Suuri G

Kolmen lukiovuoden aikana ei varmaankaan ollut yhtä kokonaista viikkoa, jolloin ei olisi kertaakaan käsitelty teemaa ylioppilaskirjoitukset. Jokaiselle lukiolaiselle tuli varmasti selväksi, että kirjoitukset ovat nyt ne ratkaisevat tekijä, jonka tuloksista riippuisi tulevan elämän suunta. Kun sitten viimein palkkiona kovasta työstä sain käteeni todistuksen, jonka vuoksi olin kovasti istumalihaksiani testannut ,minulle selvisi myös, ettei tällä kyseisellä paperilla sitten lopulta ollutkaan kovin suurta merkitystä tulevaisuuteni kannalta. Opiskelen nyt alaa, jonka tiesin suunnakseni jo lukiossa. Mitä en tiennyt oli se, ettei olisi tarvinnut menettää yöuniani kirjoitusten takia, vaan että tähän pisteeseen päästäkseni olisi riittänyt läpi pääseminen.

Opiskelupaikan ratkaisivat muut asiat ja nyt kun kirjoituksista on kulunut muutama vuosi ja oppilaitos on muuttunut lukiosta yliopistoon, huomaan painivani jälleen samanlaisen ongelman parissa.Pääaineen valinnan lisäksi painotetaan ainakin omassa tiedekunnassani huolellista sivuainevalintaa. Sivuaineet tulisi olla järkeviä ja hyödyllisiä pääaineen kannalta, mutta toisaalta kannustetaan myös erikoisempiin yhdistelmiin, jotka auttaisivat erottumaan työelämässä muista hakijoista. Hyvät arvosanat olisivat suotavia ainakin niissä aineissa, joista aikoo suorittaa jonkinlaisen kokonaisuuden. Kaiken tämän lisäksi edessä häämöttää Suuri G. Pelottava, kauhistuttava ja tässä vaiheessa lähes mahdottomalta tuntuva haaste: Gradu. Kuinka valita aihe niin, että se liittyisi jollakin tavalla alueeseen, jonka parissa haluan tehdä töitä? Mitä jos valitsen väärin ja päädyn työpaikkaan, joka ei millään tavalla tunnu mielekkäältä? Mitä jos gradustani tulee vain yksinkertaisesti huono?

Opintoihini pakollisena kuuluvaan työelämäorientaatioon kuuluu vierailuja instituutioihin, jotka ovat mahdollisia tulevaisuuden työnantajia alamme opiskelijoille. Nyt vierailuja on takana useampi ja mikä näitä vierailuja yhdistää? Yksikään tapaamistamme virkamiehistä tai muista instituutioiden henkilökunnasta ei ole maininnut gradua mitenkään oleellisena työnsaantinsa kannalta. Lähes kaikki ovat korostaneet sattumien merkitystä. Työpaikat ovat löytyneet yllättävien käänteiden ja hyvin erilaisten polkujen kautta. Useampi mainitsi, ettei heidän kohdallaan gradusta ole missään vaiheessa kysytty mitään. Tärkeämpää on verkostoituminen, monenlaisten yhteyksien muodostaminen, minkä tietysti voi kokea hermoilun aiheeksi myös, mutta jätetään ne tässä käsittelemättä, etten aiheuta itselleni tai kenellekään muulle uusia paniikki kohtauksia.

Ehkä menestyminen kirjoituksissa tai edes gradun teossa ei sittenkään ennusta suoraan menestymistä myös työelämässä, mutta se ei tarkoita, ettei niiden eteen kannattaisi tehdä töitä. Parin vuoden päästä pähkäillessäni gradu vaiheessa päätäni kiristää varmasti moneen otteeseen, kun yritän muodostaa ja muokata tekstiäni. Toki haluaisin saada aikaan gradun, johon voisin olla itse tyytyväinen, mutta on hyvä tietää, että peli ei suinkaan ole menetetty, vaikka en pyrkisi saamaan aikaan mestariteosta.

Euroskeptisismi - mitä se on?

Syksy saapui taas kesän jälkeen. Kuten joka syksy, olo on hetken aikaa melko -plääh- ennen kuin siitä tosiasiasta on päästy yli, että seuraavaan kesään on vielä pitkä matka. Sinänsä syksy lähti ainakin Eurooppanuorten kohdalla ihan ponnekkaasti liikkeelle. Helsingissä olin itsekin julkaisemassa www.kurkkudirektiivi.fi -nettisivustoa, jossa murretaan EU-myyttejä ja saimme aikaan melkoista keskustelua direktiivistä jos toisesta. Keskustelu jatkukoon edelleen kurkkudirektiivi.fi -sivuilla, missä sitä syksyn alkupuolella varsinkin käytiin monesta eri näkökulmasta. Kenenkään argumentteihin sen syvemmin puuttumatta voi vain todeta, että kukin valitkoon retoriikkansa. Äärimmäisen tärkeää nyt vaan on ollut, että foorumeilla on keskusteltu välillä asiasta, välillä mielestäni myös sen vierestä.

Kurkkudirektiivi.fi myötä huomasin, että tosiasia taitaa edelleen olla että EU:sta on helpompi keskustella kriittiseen "aina on jotain parannettavaa" -sävyyn ja että EU tuottaa "vain ongelmia". En itsekään väitä, että integraatiosta tulisi puhua vain ja ainoastaan myönteiseen rakentavaan henkeen nojaten, mutta jotenkin aina hämmästyn sitä miten EU vaan on "niin paska" jollekin. Aika aseista riisuvaa? Tuskin.
Euroskeptisismin hetkellisesti kohtaani tekemän hyökkäyksen edesauttamana päätin osallistua yliopiston järjestämälle aihetta käsittelevälle luentosarjalle. Lyhyesti sanottuna opin sen, että määrittelyä hankaloittaa se, että EU merkitsee monille eri ihmisille niin monia eri asioita läpi koko Euroopan, joten yritäpäs siinä kategorisoida ihmisten asenteita. Ja miksi edes pitäisi kategorisoida? Kysymyksen asettelun kun tulisi olla, MIKSI joku suhtautuu skeptisesti eikä KUKA on skeptinen EU:n suhteen. Eroja syntyy myös sen suhteen kuinka asennoidutaan EU-instituutiota kohtaan ja kuinka puolestaan taas eurooppalainen integraatio koetaan. Opitun perusteella voisin siis antaa kirjamääritelmän siitä, mitä euroskeptisismi on, mutta päädyn tulevaisuudessa edelleen pohtimaan pikemminkin sitä, miksi ja miten sitä Euroopassa esiintyy.

Päätin liittää tuohon alle opiskelija-kollegani Alexin luentosarjan päätteeksi tekemän runon, joka käsittelee juuri euroskeptisismiä luennolla opitun perusteella, joten luehan läpi jos aihe enemmänkin vielä kiinnostaa. Pitkähän se on, mutta lupasin kunnioittaa itse runoilijaa, enkä sitten lähtenyt lyhentelemään runoa.


Poem by Alexandru Filip

It is a term that is hard to define.

It has a meaning that we seek to confine.

Attach too narrow a meaning to it,

And then you walk a very thin line.

It easily leads to ideas’ conflict.

We use the term so arbitrarily,

That it became pejorative…

From normative, subjective uses,

And the fact that the form of the EU itself confuses.

To too many people tagged alike in a union,

Without regards for differing opinion.

And researchers using it each in his (her) way

And not explaining clearly along the way

What they themselves understand by the term.

It leads among critics to much concern.

Groups are all tagged with the same name together,

Because it’s convenient for researching easier.

Some will forget we are from “different Unions”,

That each of the countries have their own EU experience.

And some think that they know the EU quite good,

But not even their own countries,

Have they actually understood.

Some will ask “does the EU really exist?

Or is it just in our minds,

- A constructivist bliss?”

Flood and Usherwood propose a “thin” way of analysis,

While “hard-soft” distinction ignores Critics’ varieties.

With Kopecky and Mudde a two-dimensional scale is used…

Where they will consider supporters both specific and diffuse.

The first variable is a matter of support for integration,

The other more of EU support generalization.

They realized there is a question of categories,

Let us refresh our memories:

Euroenthusiats, -pragmatists,

Eurorejects and -sceptics.

Each spring and autumn the people in Brussels,

In opinion surveys they out-do themselves.

The Eurobarometer as we might know it,

Has many debates raised about it.

Is it relevant? Is it correct?

Popular opinion does it reflect?

It asks people about their situation

In future, present and past…

May put trust in institutions up to the test.

Whether they think they had something to gain,

From having become part of EU domain.

Still, a description of important aspects it made:

About fears of the people and EU’s perceived role.

“Will jobs go to Latvia? Will home culture fade?

Will Poles and Slovaks start to invade?

Will we pay for the others,

Will small states be heard?

Or will they become just part of the herd?

Our farmers will suffer from Common Policy…

And we will loose our proud currency!”

Supporters will argue, “it keeps us safe and well!

“About work and study exchange” they will tell.

Many questions about people themselves are asked:

How often they discuss politics and EU matters,

And if they try to persuade around them the others.

The survey then will try to find out

If a by equation a relation works out,

Between politically active people and critics.

Critical Grass roots organisations try to do their best,

But have very limited resources to put up to the test.

Money, airtime, new members are always short,

The EU employs tricks of the domino (effect) sort.

It did it to the Norse, and Latvians too,

Hoping the skeptics would get the home “boo”.

But they might not be as we think, that blunt.

May not want to completely block the EU,

Some just more flexibility they want.



Thoroughly must one investigate,

What EU-critics instigate.

Who are the actors, what are they saying?

In what alliances are they playing?

Some think that states,

Should merely collaborate.

Opponents of super-government they are,

Who’ll take the side of Anti-Federalism.

And protectionists oppose intergovernmentalism.

And then there are nationalists.

They will oppose neo-functionalism.

At least that is how Schymik might put it.

Never must we however forget,

That grass-roots critics are very distinct

Insult them you will by plotting them together,

And hard will you find them, if ever and ever,

Since they only need to work at home,

Tis’ hard to employ those who to each language belong.

And many good arguments might they really provide,

Just look at Iceland blooming outside!

TEAM has been very active and loud and up-front!

With the European NO campaign they make common front.

Just example of how critics unite

And many others are ready to fight.

Many of parties are making a stand!

But what is a party on the other hand?

There is of course such a fine line,

Between organisations and parties all the time.

Is it the leader, the voters, all members,

the programme?

On the issue there is much to comment.

Larger parties have more inner dissent.

Is EU criticism reflective

Of party members’ view?

And is the party left, center or right?

Is using those names really alright?

Parties differ, as their country does,

Studying parties can become a fuzz.

Party-research of all kinds

Is conducted at times,

Surveys is one of the types most used.

And discourse analysis,

Where subjects “conversate”,

It tries to explain and differentiate,

Relations that might normally be hidden tight,

And only qualitative research brings to light.

Surveying might be prone to mistakes,

Since often only established parties in consideration it takes,

Marginal ones it ignorates.

Or only the leaders’ portraits it makes.

We also have EU-critics at the heart of it all,

The current structure of EU they try to make fall.

Opposing the idea of a European super-government.

One example:

Independence and Democracy Group in the EU parliament.

They want nation-states, that are democratic and sovereign,

Most of the members of course come from Britain!

They stand for democracy, traditional values,

And more respect for our own differences.

On the whole then, what have we learned?

That EU-criticism on many levels is to be heard.

There is no big mass, of united critics,

As nothing is simple,

in social science and politics.

Both supporters and critics of the EU are distinct,

The latter will maybe never go extinct.

There is such a wide spectrum and range of opinions,

As there are perceived European Unions.

Avaimet onnistuneeseen integraatioon?

Törmäsin englannin tehtävääni suunnitellessani mielenkiintoiseen artikkeliin: European Union Enlargement to the East- A challenge and an Opportunity, jonka on kirjoittanut tsekkiläinen politiikan tutkija Rudolf Cucera. Artikkeli käsittelee EU:n laajenemisen vaikutuksia ja herättää kysymyksen siitä, mitä tarvitaan onnistuneeseen Euroopan integraatioon. Artikkeli oli siinä mielessä kiinnostava, että se on hyvin poliittinen ja selkeästi kantaa ottava, ja ajattelin nyt lauantaiaamuna kuumehoureissani esitellä sitä hieman.

Artikkelissa Cucera kirjoittaa, että Euroopan unionin laajenemiseen liittynyt keskustelu entisissä neuvostoliiton maissa on liikaa keskittynyt materiaalisiin etuihin, joita EU:n liittymisestä saavutetaan. EU on Cuceran mukaan nähty taloudellisten hyödykkeiden jako mekanismina ja sen odotetaan edesauttavan merkittävästi hyvinvointivaltiollisten rakenteiden luomista vuonna 2004 liittyneisiin jäsenmaihin. Tämä skenaario on Cuceran mukaan epätodennäköinen Unionin rahoitusvaikeuksien vuoksi, ja hän kehottaakin palaamaan Euroopan integraation juurille, jotka hän näkee löytyvän kristillisdemokraattisesta ajattelutavasta, jossa yksilö nähtiin ensisijaisesti olevan vastuussa omasta elämänlaadustaan. (Cucera 2005, 162–165.)

Se, mitä EU:n sisällä Cuceran mukaan tarvitaan, jotta laajenemisen painopiste muuttuisi haasteesta mahdollisuudeksi, on yhteinen poliittinen ja moraalinen arvopohja. Cuceran mukaan, tämä arvopohja tulisi löytyä kristillisdemokratiasta, sillä arvo relativismi johtaisi vaan kadonneeseen poliittiseen konsensukseen. Cucera painottaakin, että tarvitaan ohjaavia periaatteita siitä, mitä on olla osa suurempaa Eurooppaa. Cuceran mukaan ei ole selvää, onnistuuko EU:n integraatio, mikäli se irtoaa oletetusta kristillisestä arvopohjastaan. (Cucera 2005, 167–168.)

Cuceran argumentteihin ainakin itse suhtaudun pienellä, ja ehkä vähän suuremmallakin varauksella, mutta kaikessa poleemisuudessaan se ainakin saattaisi herättää ajatuksia.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Lähde: Kucera, R. (2005). European union enlargement to the East - A Challenge and an Opportunity. In V. Pontuso, J. (Ed.), Perspectives on Political science, Vol. 34 Issue 3, (pp 162-168).

EU:n näkyvyys suomalaisessa mediassa

Minkä tahansa asian imago ja tunnettavuus on, ainakin osaksi, riippuvaista mediasta ja sen suhtautumisesta. Viime aikoina on käyty keskustelua unionin näkyvyydestä. Osa syynä kansalaisten ja unionin väliseen kommunikointikatkokseen voi olla suomalainen media ja sen EU-uutisointi. Big Brotherissa tapahtuu ja maajussitkin on taas valittu. Tälläkin hetkellä lööpit ovat ainakin Suomessa vallanneet enemmissä määrin Big Brotherin tapahtumat :) Onko kyseessä kommunikointivaje? Vai olisiko kyse sittenkin siitä, että unionia koskevat uutiset eivät ole yhtä räväköitä?

Euroopan Unionin näkyvyyttä Suomalaisessa mediassa olisi mielenkiintoista tutkia tarkemmin. Asia alkoi kiinnostamaan minua enemmänkin ja päätin tehdä eräänlaisen minitutkimuksen unionia koskevasta uutisoinnista yhdessä suuressa suomalaisessa sanomalehdessä ja iltapäivälehdissä. Tarkoitus on seurata viikon ajan mitä unionia koskevia aiheita nousi esiin. (Huom! tutkimukseeni ei kannata suhtautua liian vakavasti!!!)

Lehdissä esiintyneet otsikot olivat muun muassa seuraavia:

– EU:ssa pyritään uudistamaan ja selkeyttämään lomaosakkeiden myyntiä koskevia määräyksiä.

– EU kielsi tonnikalan pyynnin ylikalastuksen vuoksi (Sushin tuotanto lisännyt tonnikalan kysyntää!)

