New York, New York

Jotkut väittävät, että New York on USA:n eurooppalaisin kaupunki. Toiset taas ovat sitä mieltä, että kyseisen ”kunnian” ansaitsee Boston tai San Francisco. Enpä tiedä mikä näistä on lähinnä totuutta ja onko asialla niin väliäkään (ellei sitten kirjoittelisi Eurooppanuorten blogiin), mutta eurooppalaiset juuret kaupungilla ainakin on. New Yorkin perustivat hollantilaiset uudisasukkaat nimellä Nieuw Amsterdam vuonna 1626. Pari vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1664, englantilaiset valtasivat kaupungin ja nimittivät sen uudelleen Yorkin herttuan mukaan New Yorkiksi. Vuosina 1880-1910 yli 17 miljoonaa pääosin eurooppalaista siirtolaista saapui New Yorkiin Ellis Islandin kautta. Kaupunkiin virtasivat vuoroin italialaiset, irlantilaiset, saksalaiset ja itäeurooppalaiset, jotka asettuivat yleensä asustamaan samalle alueelle. Tämän seurauksena moni alue on vielä nykyiseltä tunnelmaltaan ja usein nimeltäänkin kovin eurooppalainen (esimerkkinä em. kansalaisuuksien kansoittamat Little Italy, Meatpacking District ja Hell’s Kitchen, Yorkville, Little Ukraine).

Nämä tiedot ja paljon muita mielenkiintoisia tarinoita tuosta "unelmien, vapauden ja mahdollisuuksien kaupungista", kuulin viime viikolla Captain Malachy Murraylta Circle Linen Manhattanin saaren kiertävällä risteilyllä. Kyseinen mies on myös kirjailija ja näyttelijä, mutta ennen kaikkea mahtava tarinan kertoja. Suosittelen hänen kirjaansa "Unique New York" kaikille NYC:issä matkaaville - niin ensikertalaisille kuin jo konkareille. Kirjassa on paljon huikaisevan mielenkiintoisia juttuja kaikkine yksityiskohtineen, joita ei tavallisista matkaoppaista voi lukea. Olipa hienoa sattua juuri hänen isännöimälleen risteilylle, vaikka muutenkin risteily oli kokemus sinänsä antaen aivan uudenlaisen kuvan Manhattanista sekä lähialueista, kuin mikään muu liikkumismuoto. Kun nyt suosittelemaan päästiin, niin tässä lisää hyväksi havaittuja paikkoja ja kokemisen arvoisia juttuja kyseisestä kaupungista.

Hotelli: New York Helmsley Hotel, 46-kerroksinen hotelli, jonka ikkunoista näkyvät mm. Chrysler Building, Grand Central Station ja YK. Mahtavien näkymien lisäksi, palvelu hotellissa on aivan loistavaa ja tavallisetkin huoneet on varustettu todella kattavasti. Hinta-laatusuhde on tässä hotellissa aivan kohdallaan. Kaikesta huolimatta oli ihan hyvä, että emme olleet siellä tällä kertaa. Kulman takana nimittäin tapahtui höyryputken räjähdys, minkä vuoksi koko alue oli muutaman päivän suljettuna…

Kiertoajelut: Erityisesti ensikertaisille ja niille, joilla ei ole paikallista opasta omasta takaa, suosittelen opastettuja kiertoajeluita sightseeing-bussilla, vaikka ne ovatkin niiin massaturismia kuin olla ja voi. Kierroksilla näkee kuitenkin kaupunginosat kattavasti Harlemista Brooklyniin sekä kuulee mielenkiintoisia tarinoita ja yksityiskohtia. Suurin kiertoajeluiden järjestäjä taitaa olla Grey Line, jonka liput voi ostaa myös etukäteen netistä tai sitten ne voi hankkia myyjiltä Times Squarella, jolla kyseisiä tikettejä tyrkytetään ihan kiitettävästi.

Museot: The Museum of Modern Art eli MoMa, jonka kokelmat sisältävät nykytaidetta mm. maailmankuulujen maalausten, veistosten, arkkitehtuuristen mallien ja videoiden muodossa (oma suosikkini kokoelmasta). Museon omien kokoelmien lisäksi esillä on paljon vaihtuvia näyttelyitä, joten sinne täytyy aina palata uudelleen. Lisäksi siellä on kiva bongailla suomalaista designia, jota on esillä yllättävän paljon.

