin rahoituksesta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Yhdysvaltain puolustusministeriön budjetti(ilman Irakin sodan kustannuksia) vuodelle 2007 on noin 440 mrd euroa. Suomalaiset veronmaksajat tukevat ESA:n toimintaa 20 miljoonalla eurolla.

ESA perustettiin vuonna 1974 ja on sen jälkeen toteuttanut tehtäväänsä mm. laukaisemalla avaruuteen lukuisia satelliitteja ja avaruusluotaimia. Järjestö toimii yhteistyössä NASA:n ja Venäjän avaruusjärjestö Roskosmoksen kanssa. Yhteistyö Roskosmoksen kanssa on viime aikoina tiivistynyt, koska NASA:n tietosuojamääräysten kiristyminen on tehnyt yhteistyöstä ja tietojen jakamisesta aiempaa hankalampaa. Merkittävin yhteistyön muoto muiden avaruusjärjestöjen kanssa lienee kansainvälisen avaruusaseman, ISS:n, rakentaminen.

Laukaisut toteutetaan Arianella, joka on järjestön itse kehittämä kantorakettityyppi. Vuonna 2007 laukaisuissa aletaan käyttää myös venäläisiä Sojuz-kantoraketteja, joiden aiemmalla versiolla itse Sputnik sinkautettiin avaruuteen nelisenkymmentä vuotta sitten.

Tulevaisuudessa ESA tulee edelleen keskittymään tieteelliseen tutkimukseen sekä avaruuden kartoittamiseen. Erityisen mielenkiintoinen on järjestön Aurora-projekti, jonka kunnianhimoisena päätavoitteena on toteuttaa miehitetty Mars-lento vuoteen 2030 mennessä.

Katselkaahan yötaivaalle!