– Britannia vaatii Zimbabwelle tiukempia EU-pakotteita

– OECD kiitteli EU:n energia-aloitetta (EU:ta patistetaan tiivistämään yhteismarkkinaa)
– Hollannin hallitus ei halua EU:n uudistamissopimuksesta kansanäänestystä

– EU:n hinta vuodessa 45 euroa per naama

– EU:n päätös leikata sokerinviljelyä vaarantaa tuotannon Suomessa
– Eduskunta otti päätösoikeuksien kiristykset vastaan vähin nurinoin – EU ei hyväksynyt Suomen esittämää päästöoikeuksien jakosuunnitelmaa
– Suomi haluaa edustajan EU:n viisaiden ryhmään
– EU: Lipun hinnasta saa osan takaisin, jos juna myöhästyy
– EU:n vastustus kasvaa Norjassa
– Ranska haluaa EU:sta joukkoja Darfurin avuksi
– Suomi yrittää poikkeuslupaa EU:n sokerikiistassa

Uutisotsikoita oli laidasta laitaa, tasaisesti joka päivä. Uutisille yhteistä oli tiukka asiapitoisuus. Vaikuttaako uutisointi EU:n imagoon ja kiinnostavuuteen? Ainakin itse haluaisin mielelläni lukea myös esimerkiksi kansalaisten toimintaa koskevia uutisia enemmän. Miten EU:n mediakuvaa tulisi kehittää? Onko EU-uutisointi jokaisessa maassa samankaltaista? Tarvitseeko uutisointi uudistusta? Kärsiikö unionin uskottavuus jos uutisointia kevennettäisiin? Ota kantaa ja kommentoi!

Mikä ihmeen munniharppu?

Hiljaisuus. Olen mennyt sanattomaksi. Jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen pitäisi varmaan blogata ja tässä minä olen, Laura 26-v, ja kirjoittamassa ensimmäistä blogitekstiä. (Tunnustan, jätin viime kerran välistä..auts). Tosin viimeaikoina minusta on alkanut tuntua, että bloggailu on vähän out ja facebook on in. Tämä naamakirja on ihme paikka.
Kannattaa käydä tutustumassa: www.facebook.com

Jos et jaksa viettää aikaasi naamakirjassa, niin onneksi on Big Brother. Kaksitoista ihmistä suljetaan taloon, ja sitten me ihmettelemme kuka on pussannut ketä jne. Harmi, kun Suomessa ei tehdä niin kuin Atlantin takana. Suljetaan kuusi ihmistä ja heidän eksät taloon. Ja sitten me todenteolla ihmettelemme.

Niin se munniharppu.

Munniharppu on eräs maailman vanhimmista soittimista. Se muodostuu metallisesta kehyksestä ja siihen kiinnitetystä kielestä. Munniharppu muistuttaa muodoltaa ehkä hieman hevonkenkää tai vielä ehkä enemmän tattia. Munniharppua soitetaan laittamalla se suuhun hampaita vasten ja näppäilemällä kieltä yleensä etusormella sen ulospäin taivutetusta osasta. Munniharppu on yksi harvoista soittimista, jota on tiettävästi soitettu melkein joka puolella Eurooppaa. (Hahaa, siinä se tuli.. Eurooppa.)
(lähde: Suomen munniharppuyhdistyksen kotisivut)

Ajatuksia sitoutumisesta...

Teeveestä tulee lähes joka ilta sinkkuelämää ja sitoutumiskammo saattaa olla sana kuvaamaan ihmisen mielentilaa. Sitoutumisesta tai pikemmin sitoutumattomuudesta ihmissuhteissa on tullut jo lähes muotia. Ei hätää, en (valitettavasti) aio vuodattaa blogiimme tätä enempää ihmissuhde-soopaa, vaan ajattelin käyttää blogivuoroni pohdiskelemalla hieman sitoutumista nimenomaan poliittisiin puolueisiin omien kokemuksien ja ystävieni kanssa käymien keskustelujen pohjalta.

Jyväskylän eurooppanuoret on poliittisesti sitoutumaton järjestö. Jossain määrin poliittisesti sitoutunut se on siinä määrin, että suhtautuminen Euroopan Unioniin on myönteinen. Myönteinen ote EU:hun ei tietenkään sulje pois avointa keskustelua, kritiikkiä, ideoiden ja ajatusten vaihtoa ja asioihin vaikuttamista. Luonnollisesti jäsenillä ja hallituksessa vaikuttavillakin on omat mielipiteensä, aatteensa, suuntautumisensa ja joillain myös puolueensa.

Poliittista sitoutumattomuutta kuten myös aktiivisuutta on useita eri asteita. On eri asia käydä puolueen tilaisuuksissa viikottain ja ottaa aktiivisesti osaa keskusteluun, kuin se, että ystäväsi tietävät että äänestät tiettyä aatetta. Saattaa olla, ettei henkilö tunne minkäänlaista tarvetta tuoda sitä esille tai nostaa omaa suuntaumistaan muita arvoja ylemmäs, vaan kokee saavansa enemmän irti monenlaisista mielipiteistä asioista keskusteltaessa. Toisille tarve kuulua tiettyyn suuntaukseen on ehdottomampi ja henkilö voi ajatella saavansa parhaiten osallistua yhteiskunnalliseen keskuteluun yhden toimijan kautta.

Mielestäni hyvä syy olisi aktivoitua omia arvoja lähinnä olevaan puolueeseen. Toisaalta ympäristön vaikutusta omiin arvoihin ja mielipiteisiin ei käy täysin kiistäminen. Henkilön yhteiskunnalliset lähtökohdat, laajempi poliittinen ympäristö, vuorovaikutussuhteet perheen, ystävien, koulun, järjestöjen ja yhteisön välillä muodostavat henkilön suuntautumusta polittiisessa mielessä. Mielestäni kuitenkin voi olla enemmän yhteisön sosialisaation kuin henkilön todellisien, laajasti tiedostettujen intressien mukaista nuoresta pitäen seurata yhteiskunnalista keskustelua kokoajan yhteen toimijaan tukeutuen. Voi olla poliittisesti aktiivinen, vaikka onkin puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Sitoutumattomuus politiikassa laajemmin kielii mielestäni jonkinlaisesta politiikan murroksesta, kun valtapuolueet ovat ajautuneet lähelle toisiaan ja usein päätökset suuntaan tai toiseen voidaan vaan julkistaa eri aatteiden tai arvojen valossa. Politiikka on henkilöitynyt vahvasti ja yhden toimijan imago, mielenkiintoinen henkilökuva tai täysin oikein laskelmoitu ja kohdennettu vaalikamppanja saa yhtäkkiä valtasuhteet heittämään häränpyllyä.

Voihan myös ajatella, ettei nuoria koskevia suuria poliittisia kysymyksiä tuoda tarpeeksi esiin mediassa. Keskitytään mielummin revittelemään yksittäisen poliitikon edesottamuksia. Asiat ovat jäänet ajoittain taka-alalle. Esimerkiksi tarvetta opintotuki-uudistuksiin käsiteltiin suhteellisen matalalla profiililla. Äänestäminen tai äänestämättä jättäminen on yksittäisen henkilön valinta. Mielenkiintoista on, että mielipide saattaa perustua täysin ympäristön ja valtamedian huomioihin.

Toimivaan demokratiaan ja kansalaisvaikuttamiseen kuuluu, että yksilö pystyy muodostamaan oman riippumattoman mielipiteen ja tekemään perusteltuja päätöksiä. Yhteiskunnan kannalta on hyväksi että äänestäjät ovat valveutuneita.

Siinä jotain poliittisesta sitoutumattomuudesta, alku saattoi johtaa harhaan, mutta eipä se minua haittaa, näin pääseemme sinkkuelämästä kansalaisvaikuttamiseen. :)

Leena

Kommetoikaa vapaasti! Mikä sai liittymään tiettyyn puolueeseen/pysymään sitoutumattomana? Mikä on kodin ja vanhempien merkitys? Entä "takin kääntäjät", voiko uskottavasti surffailla eri puolueiden välillä?

Terveiset EU:hun Sveitsistä

Terveisiä vaihteeksi EU:n ulkopuolisesta Euroopasta. Töiden loputtua Suomessa muutin toukokuun alussa Zürichiin töihin suuren investointipankin tietojärjestelmäosastolle. Jyväskylässä opiskeleva vaimoni on asunut vuosien mittaan useaan otteeseen täällä ja oli suhteellisen helppoa lähteä hänen "toiseen kotikaupunkiinsa", kun vaihtoehtona Suomessa olisi ollut Helsinkiin muuttaminen.