Vaikka MoMassa on paljon nähtävää, se on kuitenkin jokseenkin hallittavissa ja nähtävissä yhden päivän aikana, kun taas esimerkiksi The Metropolitan Museum of Art (The Met) aiheuttaa lähinnä ahdistusta, koska sen mittavista kokoelmista ehtii nähdä vain pienen osan yhdellä vierailukerralla.

Baseball: Jos haluaa nähdä ja kokea periamerikkalaista vapaa-ajanviettoa, niin kannattaa mennä katsomaan baseball-ottelua. Ottelut kestävät usein viisikin tuntia, joten aikaa siellä saa menemään, jos haluaa. Tosin tärkeintä siellä ei näytä olevan itse ottelun katsominen, vaan hotdoggien, Cracker Jacksien, jäätelön, peanutsien, oluen yms. nauttiminen (?), joita kannetaan katsomoon jatkuvalla syötöllä.

Major Leaguen joukkueita on kaupungissa kaksi ja kausi käsittää peräti 162 ottelua. Näin ollen lyhyemmänkin matkan aikana sattuu kaupungissa varmasti olemaan kotiottelu, jos matka sijoittuu keväästä syksyyn. Samalla tulee vierailtua myös Manhattanin ulkopuolella, koska The Yankees pelaa ottelunsa The Bronxissa ja The Mets taasen Queensissa. Olen käynyt molempien otteluissa ja päätynyt Metsin kannattajaksi, enkä sen maailman suurimman ja kauneimman joukkueen, joksi sitä toista väitetään. Go Mets!

Shoppailu: Tältähän ei NYC:issä voi välttyä. Omat suosikkipaikkani rahan tuhlaamiseen ovat kaupungin tavarataloista Macy’s ja kaupungin ulkopuolella oleva outlet-kylä Woodbury Common Outlets. Macy’s on omien sanojensa mukaan maailman suurin tavaratalo, joten valikoimaa riittää. Hinnatkin ovat paljon suotuisammat kuin esim. Bloomingdale’sillä tai Saksilla. Woodburyyn pääsee kätevästi esimerkiksi edellä mainitun Grey Linen bussilla. Matka kestää reilun tunnin, mutta on sen arvoista (ainakin kerran). Kylästä löytyy 220 kauppaa ja hinnat ovat suomalaisittain käsittämättömän halpoja.

Sen sijaan en lainkaan suosittele usein kehuttua Century 21-outlettiä, joka sijaitsee Ground Zeron vieressä. Kyseinen paikka on aivan liian täynnä turisteja, jotka taistelevat merkkilaukuista ja tukkivat kaikki kulkuväylät. Lisäksi kaikki tavarat ovat aivan sekaisin ja ainoastaan suurella onnella voi löytää jotain sopivaa.

Näkemisen ja mainitsemisen arvoista New Yorkista löytyisi vielä paljonkin lisää. Tämä kuitenkin tällä kertaa.

Tänä viikonloppuna kaikki reippaat ja aktiiviset Eurooppanuoret ovat kokoontuneet tänne Jyväskylän maisemiin viettämään kesäpäiviä. Vuoden toisessa blogikirjoituksessa mainitsin tuon olevan tämän vuoden kohokohtia. Viettäkäähän siis riehakkaat, railakkaat ja yhteisölliset kesäpäivät – itse jouduin jättämään riennot tällä kertaa valitettavasti väliin jäädessäni toipumaan jetlagista…

PS. Palatakseni vielä Even keväiseen kirjoitukseen ja omaan kommenttiini, kunnostauduin todella ja maksoin lentoveron tästä mannertenvälisestä saastutuksestani. Tosin, koska lensin osittain pisteillä, saattoi maksuni olla vähän alakanttiin. Ajatus on kuitenkin tärkeintä, kai...

Uutta demokraattista federalismia ihan oikeasti uudella tavalla

JENin blogiin on kesän ajaksi kutsuttu vierailevia tähtiä ja tämän viikon kirjoittajana uusia näkökulmia ja keskustelun aiheita onkin avaamassa Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten puheenjohtaja Lasse Laitinen.

___________________________________________________________________


Poliittisissa manifesteissa tyylillä ja retoriikalla on suuri roolinsa.Eurooppa-federalisteille historiallisesti tärkeä Altiero SpinellinVentotenen manifesti alkaa hieman samoin kuin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus:

”Modern civilization has taken the principle of freedom as its basis, a principle which holds that man must not be a mere instrument to be used byothers but an autonomous centre of life. With this code at hand, all thoseaspects of society that have not respected this principle have been placedon trial, a great historical trial.”

Ja kuka voisi unohtaa Kommunistisen manifestin ajan jo glorifioimia alku- jaloppulauseita (Eric Hobsbawmin mukaan mitkään käännökset eivät tavoita alkuperäisen tekstin iskevyyttä):

”Ein Gespenst geht um in Europa - das Gespenst des Kommunismus.”„Die Proletarier haben nichts in ihr zu verlieren als ihre Ketten. Sie habeneine Welt zu gewinnen. Proletarier aller Länder, vereinigt euch!"

Mutta eräs mielenkiintoinen manifesti alkaa seuraavasti:
„The purpose ofgovernment is to fulfil the needs of the citizens and of the population atlarge as best as possible”. Kyseessä on Bruno S. Freyn ja ReinerEichenbergerin “The New Democratic Federalism for Europe: Functional,Overlapping and Competing Jurisdictions” vuodelta 1999.

On ehkä kummallista, että väitän akateemisessa (ja monesta kuivankuuloisessa) Studies in fiscal federalism and state-local finance –sarjassailmestynyttä tutkimusta poliittiseksi manifestiksi. Minustakin kirjavaikutti hyvin tavanomaiselta kun se jotenkin Edinburghin yliopistonkirjastossa päätyi käteeni. Otsikko vaikutti itsestään selvältä:federalistit haluavat Eurooppaan federalismia, joka on tietysti uutta nykytilanteeseen verrattuna ja tietysti demokraattista! Syvennyin kuitenkin96-sivuiseen opukseen tarkemmin, ja huomasin, että se oli mielenkiintoinen yhdistelmä tieteellistä argumentaatiota ja manifestista poliittista julistusta.

Frey ja Eichenberger opettavat sveitsiläisissä yliopistoissa, ja heidän hahmottelemansa uusi institutionaalinen järjestely hallinnolle ja politiikalle Euroopassa lähteekin vahvasti kansalaisten tarpeista ja heidänsuorasta vaikutusmahdollisuudestaan. Heidän ideansa on lisätä poliittista kilpailua Euroopassa luomalla ns. ”julkispiirejä” (functional, overlapping,and competing jurisdictions, FOCJ). Nämä ovat julkisia organisaatioita,jotka tuottavat julkisia palveluita ja määräytyvät tehtävänsä perusteella.Myös niiden koon täytyy vastata tehtävää. Päällekkäisiä ne ovat siinä mielessä, että paikallisyhteisöt ja yksittäiset henkilöt voivat kuulua moniin eri julkispiireihin.

Julkispiirit kilpailevat keskenään kahden mekanismin kautta: ensiksi osakkaat voivat lähteä niistä ja vaihtaa julkispiiriä, ja toiseksi osakkaat kontrolloivat julkispiiriään demokraattisesti äänestämällä. On myös hyvähuomata, että julkispiirit todellakin ovat julkispiirejä: niillä on veronkanto-oikeus ja oikeus käyttää julkista valtaa.

Julkispiirien järjestelmässä siis esimerkiksi sen sijaan, että kaikille kunnille olisi ylhäältä määritetty samat tehtävät, paikallisyhteisöt ja yksittäiset kansalaiset voisivat vapaasti perustaa ja kilpailuttaa erijulkispiirejä eri tehtäviä varten: jos muutama kaupunginosa katsoisi pystyvänsä hoitamaan puistonsa koko kaupungin organisaatiota tehokkaammin,voisivat ne yhdessä perustaa julkispiirin tätä varten. Tai jos tienhoito sitä vaatisi, voisivat Pohjanlahden perukan kunnat yhdessä perustaajulkispiirin teitään varten valtakunnanrajasta välittämättä.

Julkispiirien tehtävät saattaisivat myös muotoutua uudelleen mahdollisimman tarkoituksenmukaisiksi. Perinteisestä palokunnasta saattaisi tulla”tulipalopiiri”, joka palonsammutuksen lisäksi tekisi ennaltaehkäisevää työtä ja asettaisi määräyksiä, sekä toimisi myös julkisten palovakuutusten saralla.

Kaikki julkispiirit toimisivat demokraattisesti kansalaisten ohjauksessa.Nykyään poliitikoilta vaaditaan monialaisuutta, mutta tietyssä asiassa kompetentti kansalainen voisi asettua ehdolle oman alansa julkispiirin johtoelimeen. Freyn ja Eichenbergerin mukaan tämä edistäisi erikoistuneemman poliitikkotyypin syntyä. Ajatus kymmenien eri julkispiirien vaaleissa äänestämisestä saattaa tuntua näännyttävältä, mutta vaaleja voitaisiin järjestää samaan aikaan, ja kansalaisenhan kannattaisi äänestää valtaapitäviä vastaan vain niissä julkispiireissä, joiden toimintaan hän ei ole tyytyväinen.

Tämä lyhyt selostukseni ei tietenkään tee kunniaa Freyn ja Eichenbergerin suunnitelmalle, mutta antaa siitä kuitenkin jonkinlaisen kuvan. Heidän viestinsä poliittista luonnetta vahvistaa vaatimus viidennestä vapaudesta EU:ssa: vapaus perustaa julkispiirejä. Kannattaa myös huomata, ettäjulkispiirien tapaisia organisaatioita on jo olemassa, esimerkiksi sairaanhoitopiirit ja pääkaupunkiseudun Yhteistyövaltuuskunta (YTV).

Julkispiiri-ideaan liittyy myös monia ongelmia. Se saattaa kuulostaa ääriliberalistiselta kilpailuttamismallilta, ja mielestäni hintakilpailun tuovaan veronkanto-oikeuteen liittyykin ongelma. Jos esimerkiksi ihmiset joissain paikallisyhteisöissä eivät pidä ympäristöasioita tärkeinä, voisivat nämä yhteisöt perustaa minimalistisen kierrätysjulkispiirin. Sen tuottamat palvelut olisivat surkeita, mutta yhteisöt eivät tästä välittäisi niin kauan kun julkispiirin maksut eli verot olisivat alhaiset. Tämän vuoksi tarvittaisiinkin ylemmältä taholta asetettuja minimistandardeja, kuten Frey ja Eichenberger myöntävät.

On myös tarpeen kysyä esimerkiksi miten pitkälle pienyhteisöt tai lasten vanhemmat saisivat määritellä julkisen opetuksen sisällön omia koulujulkispiirejään perustamalla. Totta kai nämä vastaisivat paremmin ihmisten preferensseihin, mutta samalla kasvaisi epäliberaalin, tietyn vanhempainryhmän rajoittuneista näkemyksistä lähtevän opetuksen todennäköisyys. Toihan Sveitsinkin demokratia naisille äänioikeuden viimeisessä kantonissa vasta 80-luvulla.

Tietyistä ongelmistaan huolimatta The New Democratic Federalism for Europe tarjoaa innovatiivisen näkökulman yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se tarjoaa myös paljon virikkeitä federalistisesta Euroopasta kiinnostuneille,joista liittovaltioajattelu kuitenkin usein näyttää pelkältä toimivaltalistan läpikäymiseltä ”Kansallisella vai ylikansallisellatasolla?” –suurennuslasin kanssa. Ja onhan meillä omat julkispiirienesiasteet jo olemassa EU:ssa, esimerkiksi Schengen, euro ja Prümin sopimus.

Euroopan integraation historiasta löytyy kuitenkin vielä mielenkiintoisempia esimerkkejä julkispiiriajattelusta. Kaikkihan lähti liikkeelle siitä, ettäperustettiin yhteisö hiilen ja teräksen ympärille. Tätä seurasivat talousyhteisö sekä Euratom. Tässähän meillä on kolme tiettyä tehtävää vartenluotua yhteisöä! Lisäksi vuonna 1954 kaatui sopimus Euroopan puolustusyhteisöstä. Keskitetymmän ja joustamattomamman EU:n tie sinetöitiin kuitenkin vuoden 1965 sopimuksella, joka yhdisti nämä erilliset instituutiot ja niiden elimet.

Lasse Laitinen
Kirjoittaja on Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten puheenjohtaja.

Puoli vuotta blogistelua

Blogimme viettää kohta puolivuotissynttäreitään. Sen kunniaksi esittelen tällä kertaa hieman valikoituja tilastoja sivuillamme kävijöistä. JENin varsinaisilla nettisivuilla on ollut, edellisen palvelun lopetettua hyvin äkillisesti toimintansa, tilastolaskuri tammikuun loppupuolelta lähtien. Huhtikuusta alkaen sama laskuri on tilastoinut kävijämääriä myös tässä blogissa.

Kävijät

Sivuja on alkuvuoden aikana lukenut keskimäärin lähes 300 eri kävijää kuukausittain. Et ole siis yksin, hyvä lukijamme. Eniten kävijöitä on ollut Eurooppa-päivänä 9.5., jolloin eri kävijöiden määrä oli 44. Eniten sivulatauksia oli puolestaan perjantaina 27.4., jolloin Tainan blogikirjoitus ranskalaisesta hulluudesta herätti suuria tunteita. Keskimäärin kävijät ovat käyttäneet aikaa sivu(i)lla 9 minuuttia 8 sekuntia.

Päivittäiset käynnit

Kuinka monta kertaa päivässä kävijä vierailee sivuilla?

Palaajat

Kuinka monen päivän kuluttua kävijä palaa takaisin sivuille?

Kansainvälisyys

Kävijöiden osuus maittain.

Suosituin viittaajasivu, jonka kautta jenin sivuille tullaan, on tietysti google.com. Seuraavaksi eniten kävijöitä tulee Eurooppanuorten sivujen kautta sekä Signen blogista. Google on kuitenkin omassa luokassaan ja kävijöitä tulee mitä ihmeellisimpien hakujen kautta. Tässä siis paloja viimeisimmistä hakusanoista, joilla on päädytty JENin nettisivuille tai blogiin:

jean-marie le pen
"antti alaja"
Ranskalainen ilta Fransmannissa
Sarkozy Nicholas eliittikoulu
ville lahelma jääkiekko
Alain Juppe 17 jain
"jenny lindborg"
ranskalainen mies jyväskylä
kiitos hollanniksi
"ville lahelma"
lasse lehtinen+jyväskylä
seija lukkala
lauri voionmaa
stefan lindström ulkoministeriö
andersson hannakaisa
eurooppapäivä+piirustuskilpailu
hennariikka andersson
signe blogi
eurovision sanat
laulujen sanoja- Molitva
Molitva AND sanat
ville lämsä
jyväskylän eurooppanuoret
eurooppanuoret hulluutta
serbian lippu
euroviisujen 10 parasta ehdokasta 2007
Eurooppapäivä
eurooppapäivä tehtäviä
jyväskylän euro
+Eurooppapäivä +helsinki +2007
eurooppapäivä 9.5.2007 Helsinki
kavaku
petri tuomi-nikula
"Anne Sjöholm"
vaihtoon lähteminen itsekästä
jen
nettiposti

Näistä voi selvästi päätellä erilaisia aikakausia kuten Eurooppa-päivä, Euroviisut, (kesä)töiden alku… Listasta on jätetty pois kaikki JENin toimijoiden nimien hakemiset, koska niitähän riittää! Nähtävästi oman nimen googlaus on jännää, vai keksiikö joku muka paremman selityksen tälle meidän jeniläisten suurelle suosiolle? Aikaisemman laskurin aikaan suosituin hakusana oli muuten ”booliohje”. Toivottavasti EU-boolimme on siis löytänyt tiensä moneen juhlapöytään. Nyt laskuri mittaa kuitenkin vain etusivun ja henkilöt –sivun kautta tulevia kävijöitä, joten booliohjeen etsijät jäävät tilastoista pois.


Kesäksi blogimme tahti on hiukan harventunut, mutta tästä lähtien kirjoittaja löytyy jokaiselle viikolle. Kannattaa siis jatkaa vierailuja! Itse tyydyn tällä viikolla kuitenkin vain tähän tuotokseen, koska seuraava vuoroni odottaa jo muutaman viikon päästä. Siihen saakka: kaunista kesän jatkoa kaikille!

Identiteetin, perinteiden ja itsenäisyyden puolustajat

Koska en jätä tilaisuutta käyttämättä vaahdota mielipiteistäni, ajattelin aloittaa JENin kesäblogin juurikin tällä tavoin. Tällä kertaa aiheena rasismi ja sitä ilmentävät henkilöt.

Tällä hetkellä Euroopan parlamentin pienimmän ryhmän paikkaa pitää ns. Identiteetin, perinteiden ja itsenäisyyden puolustajat – ryhmä. Kyseessä on jonkinlainen hajanainen joukko äärioikeistolaisia nationalisteja, rasisteja ja EU-vihaajia. Katsotaanpa siis mielenkiinnon vuoksi vielä tarkemmin, minkälaisia arjalaisia unelmia porukasta löytyy.

Ryhmän ehkä kuuluisin jäsen on Ranskan ja koko valkoisen maailman ylpeys Jean-Marie Le Pen. Janne-Maria ei ole kuuluisa ainoastaan lukuisista rasistisista lausunnoistaan ja nihkeästä asenteestaan Ranskan jalkapallomaajoukkuetta kohtaan (”liikaa mustia pelaajia – ei edusta kunnolla maan väestöä!”), myös seuraavat sanat ja teot löytyvät miehen ansioluettelosta:

- 2003 erotettiin Euroopan parlamentista hyökättyään edustajakollegan kimppuun.
- Sanoi Ranskan natsi-miehityksen olleen ”ei erityisen epäinhimillinen”.
- On ajanut mm. HIV-positiivisten eristämistä muusta kansasta
- ”Jos toisesta maailmansodasta olisi 1000-sivuinen kirja, keskitysleirit tarvitsisivat ehkä kaksi sivua, ja kaasukammiot 10 riviä.”

Miten mieltä lämmittääkään moinen puhe. Siinä vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa parhaimmillaan! Ei varmaan tarvitse lisätä, että Le Pen vastustaa myös Euroopan unionin perustuslakia ja laajentumista. Mies on ehkä parlamentin umpimielisten rasistien ykkönen, mutta nainen Italiasta antaa vähintäänkin kovan vastuksen.

Alessandra Mussolini pyrkii kuuluisan isoisänsä tavoin Italian Duceksi, ja onpa vielä poliittinen vakaumuskin sattumalta sama. Mussolini juniorkin on tehnyt parhaimpansa ansaitakseen statuksena parlamentin virallisena sekopäärasistina:

- Erosi vanhasta fasistisesta puolueestaan vuonna 2003 heti sen jälkeen, kun puolueen puheenjohtaja vieraili Israelissa ja tuomitsi antisemitismin.
- Vuoden 2005 paikallisvaaleihin pyrkiessään jäi kiinni väärennettyään osallistumiseen tarvittavan listan allekirjoituksia. Nälkälakon jälkeen sai viimein luvan osallistua vaaleihin (tämä tosin kertoo jotain myös Italian tavoista käydä vaaleja).
- Sanoi italialaiselle transsukupuoliselle kollegalleen "Meglio fascista che frocio". Suomennoksen voi jokainen tehdä itse, mutta voin sanoa, että se ei ole kovin kaunista.

Identiteetin, perinteiden ja itsenäisyyden puolustajat –ryhmän kaltaisten putkiaivojen vuoksi myös Eurooppanuorten työ on tärkeää. Suomessa populistinen äärioikeisto on tosiasia, vaikka Tony Halme osoittautuikin vitsiksi ja helppoheikiksi. ”Missä EU, siellä ongelma”, sanoo Timo Soini. ”Missä EU, siellä suvaitsevaisuus” tai ”Missä EU, siellä mahdollisuus”, sanon minä. Ongelma ääriainesten kanssa on se, että valittaminen on niin paljon helpompaa kuin kehittäminen. Sillä irtoaa myös reilusti enemmän ääniä! Ja politiikkaa on helppo käyttää vihan välikappaleena. Timo Soini, Jean-Marie Le Pen ja koko äärioikeisto tietävät tämän (sama pätee yleensä myös äärivasemmistoon). Meidän tehtävämme taas Eurooppanuorina on kehittää Eurooppaa, missä rasismia ei tunneta ja suvaitsevaisuus on itsestäänselvyys. Eurooppaa jossa kansalaiset voivat liikkua vapaasti, ajatella vapaasti ja olla vapaasti mitä ikinä haluavat.

Palatakseni vielä lopuksi Identiteetin, perinteiden ja itsenäisyyden puolustajat – ryhmään. Ryhmä on harvinaisen osuvasti nimetty. Kyseessä vain ovat Ku Klux Klan -identiteetti ja natsiperinteet. Noilla arvoilla höystettynä itsenäisyyskin on pelkkä merkityksensä menettänyt painajainen.

Terveisin Mikko L. (federalisti ja arvoliberaali)

Kesäpäivät tulee, oletko valmis?

Kesä on jo ovella ja JEN siirtyy kesälaitumille. Toiminta ei kuitenkaan täysin pysähdy. Kesällä on tarkoitus tehdä kesäkampanjaa ja muutakin on luvassa.

JENin suurin kesätapahtuma lienee Eurooppanuorten kesäpäivät, joiden järjestelyissä olen itsekin mukana. Eurooppanuorten kesäpäivät järjestetään 28.-29.7. Jyväskylässä ja sinne osallistuu Eurooppanuoria ympäri Suomea. Tarkoituksena on viettää pari päivää yhdessä muihin aluejärjestöihin tutustuen. Tämän vuoden teemana onkin yhteisöllisyys ja identiteetti.

Luvassa on niin asiapitoista ohjelmaa kuin asiatontakin. Asiattomalla viittaan aluejärjestöjen tuottamaan vapaavalintaiseen ohjelmanumeroon, joka voi pitää sisällään melkein mitä vain – voihan siellä toki esityslistaa mukana olla. Epäilen kuitenkin vahvasti.

