Mitä ajattelin tänään.

Menneenä viikonloppuna Helsingissä järjestettiin monikulttuurinen Maailma kylässä -festivaali, joka esittelee eri kulttuureja musiikin, tanssin, teatterin, ruoan ja myös asiaohjelman keinoin.

Olin kiinnostunut kuulemaan keskustelua ilmastonmuutoksesta, joka maailmankulttuurien festivaaleilla vedettiin varsin suomalaisin voimin: Paneelissa keskustelivat varapääjohtaja Mikko Alestalo Ilmatieteenlaitoksesta, toimitusjohtaja Seija Lukkala Globe Hope -yrityksestä, kansanedustaja Oras Tynkkynen sekä ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Paavo Väyrynen. Erkki Toivanen johti keskustelua.

Keskustelu pysyi tutuissa teemoissa, eikä mitään ennen kuulematonta tuotu esille. Se soljui hyvin eteenpäin, tosin paikoin huomioni harhautui ja jäin miettimään liian pitkäksi aikaa puheenjohtajan välijuontoihin ujutettuja tarinoita milloin mistäkin puolelta maailmaa. Ne toisaalta konkreettisesti hahmottelivat sitä piirrettä, että koko maailma on yhteisen haasteen edessä.

Arvelen ministeri Väyrysen olleen eniten äänessä keskustelijoista. Hän toi selkeästi esille sen, missä tilanteessa esimerkiksi eurooppalaiset tällä hetkellä ovat. Eurooppahan ei ole ilmaston suurin saastuttaja, kohta ei edes Yhdysvallatkaan. Meidän eurooppalaisten ja yleensäkin länsimaisten ihmisten suurin tehtävä ei ole enää päästöjen vähentäminen. Haaste on paljon hankalampi.

Kehittyvät taloudet haluavat seurata Länsimaiden jalanjälkiä ja lisätä hyvinvointiaan. Klassisen taloustieteen sanonnan hengessä -enemmän kulutusta on enemmän hyvinvointia- teollisten tuotteiden valmistus ja kulutus kasvaa näissä maissa huimaa tahtia. Ministeri Väyrynen esitti ennusteen siitä päivästä muutaman vuosikymmenen päässä, jolloin kiinalaisilla olisi varaa ja tahtoa hankkia suhteellisesti yhtä monta autoa kuin Länsimaissa tätä nykyä jo on. Hänen mukaansa on arvioitu, ettei sellaista kokonaisautomäärää, puhumattakaan polttoaineista, tuskin pystytään edes enää tuottamaan tällä planeetalla. Näkymän tuskaisuutta kuitenkin lievittää tieto siitä että ennusteen aikajänteellä tekniikka kehittyy, mikä antaa aikaa keksiä parempia voimanlähteitä autoille.

Väyrysen rinnalla kiinnostavaksi keskustelijaksi nousi Seija Lukkala. Hän edusti monissa ihmisissä jo menetettyä aitoa uskoa siihen, että yksikin ihminen on tärkeä tekijä ilmastonmuutoksessa päivittäisine valintoineen. Hänen yrityksensä tekee jo nyt sitä mikä saattaa olla koko Euroopalla edessä lähivuosina. Keskustelussa tuli nimittäin esiin se seikka, että koska emme voi kieltää kehitysmaita olemaan tavoittelematta hyvinvointia, meidän on pystyttävä itse näyttämään, että hyvinvointi voi olla paljon muutakin kuin jatkuvaa uusien tavaroiden kuluttamista ja luonnonvarojen haaskaamista.

Keskustelussa ministeri Väyrynen sanoi suoraan, että eurooppalaisten olisi aika miettiä omaa tapaansa elää ja kuluttaa.

Loppupäivän mietin sitä, kuinka hankalaa nykypäivän Suomessa on oikeastaan asua ja elää jos yhtään viitsii avata silmiään tarkkaillakseen ympäröivää yhteiskuntaa. Käyt kaupassa ja saat kassillisen turhia muovipakkauksia. Vaatteita käytetään kuin kertakäyttökamaa ja kännykät sekä muut elektroniset laitteet tehdään tahallaan sellaisiksi. Asuntojen lämmittäminen ja liikenne kuluttavat energiaa.

Suuri yleisö ei vieläkään korvaansa näille asioille lotkauta, joten toistaiseksi taitaa olla ihan se ja sama mihin roskikseen sinäkin ne banaaninkuoresi laitat.