Seitsemän miljoonan asukkaan Sveitsi sijaitsee neljän EU-maan välissä. Liittovaltio jakautuu 26 kantoniin, maassa on vain viisi yli 100 000 asukkaan kaupunkia, ja eri osissa vallitsee täysin toisistaan poikkeava kulttuuri. Täällä EU:ssa tavoiteltu läheisyysperiaate on arkipäivää. Pienistäkin asioista järjestetään herkästi kansanäänestys paikallisella tai liittovaltion tasolla vaikkapa julkisista valvontakameroista lähtien, ja monista asioista päätetään täysin paikallisella tasolla. Kuvaan sopii hyvin sekin, että liittovaltiolla ei ole varsinaista valtionpäämiestä, vaan virkaa kierrätetään hallituksen keskuudessa vuosittain.

Sveitsin frangi on menettänyt viime aikoina arvoaan suhteessa euroon ja esimerkiksi Lontooseen verrattuna työvoimakustannukset ovat parissakymmenessä vuodessa muuttuneet kalliimmista halvemmiksi, mutta silti Sveitsi on yhä useimmilla taloudellisilla ja elämänlaatuun liittyvillä mittareilla maailman kärjessä. Zürich on aivan oma lukunsa. Sveitsin pankki- ja liikemaailman keskuksessa kadut ovat lounasaikaan täynnä tummia pukuja ja kaduilla tulee vastaan aivan liikaa avoautoja, Ferrareita ja Porcheja. Sveitsiläisillä on liikaa rahaa, ja kuten norjalaiset, he eivät halua jakaa sitä köyhemmille valtioille, joten EU:hun liittymistä on turha odottaa lähitulevaisuudessa. Sveitsi pysyy omana pienenä maailmanaan.

Sveitsi on toisaalta nykyään EU:n reunavaltio, jossa asumisessa ja kaupankäynnissä ei ole kovin suurta eroa EU:hun lukuisien viime vuosien aikana solmittujen EU:n ja Sveitsin välisten sopimusten seurauksena. Tilanne on tässä suhteessa muuttunut suuresti ja esimerkiksi työnhaku täältä on helpottunut, ja EU-kansalaisena pääsee nauttimaan useista erivapauksista. Vakituisessa työssä olevana EU-kansalaisena saan 5 vuodeksi kerrallaan työ- ja oleskeluluvan itselleni ja vaimolleni, kunhan jaksan juosta virastoissa.

Sveitsille leimallista on kova työnteko ja työnteon arvostus, matala verotus, saksalainen täsmällisyys eteläeurooppalaisella mentaliteetilla sekä lukuisista eri maista tulleet siirtotyöläiset niin hanttihommissa kuin akateemisessa maailmassakin. Maa on vuosisatoja ollut monikulttuurinen ja viranomaisten tai yritysten kanssa voi yleensä asioida ainakin saksaksi, ranskaksi, italiaksi ja englanniksi. Yhteiskunta on hyvässä ja pahassa varsin erilainen verrattuna Suomeen ja muihinkin EU-maihin, ja on hyvin mielenkiintoista vertailla täällä ja Suomessa tehtyjä ratkaisuja mm. sosiaaliturvan, terveydenhuollon, koulutuksen ja politiikan suhteen. Eräs kantoni suunnitteli hiljattain degressiivistä verotusta, eli prosentin pienenemistä tulojen mukaan. Liittovaltio kuitenkin kielsi tämän, vaikka salli tasaverotuksen. Täysin yksityinen terveydenhuolto- ja sairausvakuutusjärjestelmä merkitsee parempaa palvelua ja pienempiä jonoja, mutta korkeita suhteellisia kustannuksia matalapalkkaisille.

Yritän kirjoittaa jatkossakin sikäli kun niukka vapaa-aika sen sallii. Täällä tehdään kovaan tahtiin töitä ja silti työntekijät kuuluvat Euroopan tyytyväisimpiin. Katsotaan miten kauan pullamössössä kasvaneella suomipojalla pää kestää täkäläistä elämänmenoa. Ainakaan täällä ei tarvitse kahlata lumisohjossa, paitsi Alpeilla retkeillessä.