Järjestelyissä otetaan huomioon Suomen arvaamaton kesäsää, jottei yhteiselo kävisi ikävän vetiseksi. Sään vuoksi ei ainakaan ole syytä jättää tulematta. Näillä näkymin tulemme viettämään kesäpäivien yleisötilaisuuden Mattilanniemessä ja jatkamme sieltä matkaamme viime vuoden tapaan Korpilahdelle rennompiin tunnelmiin. Toki toisena päivänä pidetään vielä Alueiden komitean ja Eurooppanuorten hallituksen kokoukset, joten virallista osuutta riittää molemmille päiville.

Tarkempia yksityiskohtia ohjelmasta emme voi vielä paljastaa, mutta seuraavat bloggailijat saattanevat niitä valottaa. Kannattaa siis seurailla blogia. JENin nettisivut pidetään myös ajan tasalla. Sen voin jo kuitenkin luvata, että hauskaa ja rentoa menoa on taatusti luvassa. Omasta puolestani haluan toivottaa Eurooppanuoret ympäri Suomen tervetulleiksi Jyväskylään!

Aurinkoisesta ja helteisestä Keski-Suomesta

Mitä ajattelin tänään.

Menneenä viikonloppuna Helsingissä järjestettiin monikulttuurinen Maailma kylässä -festivaali, joka esittelee eri kulttuureja musiikin, tanssin, teatterin, ruoan ja myös asiaohjelman keinoin.

Olin kiinnostunut kuulemaan keskustelua ilmastonmuutoksesta, joka maailmankulttuurien festivaaleilla vedettiin varsin suomalaisin voimin: Paneelissa keskustelivat varapääjohtaja Mikko Alestalo Ilmatieteenlaitoksesta, toimitusjohtaja Seija Lukkala Globe Hope -yrityksestä, kansanedustaja Oras Tynkkynen sekä ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Paavo Väyrynen. Erkki Toivanen johti keskustelua.

Keskustelu pysyi tutuissa teemoissa, eikä mitään ennen kuulematonta tuotu esille. Se soljui hyvin eteenpäin, tosin paikoin huomioni harhautui ja jäin miettimään liian pitkäksi aikaa puheenjohtajan välijuontoihin ujutettuja tarinoita milloin mistäkin puolelta maailmaa. Ne toisaalta konkreettisesti hahmottelivat sitä piirrettä, että koko maailma on yhteisen haasteen edessä.

Arvelen ministeri Väyrysen olleen eniten äänessä keskustelijoista. Hän toi selkeästi esille sen, missä tilanteessa esimerkiksi eurooppalaiset tällä hetkellä ovat. Eurooppahan ei ole ilmaston suurin saastuttaja, kohta ei edes Yhdysvallatkaan. Meidän eurooppalaisten ja yleensäkin länsimaisten ihmisten suurin tehtävä ei ole enää päästöjen vähentäminen. Haaste on paljon hankalampi.

Kehittyvät taloudet haluavat seurata Länsimaiden jalanjälkiä ja lisätä hyvinvointiaan. Klassisen taloustieteen sanonnan hengessä -enemmän kulutusta on enemmän hyvinvointia- teollisten tuotteiden valmistus ja kulutus kasvaa näissä maissa huimaa tahtia. Ministeri Väyrynen esitti ennusteen siitä päivästä muutaman vuosikymmenen päässä, jolloin kiinalaisilla olisi varaa ja tahtoa hankkia suhteellisesti yhtä monta autoa kuin Länsimaissa tätä nykyä jo on. Hänen mukaansa on arvioitu, ettei sellaista kokonaisautomäärää, puhumattakaan polttoaineista, tuskin pystytään edes enää tuottamaan tällä planeetalla. Näkymän tuskaisuutta kuitenkin lievittää tieto siitä että ennusteen aikajänteellä tekniikka kehittyy, mikä antaa aikaa keksiä parempia voimanlähteitä autoille.

Väyrysen rinnalla kiinnostavaksi keskustelijaksi nousi Seija Lukkala. Hän edusti monissa ihmisissä jo menetettyä aitoa uskoa siihen, että yksikin ihminen on tärkeä tekijä ilmastonmuutoksessa päivittäisine valintoineen. Hänen yrityksensä tekee jo nyt sitä mikä saattaa olla koko Euroopalla edessä lähivuosina. Keskustelussa tuli nimittäin esiin se seikka, että koska emme voi kieltää kehitysmaita olemaan tavoittelematta hyvinvointia, meidän on pystyttävä itse näyttämään, että hyvinvointi voi olla paljon muutakin kuin jatkuvaa uusien tavaroiden kuluttamista ja luonnonvarojen haaskaamista.

Keskustelussa ministeri Väyrynen sanoi suoraan, että eurooppalaisten olisi aika miettiä omaa tapaansa elää ja kuluttaa.

Loppupäivän mietin sitä, kuinka hankalaa nykypäivän Suomessa on oikeastaan asua ja elää jos yhtään viitsii avata silmiään tarkkaillakseen ympäröivää yhteiskuntaa. Käyt kaupassa ja saat kassillisen turhia muovipakkauksia. Vaatteita käytetään kuin kertakäyttökamaa ja kännykät sekä muut elektroniset laitteet tehdään tahallaan sellaisiksi. Asuntojen lämmittäminen ja liikenne kuluttavat energiaa.

Suuri yleisö ei vieläkään korvaansa näille asioille lotkauta, joten toistaiseksi taitaa olla ihan se ja sama mihin roskikseen sinäkin ne banaaninkuoresi laitat.

Mikä Sarko?

Pari viikkoa sitten yksi Euroopan unionin keskeisimpiä maita, Ranska, valitsi itselleen uuden presidentin. Viimeiset kaksitoista vuotta Elysée-palatsia pääliköinyt Jacques Chirac lähti eläkkeelle, ja remmiin astui uusi kaveri, 52-vuotias Nicolas Sarkozy. Toisin kuin Suomessa ja monissa muissa Euroopan valtioissa, Ranskan presidentin asema on melko vahva, ja etenkin ulkopoliittisissa asioissa hänellä on paljon valtaa. Koska mies tulee näkymään uutisissa aika vahvasti ainakin seuraavan viiden vuoden ajan, ajattelin että olisi paikallaan kirjoitella pieni pikabiografia, jotta tietäisimme, millainen mies siellä Pariisissa nyt huseeraa.

Sarkozy on koko elämänsä ollut pariisilainen, mutta poikkeaa tavanomaisesta ranskalaisesta poliittisesta- ja virkamieseliitistä siinä, että hän on alunperin maahanmuuttajaperheestä: Sarkozyn isä pakeni Puna-armeijaa toisen maailmansodan jälkeen Unkarista. Hän ei ole myöskään käynyt eliittikoulu École nationale d'administrationia, toisin kuin monet muut isokenkäiset ranskan valtionhallinnossa.

Sarkozyn poliittinen ura alkoi 1983 Neuillyn kunnallispolitiikasta, missä hän toimi kunnanvaltuustossa. Ranskan parlamenttiin, kansalliskokoukseen Sarkozy pääsi vuonna 1988. Hallitusvastuussa hän on toiminut budjettiministerin, sisäministerin ja valtiovarainministerin tehtävissä. Kun oikeistopuolue UMP(Union pour la Majorité Présidentielle):n aikaisempi puheenjohtaja Alain Juppé sai kenkää korruptiosotkujen takia kesällä 2004, pääsi Sarkozy puheenjohtajan pallille, mistä hän sai hyvät lähtöasemat puolueensa presidenttiehdokkaaksi.

Asenteiltaan "Sarko" on oikeistolainen ja konservatiivi. Vaalikampanjan aikana hän korosti lain ja järjestyksen merkitystä sekä angloamerikkalaisen markkinaliberalismin vahvistamista Ranskassa. Häntä pidetään yli puoluerajojen taitavana taktikkona ja karismaattisena puhujana.

Sarkozya on syytetty autoritaarisuuden ihannoinnista sekä myös oikeistopopulismista. Hän on luonteellaan ja kommenteillaan herättänyt voimakasta vastustusta. Vuonna 2005, Pariisin mellakoiden aikaan hän vannoi puhdistavansa lähiöt "painepesurilla". Sarkolle myönnettiinkin Privacy Internationalin Orwell-palkinto vuonna 2005.

Chiracin viimeistä kautta on syytetty pysähtyneisyydestä ja uudistusten puutteesta. Tultuaan valituksi Sarkozy lupasi ajaa voimakkaita muutoksia: Ranskan perinteisestä 35-tuntisesta työviikosta tulisi joustaa ja mm. verotusta olisi uudistettava. Aika näyttää, miten Ranskan valtiolaiva kääntyy ja miten kiistanalaiselle miehelle käy.

Seurataan tilannetta :)