Moi!
Heti ensimmäiseksi täytyy mainostaa huomista Viiniä & Patonkia -iltaa alkaen klo 18 Lyhdyssä. Nimensä veroisesti keskustelutuokion alussa tarjoillaan maistiaisiksi punaviiniä sekä patonkia. Lämpimästi tervetuloa juttelemaan ja jakamaan kokemuksia eri kulttuureista!
Tämä ensimmäinen blogini jää nyt vähän tyngäksi, koska minulle tämä on aivan uutta. Opettelun merkeissä siis. Ne, jotka tuntevat minut lähemmin tietävät, että voisin aivan helposti tulla toimeen ilman mitään teknisiä laitteita. Tietokone edustaa siis minulle jotain hyvin vastenmielistä ja kauheaa -eli tekniikkaa. En tiedä onko, stereotyyppisesti, sukupuolellani vaikutusta tähän asiaan. Totuus kuitenkin on, että ilman näitä kaiken maailman koneita ei enää tahdo tulla toimeen. Kaikki asiat kulkevat koneiden kautta. Olemme tulleet niistä riippuvaisiksi.
Tähän loppuun haluaisin kertoa muutaman sanan viikon takaisista EU-bileistä, jolloin juhlittiin myös hallituksen vaihtumisen merkeissä. Ilta alkoi "virallisesti" klo 19, ja ihmisiä valui juhlapaikalle tasaiseen tahtiin. Tarjolla oli hyvää syömistä, millä tarkoitan nyyttärimeiningillä kasattua buffet-pöytää. Ruoka maittoi ja juoma vielä paremmin! Illan pimetessä ja tunnelman noustessa oli vuorossa vakioksi muodostunut avautumiskierros, jolloin kukin läsnäolleista JEN:läisistä sai tuoda julki ne mietteet, jotka sydäntä painoivat. Osansa saivat niin VR, ihmissuhteet kuin eräs nimeltä mainetsematon järjestökin. Viimeisen puheenvuoron käyttänyt viime vuoden puheenjohtaja Eve, kiteytti kauniisti sanoihinsa mistä JEN:ssä on loppujen lopuksi kyse -ihmisistä ja ystävyydestä. Lähdin illanvietosta noin klo 01.30, mihin asti tunnelma oli hyvä ja lämmin. Ajatusten vaihto ja tutustuminen uusiin ihmisiin olivat mielestäni tärkeinpiä asioita, jotka EU-bileistä jäivät mieleeni. Tämä oli kai bileiden perimmäinen tarkoituskin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti