keskiviikko 24. tammikuuta 2007

Pesti ulkomailla vetää puoleensa (KSML 24.1.2007)

KESKISUOMALAINEN 24.1.2007



TYÖELÄMÄ: Yhä useampi opiskelija suorittaa harjoittelun toisessa maassa. Hakuasiakirjoja ollaan yhtenäistämässä Euroopan unionin alueella.

Ville Lämsä





KUVA: JANNE NOUSIAINEN
Valtio-opin opiskelijat Anu Junnikkala ja Antti Alaja ovat suorittaneet työharjoittelujakson ulkomailla. He kertoivat kokemuksistaan tiistaina Jyväskylän yliopiston Blomstedtin salissa.

Opiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla kasvattaa suosiotaan. Esimerkiksi Suomen kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMO:n järjestämiä harjoittelupaikkoja haki viime vuonna yli 650 opiskelijaa. Edellisvuonna määrä jäi yli 70 hakijaa pienemmäksi.
Ulkomailla suoritettavan harjoittelun menestys jatkunee myös tulevaisuudessa. Tällaisen johtopäätöksen ainakin saattoi tehdä tiistai-iltana Jyväskylän yliopistolla pidetyssä markkinointitilaisuudessa, joka veti suuren luentosalin ääriään myöten täyteen opiskelijoita.

Jyväskylän Eurooppanuoret ry:n järjestämässä tilaisuudessa Opetushallituksen projektisuunnittelija Susanna Kärki kertoi Euroopan unionin hankkeesta yhtenäistää työnhakuun käytettävät asiakirjat unionin alueella. Näin eri maista tulevien hakijoiden koulutusta, kokemusta sekä kieli- ja atk-taitoja voidaan vertailla paremmin.

Iso-Britannia ja Kanada suosikkeja

Jo nyt suomalaiset ovat laatineet Europass-mallin mukaisesti 20 000 ansioluetteloa. Jatkossa korkeakouluissa yleistynee myös liikkuvuustodistus, johon kerätään tiedot työnhakijan kansainvälisestä kokemuksesta.
- Olen kuullut työnantajilta, että Europass-asiakirjat alkavat jo näkyä rekrytoinnissa. Heidän mielestään se on hyvä ainakin nuorille, jotka saattavat unohtaa ansioluettelosta olennaisiakin kohtia, Kärki sanoi.
Ulkomaisia työharjoittelupaikkoja löytyy laidasta laitaan. Opiskelijat voivat päästä oikeustieteellisen alan töihin, mutta tarjolla on myös puutarhanhoitoa. CIMO:n normaalien maaohjelmien kautta paikan saa noin joka neljäs hakija. Suosituimmat kohteet ovat Iso-Britannia ja Kanada.

Harjoitteluun voi anoa apurahaa kotimaasta. Usein tämä onkin tarpeen, sillä työstä maksettava kuukausikorvaus vaihtelee yleensä nollan euron ja kunkin alan tyypillisen harjoittelijapalkan välillä.
Jyväskylässä kuudetta vuotta valtio-oppia opiskeleva Antti Alaja, 25, suoritti viime kesänä työharjoittelun Saksan parlamentissa Berliinissä. Hän etsi paikan itse tuttavan vinkin perusteella. Palkkaa työstä ei maksettu, vaan Alaja rahoitti harjoittelun omilla säästöillään.
- Saksaan motivoi se, että viihdyn Berliinissä. Toisaalta politiikan opiskelijana en pidä viiden viikon harjoittelua Saksan liittopäivillä varsinaisesti työnä.

Kansainvälisyyttä tarvitaan kaikkialla

Niin ikään kuudennen vuoden valtio-opin opiskelija Anu Junnikkala, 24, puolestaan harjoitteli kolme kuukautta Itävallan Salzburgissa Mozarteumin musiikkiyliopistossa. Hän sai paikan CIMO:n kautta.
Opiskelijat uskoivat hyötyvänsä kansainvälisestä kokemuksestaan työelämässä, vaikkeivät unelmatyöpaikat vielä olleetkaan selvillä. Alaja haluaisi kuitenkin työskennellä tulevaisuudessa kansainvälisissä tehtävissä.
- Tosin minä en tiedä yhtään työtä, johon ei nykyään liittyisi kansainvälisyys, Junnikkala huomautti.

Ei kommentteja: