Peustuslaista ja Lissabonin sopimuksesta

Vaikka tunnetusti vastustankin populismia ja EU-vastaisuudella retostelua, on minunkin pakko nyt ryhtyä eskoseppäseksi ja kysyä kysymys liittyen uuteen Lissabonin sopimukseen. Kysymykseni kuuluu: Kuinka demokraattista on hyväksyä uusi perussopimus Lissabonissa, kun se eroaa vain marginaalisesti hylätystä perustuslaillisesta sopimuksesta? Siis sen jälkeen kun Ranska ja Alankomaat äänestivät yhteisten sääntöjen mukaan perustuslain romukoppaan 2005, miten on mahdollista, että käytännössä sama sopimus nyt kuitenkin allekirjoitetaan Lissabonissa?

Ja nyt ei pidä ymmärtää minua väärin. Henkilökohtaisesti kannatin aikoinaan perustuslaillista sopimusta ja kannatan lämpimästi myös uutta Lissabonin sopimusta. Mielestäni myös kansanäänestykset perustuslaista aikoinaan olivat tarpeeton ratkaisu. Mutta ne kuitenkin pidettiin, ja lopputuloksena perustuslaki ei tullut voimaan. Jollakin tavalla demokratiakäsitystäni vastaan taistelee nyt se, että käytännössä sama sopimus on kuitenkin allekirjoitettavana Lissabonissa. Toki siihen on tehty kosmeettisia eroja, mutta voiko joku rehellisesti sanoa, että kyseessä ei olisi sisällöltään sama paketti?

Nyt haastankin kaikki lainopilliset kyvyt kertomaan minulle sen merkittävät eron perustuslaillisen ja Lissabonin sopimuksen välillä, joka oikeuttaa jälkimmäisen voimaanastumisen perustuslain kaaduttua sääntöjenmukaisella tavalla. Ja sinänsä Lissabonin sopimuksenkaan voimaanastuminen ei ole kirkossa kuulutettu. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen se täytyy ratifioida joka jäsenmaassa. Kansanäänestyksiä vältetään tällä kertaa taatusti, mutta Irlannissa tämä ei onnistu. Kansallisen lainsäädännön vuoksi kansanäänestys on järjestettävä. Eli on olemassa ainakin teoreettinen mahdollisuus, että Irlanti ei ratifioisi Lissabonin sopimusta ja näin sopimus ei astuisi voimaan.

Kriittinen kirjoitus antanee riemunaihetta tälläkin sivustolla toisinaan vieraileville nationalisteille. Olen kuitenkin sitä mieltä, että EU on edelleen paras foorumi ratkaista yhteisiä ongelmia Euroopassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita tiettyjen toimintatapojen kyseenalaistamatta jättämistä. Kissa pitää nostaa pöydälle ja jatkaa reilusti kamppailua kohti demokraattisempaa unionia.

Sorrutko Hannesteluun?

Ilkka Karisto kirjoitti kolumnissaan (Image 9/07), että suomalaiset eivät osaa palauttaa ulkomaalaisten osoittamia kohteliaisuuksia Suomesta ja suomalaisuudesta, vaan sortuvat ylipatrioottiseen Suomen ylistämiseen, jolle ei näy loppua – siis Hannes-syndroomaan. Taudinkuvauksen mukaisesti suomalaista ei kiinnosta vastavuoroisesti oppia uutta toisen maasta, vaan keskustelu kääntyy suomalaisen hykertelyyn (joo-o, kyllä Kimi Räikkönen on kova kuski, entä tiedätkö vielä niitä Rasmuksen poikia, nekin ovat Suomesta!). Hannes-syndrooma kuitenkin laantuu yleensä nopeasti, vaikka ulkomaanmatkoilla huomaisikin puhuvansa Suomesta ylistävään ja paljon myönteisempään sävyyn, kuin normaalisti. Välillä Hannes-syndrooma kuitenkin iskee yllättäenkin, esimerkiksi kun suomalainen lukee sanomalehdestä, että ulkomailla on uutisoitu suomalaisuutinen. Pahimmillaan arvioisin syndrooman oireilevan silloin, kun suomalainen ei voi vastustaa kiusausta vierailla Kanarialla suomalaisravintolassa.

Mikä sitten selittää Hannestelua, Kariston ristimää ”modernin eurosuomalaisen kansantautia”? Suomalainen pitää itsestään selvänä sitä, että muilla mailla on julkkiksia, kun taas tunnetut suomalaiset ovat enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Onko suomalaisten sitten vaikea suhtautua kohteliaisuuksiin? Vai onko niin kuten Karisto esittää, että suomalaisen on helpompi keskustella tutuista asioista, kuin esittää vastakohteliaisuuksia? Vai onko suomalainen vain aidosti otettu siitä, että joku ylipäätään tietää jotain Suomesta ja suomalaisista? Karisto purkaa tämän viheliäisen syndroomaan lopulta perimmäiseen kysymykseen, jonka uskotaan pyörivän alati suomalaisen päässä: mitä muut meistä ajattelevat?

Miten siis Hannes-syndroomasta parannutaan? Terveellä itsetunnolla yhdistettynä aitoon kiinnostukseen toisia kohtaan - tietenkin.

Mukavaa joulunaikaa kaikille!

Laura T

Soihtu jatkaa kulkuaan

JENin hallitus vaihtui jälleen ja vanha hallitus poistuu taka-alalle. Omalta osaltani kiitän kuluneista vuosista, joihin on mahtunut kaikenlaista toimintaa. Erilaiset seminaarit, keskusteluillat ja paneelit ovat tulleet tutuiksi monenlaisesta näkökulmasta. Töitä on paiskittu ja hauskaa on riittänyt!

Vanhan hallituksen puolesta toivotan ensi vuoden hallitukselle antoisaa ja muistorikasta vuotta! Toivon myös, että uudella hallituksella riittää rohkeutta uusien ideoiden toteuttamiseen. Sitä perua ovat nyt jo perinteeksi muodostuneet Viiniä ja patonkia –illat, vaikka aluksi niihin suhtauduttiin hieman skeptisesti. Kannattaa siis uskaltaa kokeilla!

Vaikka monia vanhoja hallituslaisia JEN-eläke odottaakin, on tämän viikon perjantaina (30.11.) tiedossa vielä JENin pikkujoulut. Toivottavasti niin vanhat kuin uudetkin toimijat saapuvat paikalle. Omasta ja JENin puolesta toivotan kaikki tervetulleiksi!

ESA

”On vain yksi oikea tiede, fysiikka. Kaikki muu on pelkkää postimerkkien keräilyä”

-Ernest Rutherford

Vaikka Ernest-sedän lausuma on ehkä vähän yksisilmäinen, olkoon se motivaationamme tutustua avaruustutkimukseen ja erityisesti Euroopan avaruusjärjestö ESAaan!

Euroopan avaruusjärjestö on 17 Euroopan maan muodostama monikansallinen järjestö, jonka tehtävänä on, yllätys yllätys, tutkia avaruutta. ESA:n päämaja sijaitsee Pariisissa, mutta varsinainen laukaisuasema on sijoitettu lähelle päiväntasaajaa, Ranskan Guayanaan. Järjestön kokonaisbudjetti on hieman vajaa 3 mrd euroa, mikä jää kuitenkin selvästi jälkeen esim. NASA:n n. 17 miljardin dollarin rahoituksesta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Yhdysvaltain puolustusministeriön budjetti(ilman Irakin sodan kustannuksia) vuodelle 2007 on noin 440 mrd euroa. Suomalaiset veronmaksajat tukevat ESA:n toimintaa 20 miljoonalla eurolla.

ESA perustettiin vuonna 1974 ja on sen jälkeen toteuttanut tehtäväänsä mm. laukaisemalla avaruuteen lukuisia satelliitteja ja avaruusluotaimia. Järjestö toimii yhteistyössä NASA:n ja Venäjän avaruusjärjestö Roskosmoksen kanssa. Yhteistyö Roskosmoksen kanssa on viime aikoina tiivistynyt, koska NASA:n tietosuojamääräysten kiristyminen on tehnyt yhteistyöstä ja tietojen jakamisesta aiempaa hankalampaa. Merkittävin yhteistyön muoto muiden avaruusjärjestöjen kanssa lienee kansainvälisen avaruusaseman, ISS:n, rakentaminen.

Laukaisut toteutetaan Arianella, joka on järjestön itse kehittämä kantorakettityyppi. Vuonna 2007 laukaisuissa aletaan käyttää myös venäläisiä Sojuz-kantoraketteja, joiden aiemmalla versiolla itse Sputnik sinkautettiin avaruuteen nelisenkymmentä vuotta sitten.

Tulevaisuudessa ESA tulee edelleen keskittymään tieteelliseen tutkimukseen sekä avaruuden kartoittamiseen. Erityisen mielenkiintoinen on järjestön Aurora-projekti, jonka kunnianhimoisena päätavoitteena on toteuttaa miehitetty Mars-lento vuoteen 2030 mennessä.

Katselkaahan yötaivaalle!

Anna-Marian kirjoitus nostettuna kommentista

Tämä ei ole kommentti tuohon iso G kirjoitukseen, vaan minun oma kirjoitukseni, jota en taaskaan onnistunut saamaan läpi muuten kuin tästä kommenttikohdasta.

Olen todella tyytyväinen siitä, että Puolan äärimmäisen konservatiivinen pääministeri hävisi vaalit ja kärsi rökäletappion. Toivon, että Puolakin jo vihdoinkin siirtyy kannanotoissaan 2000-luvulle. Tasa-arvon vankkana kannattaja ja feministinä näen punaista kun joudun kuulemaan naista halventavia kommentteja. Puola on mielestäni kaukana siitä mitä sivistysvaltiolta voidaan olettaa. Heidän näkökulmastaan katsottuna naisia ei pidetä yhtä arvokkaina kuin miehiä ja tämä on tietysti aivan kestämätön seikka. Puola on osoittaututunut todelliseksi häiriköksi sinä lyhyenä aikana minkä he ovat olleet EU:N jäsen. Suomen tulisi pitää kiinni tiukemmin omista eduistaan, mutta pitäisi viimeiseen saakka välttää Puolan tapaa vaikuttaa asioihin. Olisi kaikkien edun mukaista, että Puola ymmärtäisi olla hiljaa silloin kun puhuminen vaikuttaa maan maineeseen sitä huonontavasti. Puola on ehtinyt aiheuttaa jo monia konfliktitilanteita EU:n sisällä. Toivottavasti tilanne rauhoittuu nyt vähän kun maalla on uusi pääministeri. Yksi mielestäni räikeimmistä esimerkeistä konflikteista oli se kun Puola jääräpäisesti vaati Jumalan mainitsemista EU:n perustuslaissa. EU:n tulee pysyä moniarvoisuutta kannattavana suvaitsevaisena maanosana, jossa mitään uskontoa ei nosteta jalustalle muita parempana tapana löytää totuus. Vaikka opiskelenkin teologiaa niin en silti halua nähdä EU:n perustuslaissa mainintaa Jumalasta. Tämä olisi väärin juutalaisia ja muiden uskontotukuntien edustajia vastaan. Juutalaiset ovat joutuneet kärsimään tarpeeksi kristinuskon fanaattisten kannattajien takia. Toisessa maailmansodassa 6 miljoona juutalaista menetti henkensä fanaatikkojen takia. Miksi uskonnon pitää yhä edelleen olla kiistakapulana? Kaikki uskonnot tähtäävät rauhaan, joten miksi ei voitaisi käydä parempaa dialogia eri uskontojen välillä eikä taistella yhden
totuuden takia? Eikö voisi olla olemassa monta totuutta?


Anna-Maria

Unessa unionissa

Näin tuossa muutama viikko sitten unta, että olin Euroopan Unionissa vierailulla. Rakennus muistutti epäilyttävästi taloa, jossa parlamentti kokoontuu Strasbourgissa. Juoksentelin siellä kuin pieni tyttö karkkikaupassa. Yllättävää actionia uneen tuli, kun yleisöparvet alkoivat laskeutua salin tasolle. Meinasin jäädä yhden liikkuvan parven alle. Pääsin pois alta ja löysin lopulta sopivan istumapaikan. Joku valopää suomalainen turisti tosin neuvoi minua, että näiltä istumapaikoilta ei sitten pääse pois kuin junalla. Heräsin harmittavasti juuri siinä kohtaa, kun olin tutustunut yhteen hyvännäköiseen kroatialaiseen poikaa.

Ihan oikeassa elämässä kävimme pari vuotta sitten JENin exculla Euroopan komission Suomen edustustossa. Edustusto sijaitsee Helsingissä Espalla ja ulko-oven päällä lukee ”Euroopan Unioni”. Se nauratti silloin ja naurattaa edelleen. Komission edustuston tiedottajaa ei tosin naurattanut, kun kysyin: ”Miksi teidän oven päällä lukee Euroopan unioni, kun se on unionia siellä oven ulkopuolellakin?” Tiedottaja ei osannut vastata.

En ole koskaan oikeasti käynyt Brysselissä enkä Strasbourgissa mutta se ei ole menoa hidastanut. Joskus kun olen ollut jakelemassa EU-roinaa kävelykadulla, papparaiset ovat kyselleet, että oletkos likka päässyt Rysselissä käymään. Enpä oo. En usko siihen, että Euroopan Unioni on jossain Euroopassa. Jäsenvaltiot muodostavat unionin ja me kaikki olemme unionin kansalaisia – sekä unessa että hereillä.

Suuri G

Kolmen lukiovuoden aikana ei varmaankaan ollut yhtä kokonaista viikkoa, jolloin ei olisi kertaakaan käsitelty teemaa ylioppilaskirjoitukset. Jokaiselle lukiolaiselle tuli varmasti selväksi, että kirjoitukset ovat nyt ne ratkaisevat tekijä, jonka tuloksista riippuisi tulevan elämän suunta. Kun sitten viimein palkkiona kovasta työstä sain käteeni todistuksen, jonka vuoksi olin kovasti istumalihaksiani testannut ,minulle selvisi myös, ettei tällä kyseisellä paperilla sitten lopulta ollutkaan kovin suurta merkitystä tulevaisuuteni kannalta. Opiskelen nyt alaa, jonka tiesin suunnakseni jo lukiossa. Mitä en tiennyt oli se, ettei olisi tarvinnut menettää yöuniani kirjoitusten takia, vaan että tähän pisteeseen päästäkseni olisi riittänyt läpi pääseminen.

Opiskelupaikan ratkaisivat muut asiat ja nyt kun kirjoituksista on kulunut muutama vuosi ja oppilaitos on muuttunut lukiosta yliopistoon, huomaan painivani jälleen samanlaisen ongelman parissa.Pääaineen valinnan lisäksi painotetaan ainakin omassa tiedekunnassani huolellista sivuainevalintaa. Sivuaineet tulisi olla järkeviä ja hyödyllisiä pääaineen kannalta, mutta toisaalta kannustetaan myös erikoisempiin yhdistelmiin, jotka auttaisivat erottumaan työelämässä muista hakijoista. Hyvät arvosanat olisivat suotavia ainakin niissä aineissa, joista aikoo suorittaa jonkinlaisen kokonaisuuden. Kaiken tämän lisäksi edessä häämöttää Suuri G. Pelottava, kauhistuttava ja tässä vaiheessa lähes mahdottomalta tuntuva haaste: Gradu. Kuinka valita aihe niin, että se liittyisi jollakin tavalla alueeseen, jonka parissa haluan tehdä töitä? Mitä jos valitsen väärin ja päädyn työpaikkaan, joka ei millään tavalla tunnu mielekkäältä? Mitä jos gradustani tulee vain yksinkertaisesti huono?

Opintoihini pakollisena kuuluvaan työelämäorientaatioon kuuluu vierailuja instituutioihin, jotka ovat mahdollisia tulevaisuuden työnantajia alamme opiskelijoille. Nyt vierailuja on takana useampi ja mikä näitä vierailuja yhdistää? Yksikään tapaamistamme virkamiehistä tai muista instituutioiden henkilökunnasta ei ole maininnut gradua mitenkään oleellisena työnsaantinsa kannalta. Lähes kaikki ovat korostaneet sattumien merkitystä. Työpaikat ovat löytyneet yllättävien käänteiden ja hyvin erilaisten polkujen kautta. Useampi mainitsi, ettei heidän kohdallaan gradusta ole missään vaiheessa kysytty mitään. Tärkeämpää on verkostoituminen, monenlaisten yhteyksien muodostaminen, minkä tietysti voi kokea hermoilun aiheeksi myös, mutta jätetään ne tässä käsittelemättä, etten aiheuta itselleni tai kenellekään muulle uusia paniikki kohtauksia.

Ehkä menestyminen kirjoituksissa tai edes gradun teossa ei sittenkään ennusta suoraan menestymistä myös työelämässä, mutta se ei tarkoita, ettei niiden eteen kannattaisi tehdä töitä. Parin vuoden päästä pähkäillessäni gradu vaiheessa päätäni kiristää varmasti moneen otteeseen, kun yritän muodostaa ja muokata tekstiäni. Toki haluaisin saada aikaan gradun, johon voisin olla itse tyytyväinen, mutta on hyvä tietää, että peli ei suinkaan ole menetetty, vaikka en pyrkisi saamaan aikaan mestariteosta.

Euroskeptisismi - mitä se on?

Syksy saapui taas kesän jälkeen. Kuten joka syksy, olo on hetken aikaa melko -plääh- ennen kuin siitä tosiasiasta on päästy yli, että seuraavaan kesään on vielä pitkä matka. Sinänsä syksy lähti ainakin Eurooppanuorten kohdalla ihan ponnekkaasti liikkeelle. Helsingissä olin itsekin julkaisemassa www.kurkkudirektiivi.fi -nettisivustoa, jossa murretaan EU-myyttejä ja saimme aikaan melkoista keskustelua direktiivistä jos toisesta. Keskustelu jatkukoon edelleen kurkkudirektiivi.fi -sivuilla, missä sitä syksyn alkupuolella varsinkin käytiin monesta eri näkökulmasta. Kenenkään argumentteihin sen syvemmin puuttumatta voi vain todeta, että kukin valitkoon retoriikkansa. Äärimmäisen tärkeää nyt vaan on ollut, että foorumeilla on keskusteltu välillä asiasta, välillä mielestäni myös sen vierestä.

Kurkkudirektiivi.fi myötä huomasin, että tosiasia taitaa edelleen olla että EU:sta on helpompi keskustella kriittiseen "aina on jotain parannettavaa" -sävyyn ja että EU tuottaa "vain ongelmia". En itsekään väitä, että integraatiosta tulisi puhua vain ja ainoastaan myönteiseen rakentavaan henkeen nojaten, mutta jotenkin aina hämmästyn sitä miten EU vaan on "niin paska" jollekin. Aika aseista riisuvaa? Tuskin.
Euroskeptisismin hetkellisesti kohtaani tekemän hyökkäyksen edesauttamana päätin osallistua yliopiston järjestämälle aihetta käsittelevälle luentosarjalle. Lyhyesti sanottuna opin sen, että määrittelyä hankaloittaa se, että EU merkitsee monille eri ihmisille niin monia eri asioita läpi koko Euroopan, joten yritäpäs siinä kategorisoida ihmisten asenteita. Ja miksi edes pitäisi kategorisoida? Kysymyksen asettelun kun tulisi olla, MIKSI joku suhtautuu skeptisesti eikä KUKA on skeptinen EU:n suhteen. Eroja syntyy myös sen suhteen kuinka asennoidutaan EU-instituutiota kohtaan ja kuinka puolestaan taas eurooppalainen integraatio koetaan. Opitun perusteella voisin siis antaa kirjamääritelmän siitä, mitä euroskeptisismi on, mutta päädyn tulevaisuudessa edelleen pohtimaan pikemminkin sitä, miksi ja miten sitä Euroopassa esiintyy.

Päätin liittää tuohon alle opiskelija-kollegani Alexin luentosarjan päätteeksi tekemän runon, joka käsittelee juuri euroskeptisismiä luennolla opitun perusteella, joten luehan läpi jos aihe enemmänkin vielä kiinnostaa. Pitkähän se on, mutta lupasin kunnioittaa itse runoilijaa, enkä sitten lähtenyt lyhentelemään runoa.


Poem by Alexandru Filip

It is a term that is hard to define.

It has a meaning that we seek to confine.

Attach too narrow a meaning to it,

And then you walk a very thin line.

It easily leads to ideas’ conflict.

We use the term so arbitrarily,

That it became pejorative…

From normative, subjective uses,

And the fact that the form of the EU itself confuses.

To too many people tagged alike in a union,

Without regards for differing opinion.

And researchers using it each in his (her) way

And not explaining clearly along the way

What they themselves understand by the term.

It leads among critics to much concern.

Groups are all tagged with the same name together,

Because it’s convenient for researching easier.

Some will forget we are from “different Unions”,

That each of the countries have their own EU experience.

And some think that they know the EU quite good,

But not even their own countries,

Have they actually understood.

Some will ask “does the EU really exist?

Or is it just in our minds,

- A constructivist bliss?”

Flood and Usherwood propose a “thin” way of analysis,

While “hard-soft” distinction ignores Critics’ varieties.

With Kopecky and Mudde a two-dimensional scale is used…

Where they will consider supporters both specific and diffuse.

The first variable is a matter of support for integration,

The other more of EU support generalization.

They realized there is a question of categories,

Let us refresh our memories:

Euroenthusiats, -pragmatists,

Eurorejects and -sceptics.

Each spring and autumn the people in Brussels,

In opinion surveys they out-do themselves.

The Eurobarometer as we might know it,

Has many debates raised about it.

Is it relevant? Is it correct?

Popular opinion does it reflect?

It asks people about their situation

In future, present and past…

May put trust in institutions up to the test.

Whether they think they had something to gain,

From having become part of EU domain.

Still, a description of important aspects it made:

About fears of the people and EU’s perceived role.

“Will jobs go to Latvia? Will home culture fade?

Will Poles and Slovaks start to invade?

Will we pay for the others,

Will small states be heard?

Or will they become just part of the herd?

Our farmers will suffer from Common Policy…

And we will loose our proud currency!”

Supporters will argue, “it keeps us safe and well!

“About work and study exchange” they will tell.

Many questions about people themselves are asked:

How often they discuss politics and EU matters,

And if they try to persuade around them the others.

The survey then will try to find out

If a by equation a relation works out,

Between politically active people and critics.

Critical Grass roots organisations try to do their best,

But have very limited resources to put up to the test.

Money, airtime, new members are always short,

The EU employs tricks of the domino (effect) sort.

It did it to the Norse, and Latvians too,

Hoping the skeptics would get the home “boo”.

But they might not be as we think, that blunt.

May not want to completely block the EU,

Some just more flexibility they want.



Thoroughly must one investigate,

What EU-critics instigate.

Who are the actors, what are they saying?

In what alliances are they playing?

Some think that states,

Should merely collaborate.

Opponents of super-government they are,

Who’ll take the side of Anti-Federalism.

And protectionists oppose intergovernmentalism.

And then there are nationalists.

They will oppose neo-functionalism.

At least that is how Schymik might put it.

Never must we however forget,

That grass-roots critics are very distinct

Insult them you will by plotting them together,

And hard will you find them, if ever and ever,

Since they only need to work at home,

Tis’ hard to employ those who to each language belong.

And many good arguments might they really provide,

Just look at Iceland blooming outside!

TEAM has been very active and loud and up-front!

With the European NO campaign they make common front.

Just example of how critics unite

And many others are ready to fight.

Many of parties are making a stand!

But what is a party on the other hand?

There is of course such a fine line,

Between organisations and parties all the time.

Is it the leader, the voters, all members,

the programme?

On the issue there is much to comment.

Larger parties have more inner dissent.

Is EU criticism reflective

Of party members’ view?

And is the party left, center or right?

Is using those names really alright?

Parties differ, as their country does,

Studying parties can become a fuzz.

Party-research of all kinds

Is conducted at times,

Surveys is one of the types most used.

And discourse analysis,

Where subjects “conversate”,

It tries to explain and differentiate,

Relations that might normally be hidden tight,

And only qualitative research brings to light.

Surveying might be prone to mistakes,

Since often only established parties in consideration it takes,

Marginal ones it ignorates.

Or only the leaders’ portraits it makes.

We also have EU-critics at the heart of it all,

The current structure of EU they try to make fall.

Opposing the idea of a European super-government.

One example:

Independence and Democracy Group in the EU parliament.

They want nation-states, that are democratic and sovereign,

Most of the members of course come from Britain!

They stand for democracy, traditional values,

And more respect for our own differences.

On the whole then, what have we learned?

That EU-criticism on many levels is to be heard.

There is no big mass, of united critics,

As nothing is simple,

in social science and politics.

Both supporters and critics of the EU are distinct,

The latter will maybe never go extinct.

There is such a wide spectrum and range of opinions,

As there are perceived European Unions.

Avaimet onnistuneeseen integraatioon?

Törmäsin englannin tehtävääni suunnitellessani mielenkiintoiseen artikkeliin: European Union Enlargement to the East- A challenge and an Opportunity, jonka on kirjoittanut tsekkiläinen politiikan tutkija Rudolf Cucera. Artikkeli käsittelee EU:n laajenemisen vaikutuksia ja herättää kysymyksen siitä, mitä tarvitaan onnistuneeseen Euroopan integraatioon. Artikkeli oli siinä mielessä kiinnostava, että se on hyvin poliittinen ja selkeästi kantaa ottava, ja ajattelin nyt lauantaiaamuna kuumehoureissani esitellä sitä hieman.

Artikkelissa Cucera kirjoittaa, että Euroopan unionin laajenemiseen liittynyt keskustelu entisissä neuvostoliiton maissa on liikaa keskittynyt materiaalisiin etuihin, joita EU:n liittymisestä saavutetaan. EU on Cuceran mukaan nähty taloudellisten hyödykkeiden jako mekanismina ja sen odotetaan edesauttavan merkittävästi hyvinvointivaltiollisten rakenteiden luomista vuonna 2004 liittyneisiin jäsenmaihin. Tämä skenaario on Cuceran mukaan epätodennäköinen Unionin rahoitusvaikeuksien vuoksi, ja hän kehottaakin palaamaan Euroopan integraation juurille, jotka hän näkee löytyvän kristillisdemokraattisesta ajattelutavasta, jossa yksilö nähtiin ensisijaisesti olevan vastuussa omasta elämänlaadustaan. (Cucera 2005, 162–165.)

Se, mitä EU:n sisällä Cuceran mukaan tarvitaan, jotta laajenemisen painopiste muuttuisi haasteesta mahdollisuudeksi, on yhteinen poliittinen ja moraalinen arvopohja. Cuceran mukaan, tämä arvopohja tulisi löytyä kristillisdemokratiasta, sillä arvo relativismi johtaisi vaan kadonneeseen poliittiseen konsensukseen. Cucera painottaakin, että tarvitaan ohjaavia periaatteita siitä, mitä on olla osa suurempaa Eurooppaa. Cuceran mukaan ei ole selvää, onnistuuko EU:n integraatio, mikäli se irtoaa oletetusta kristillisestä arvopohjastaan. (Cucera 2005, 167–168.)

Cuceran argumentteihin ainakin itse suhtaudun pienellä, ja ehkä vähän suuremmallakin varauksella, mutta kaikessa poleemisuudessaan se ainakin saattaisi herättää ajatuksia.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Lähde: Kucera, R. (2005). European union enlargement to the East - A Challenge and an Opportunity. In V. Pontuso, J. (Ed.), Perspectives on Political science, Vol. 34 Issue 3, (pp 162-168).

EU:n näkyvyys suomalaisessa mediassa

Minkä tahansa asian imago ja tunnettavuus on, ainakin osaksi, riippuvaista mediasta ja sen suhtautumisesta. Viime aikoina on käyty keskustelua unionin näkyvyydestä. Osa syynä kansalaisten ja unionin väliseen kommunikointikatkokseen voi olla suomalainen media ja sen EU-uutisointi. Big Brotherissa tapahtuu ja maajussitkin on taas valittu. Tälläkin hetkellä lööpit ovat ainakin Suomessa vallanneet enemmissä määrin Big Brotherin tapahtumat :) Onko kyseessä kommunikointivaje? Vai olisiko kyse sittenkin siitä, että unionia koskevat uutiset eivät ole yhtä räväköitä?

Euroopan Unionin näkyvyyttä Suomalaisessa mediassa olisi mielenkiintoista tutkia tarkemmin. Asia alkoi kiinnostamaan minua enemmänkin ja päätin tehdä eräänlaisen minitutkimuksen unionia koskevasta uutisoinnista yhdessä suuressa suomalaisessa sanomalehdessä ja iltapäivälehdissä. Tarkoitus on seurata viikon ajan mitä unionia koskevia aiheita nousi esiin. (Huom! tutkimukseeni ei kannata suhtautua liian vakavasti!!!)

Lehdissä esiintyneet otsikot olivat muun muassa seuraavia:

– EU:ssa pyritään uudistamaan ja selkeyttämään lomaosakkeiden myyntiä koskevia määräyksiä.

– EU kielsi tonnikalan pyynnin ylikalastuksen vuoksi (Sushin tuotanto lisännyt tonnikalan kysyntää!)

– Britannia vaatii Zimbabwelle tiukempia EU-pakotteita

– OECD kiitteli EU:n energia-aloitetta (EU:ta patistetaan tiivistämään yhteismarkkinaa)
– Hollannin hallitus ei halua EU:n uudistamissopimuksesta kansanäänestystä

– EU:n hinta vuodessa 45 euroa per naama

– EU:n päätös leikata sokerinviljelyä vaarantaa tuotannon Suomessa
– Eduskunta otti päätösoikeuksien kiristykset vastaan vähin nurinoin – EU ei hyväksynyt Suomen esittämää päästöoikeuksien jakosuunnitelmaa
– Suomi haluaa edustajan EU:n viisaiden ryhmään
– EU: Lipun hinnasta saa osan takaisin, jos juna myöhästyy
– EU:n vastustus kasvaa Norjassa
– Ranska haluaa EU:sta joukkoja Darfurin avuksi
– Suomi yrittää poikkeuslupaa EU:n sokerikiistassa

Uutisotsikoita oli laidasta laitaa, tasaisesti joka päivä. Uutisille yhteistä oli tiukka asiapitoisuus. Vaikuttaako uutisointi EU:n imagoon ja kiinnostavuuteen? Ainakin itse haluaisin mielelläni lukea myös esimerkiksi kansalaisten toimintaa koskevia uutisia enemmän. Miten EU:n mediakuvaa tulisi kehittää? Onko EU-uutisointi jokaisessa maassa samankaltaista? Tarvitseeko uutisointi uudistusta? Kärsiikö unionin uskottavuus jos uutisointia kevennettäisiin? Ota kantaa ja kommentoi!

Mikä ihmeen munniharppu?

Hiljaisuus. Olen mennyt sanattomaksi. Jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen pitäisi varmaan blogata ja tässä minä olen, Laura 26-v, ja kirjoittamassa ensimmäistä blogitekstiä. (Tunnustan, jätin viime kerran välistä..auts). Tosin viimeaikoina minusta on alkanut tuntua, että bloggailu on vähän out ja facebook on in. Tämä naamakirja on ihme paikka.
Kannattaa käydä tutustumassa: www.facebook.com

Jos et jaksa viettää aikaasi naamakirjassa, niin onneksi on Big Brother. Kaksitoista ihmistä suljetaan taloon, ja sitten me ihmettelemme kuka on pussannut ketä jne. Harmi, kun Suomessa ei tehdä niin kuin Atlantin takana. Suljetaan kuusi ihmistä ja heidän eksät taloon. Ja sitten me todenteolla ihmettelemme.

Niin se munniharppu.

Munniharppu on eräs maailman vanhimmista soittimista. Se muodostuu metallisesta kehyksestä ja siihen kiinnitetystä kielestä. Munniharppu muistuttaa muodoltaa ehkä hieman hevonkenkää tai vielä ehkä enemmän tattia. Munniharppua soitetaan laittamalla se suuhun hampaita vasten ja näppäilemällä kieltä yleensä etusormella sen ulospäin taivutetusta osasta. Munniharppu on yksi harvoista soittimista, jota on tiettävästi soitettu melkein joka puolella Eurooppaa. (Hahaa, siinä se tuli.. Eurooppa.)
(lähde: Suomen munniharppuyhdistyksen kotisivut)

Ajatuksia sitoutumisesta...

Teeveestä tulee lähes joka ilta sinkkuelämää ja sitoutumiskammo saattaa olla sana kuvaamaan ihmisen mielentilaa. Sitoutumisesta tai pikemmin sitoutumattomuudesta ihmissuhteissa on tullut jo lähes muotia. Ei hätää, en (valitettavasti) aio vuodattaa blogiimme tätä enempää ihmissuhde-soopaa, vaan ajattelin käyttää blogivuoroni pohdiskelemalla hieman sitoutumista nimenomaan poliittisiin puolueisiin omien kokemuksien ja ystävieni kanssa käymien keskustelujen pohjalta.

Jyväskylän eurooppanuoret on poliittisesti sitoutumaton järjestö. Jossain määrin poliittisesti sitoutunut se on siinä määrin, että suhtautuminen Euroopan Unioniin on myönteinen. Myönteinen ote EU:hun ei tietenkään sulje pois avointa keskustelua, kritiikkiä, ideoiden ja ajatusten vaihtoa ja asioihin vaikuttamista. Luonnollisesti jäsenillä ja hallituksessa vaikuttavillakin on omat mielipiteensä, aatteensa, suuntautumisensa ja joillain myös puolueensa.

Poliittista sitoutumattomuutta kuten myös aktiivisuutta on useita eri asteita. On eri asia käydä puolueen tilaisuuksissa viikottain ja ottaa aktiivisesti osaa keskusteluun, kuin se, että ystäväsi tietävät että äänestät tiettyä aatetta. Saattaa olla, ettei henkilö tunne minkäänlaista tarvetta tuoda sitä esille tai nostaa omaa suuntaumistaan muita arvoja ylemmäs, vaan kokee saavansa enemmän irti monenlaisista mielipiteistä asioista keskusteltaessa. Toisille tarve kuulua tiettyyn suuntaukseen on ehdottomampi ja henkilö voi ajatella saavansa parhaiten osallistua yhteiskunnalliseen keskuteluun yhden toimijan kautta.

Mielestäni hyvä syy olisi aktivoitua omia arvoja lähinnä olevaan puolueeseen. Toisaalta ympäristön vaikutusta omiin arvoihin ja mielipiteisiin ei käy täysin kiistäminen. Henkilön yhteiskunnalliset lähtökohdat, laajempi poliittinen ympäristö, vuorovaikutussuhteet perheen, ystävien, koulun, järjestöjen ja yhteisön välillä muodostavat henkilön suuntautumusta polittiisessa mielessä. Mielestäni kuitenkin voi olla enemmän yhteisön sosialisaation kuin henkilön todellisien, laajasti tiedostettujen intressien mukaista nuoresta pitäen seurata yhteiskunnalista keskustelua kokoajan yhteen toimijaan tukeutuen. Voi olla poliittisesti aktiivinen, vaikka onkin puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Sitoutumattomuus politiikassa laajemmin kielii mielestäni jonkinlaisesta politiikan murroksesta, kun valtapuolueet ovat ajautuneet lähelle toisiaan ja usein päätökset suuntaan tai toiseen voidaan vaan julkistaa eri aatteiden tai arvojen valossa. Politiikka on henkilöitynyt vahvasti ja yhden toimijan imago, mielenkiintoinen henkilökuva tai täysin oikein laskelmoitu ja kohdennettu vaalikamppanja saa yhtäkkiä valtasuhteet heittämään häränpyllyä.

Voihan myös ajatella, ettei nuoria koskevia suuria poliittisia kysymyksiä tuoda tarpeeksi esiin mediassa. Keskitytään mielummin revittelemään yksittäisen poliitikon edesottamuksia. Asiat ovat jäänet ajoittain taka-alalle. Esimerkiksi tarvetta opintotuki-uudistuksiin käsiteltiin suhteellisen matalalla profiililla. Äänestäminen tai äänestämättä jättäminen on yksittäisen henkilön valinta. Mielenkiintoista on, että mielipide saattaa perustua täysin ympäristön ja valtamedian huomioihin.

Toimivaan demokratiaan ja kansalaisvaikuttamiseen kuuluu, että yksilö pystyy muodostamaan oman riippumattoman mielipiteen ja tekemään perusteltuja päätöksiä. Yhteiskunnan kannalta on hyväksi että äänestäjät ovat valveutuneita.

Siinä jotain poliittisesta sitoutumattomuudesta, alku saattoi johtaa harhaan, mutta eipä se minua haittaa, näin pääseemme sinkkuelämästä kansalaisvaikuttamiseen. :)

Leena

Kommetoikaa vapaasti! Mikä sai liittymään tiettyyn puolueeseen/pysymään sitoutumattomana? Mikä on kodin ja vanhempien merkitys? Entä "takin kääntäjät", voiko uskottavasti surffailla eri puolueiden välillä?

Terveiset EU:hun Sveitsistä

Terveisiä vaihteeksi EU:n ulkopuolisesta Euroopasta. Töiden loputtua Suomessa muutin toukokuun alussa Zürichiin töihin suuren investointipankin tietojärjestelmäosastolle. Jyväskylässä opiskeleva vaimoni on asunut vuosien mittaan useaan otteeseen täällä ja oli suhteellisen helppoa lähteä hänen "toiseen kotikaupunkiinsa", kun vaihtoehtona Suomessa olisi ollut Helsinkiin muuttaminen.

Seitsemän miljoonan asukkaan Sveitsi sijaitsee neljän EU-maan välissä. Liittovaltio jakautuu 26 kantoniin, maassa on vain viisi yli 100 000 asukkaan kaupunkia, ja eri osissa vallitsee täysin toisistaan poikkeava kulttuuri. Täällä EU:ssa tavoiteltu läheisyysperiaate on arkipäivää. Pienistäkin asioista järjestetään herkästi kansanäänestys paikallisella tai liittovaltion tasolla vaikkapa julkisista valvontakameroista lähtien, ja monista asioista päätetään täysin paikallisella tasolla. Kuvaan sopii hyvin sekin, että liittovaltiolla ei ole varsinaista valtionpäämiestä, vaan virkaa kierrätetään hallituksen keskuudessa vuosittain.

Sveitsin frangi on menettänyt viime aikoina arvoaan suhteessa euroon ja esimerkiksi Lontooseen verrattuna työvoimakustannukset ovat parissakymmenessä vuodessa muuttuneet kalliimmista halvemmiksi, mutta silti Sveitsi on yhä useimmilla taloudellisilla ja elämänlaatuun liittyvillä mittareilla maailman kärjessä. Zürich on aivan oma lukunsa. Sveitsin pankki- ja liikemaailman keskuksessa kadut ovat lounasaikaan täynnä tummia pukuja ja kaduilla tulee vastaan aivan liikaa avoautoja, Ferrareita ja Porcheja. Sveitsiläisillä on liikaa rahaa, ja kuten norjalaiset, he eivät halua jakaa sitä köyhemmille valtioille, joten EU:hun liittymistä on turha odottaa lähitulevaisuudessa. Sveitsi pysyy omana pienenä maailmanaan.

Sveitsi on toisaalta nykyään EU:n reunavaltio, jossa asumisessa ja kaupankäynnissä ei ole kovin suurta eroa EU:hun lukuisien viime vuosien aikana solmittujen EU:n ja Sveitsin välisten sopimusten seurauksena. Tilanne on tässä suhteessa muuttunut suuresti ja esimerkiksi työnhaku täältä on helpottunut, ja EU-kansalaisena pääsee nauttimaan useista erivapauksista. Vakituisessa työssä olevana EU-kansalaisena saan 5 vuodeksi kerrallaan työ- ja oleskeluluvan itselleni ja vaimolleni, kunhan jaksan juosta virastoissa.

Sveitsille leimallista on kova työnteko ja työnteon arvostus, matala verotus, saksalainen täsmällisyys eteläeurooppalaisella mentaliteetilla sekä lukuisista eri maista tulleet siirtotyöläiset niin hanttihommissa kuin akateemisessa maailmassakin. Maa on vuosisatoja ollut monikulttuurinen ja viranomaisten tai yritysten kanssa voi yleensä asioida ainakin saksaksi, ranskaksi, italiaksi ja englanniksi. Yhteiskunta on hyvässä ja pahassa varsin erilainen verrattuna Suomeen ja muihinkin EU-maihin, ja on hyvin mielenkiintoista vertailla täällä ja Suomessa tehtyjä ratkaisuja mm. sosiaaliturvan, terveydenhuollon, koulutuksen ja politiikan suhteen. Eräs kantoni suunnitteli hiljattain degressiivistä verotusta, eli prosentin pienenemistä tulojen mukaan. Liittovaltio kuitenkin kielsi tämän, vaikka salli tasaverotuksen. Täysin yksityinen terveydenhuolto- ja sairausvakuutusjärjestelmä merkitsee parempaa palvelua ja pienempiä jonoja, mutta korkeita suhteellisia kustannuksia matalapalkkaisille.

Yritän kirjoittaa jatkossakin sikäli kun niukka vapaa-aika sen sallii. Täällä tehdään kovaan tahtiin töitä ja silti työntekijät kuuluvat Euroopan tyytyväisimpiin. Katsotaan miten kauan pullamössössä kasvaneella suomipojalla pää kestää täkäläistä elämänmenoa. Ainakaan täällä ei tarvitse kahlata lumisohjossa, paitsi Alpeilla retkeillessä.

Golfin yhteisöllisyydestä

Pelaako teistä joku golfia? Olen viettänyt kesäni paikkakunnalla, joka hyvin pitkälti pysyy hengissä lomalaisten tuomien rahojen ansiosta. Kunnan asukasmäärä noin tuplaantuu vilkkaimman kesäsesongin aikana. Ihmisiä tänne vetävät sukulaissuhteet, terveyskylpylä ja golf. Viimeisiksi mainittuihin on panostettu koko kunnan voimin. Kylpylä ja golfkenttä ovat elintärkeitä kunnan talouden kannalta.

Vaikka golf oheistoimineen pitää yllä kunnan hyvinvointia, sitä pidetään täällä yläluokan ihmisten sekä rikkaiden ja pyrkyreiden lajina. Jo tästä voidaan vetää johtopäätös, että ainakin täällä golf on kateutta synnyttävää. Viime aikoina on kuitenkin ollut havaittavissa muutosta asenteissa golfia ja golffareita kohtaan. Ne ihmiset, jotka ovat aikaisempina vuosina halveksuneet golfin harrastajia, ovat itse alkaneet pelata. Mistä muutos johtuu? Onko ihmisten yleinen tulotaso tai vapaa-ajan määrä kasvanut? Vai onko kynnys lajin aloittamiseen madaltunut? Jos on, niin mistä syystä?

Juttelin parisen viikkoa sitten henkilön kanssa, joka oli ennen erittäin anti-golf-tyyppi. Nyt sama henkilö julistaa golfin ilosanomaa. Yhtäkkiä golf ei enää ollutkaan snobien laji, puhumattakaan yläluokkaisuudesta tai vaatteilla ja rahalla kerskailusta. Hänen mukaansa golf sopii kaikille, eikä se oikeastaan ole edes niin kallista, kunhan alkuun pääsee. Tämän tyypin kelkan kääntämisen takana oli uusi golfaava seurustelukumppani, jonka elämään golf tiiviisti liittyi. Tästä ennen niin anti-golf-tyypistä tuli pro-golf-tyyppi uusien ihmissuhteiden ansiosta.

Olen paneutunut tähän asiaan tänä kesänä oikein hartaudella ja olen tehnyt tutkivaa journalismia, eli pitihän sitä käydä kokeilemassa, miltä se puttaaminen ja lyöminen tuntuu. Ajattelin, että eihän se nyt voi niin vaikeaa olla. Mutta perhana, siinä se pallo pysyi tiin päällä minun huhkiessa mailan varressa. Ja sitten, kun vihdoin osuin siihen palloon, niin se vain pomppi pitkin nurmen pintaa edeten parikymmentä metriä. Päätin, että tämä ei ole ainakaan minun lajini. Kärsivällisyyteni kun on sitä luokkaa, että heti olisi oltava vähintään yhtä hyvä kuin Tiger Woods. Kokeiltu on.

Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että ne jotka parjaavat golfia ja sen harrastajia, ovat ennen kaikkea kateellisia. Golffarit nimittäin muodostavat oman yhteisönsä, ja yhdistävä tekijä on pelaaminen. Ihmisten taustoilla ei ole merkitystä kentällä. Tärkeintä on rentoutuminen lajin parissa. Luulenkin, että angsti golfia kohtaan syntyy piilevistä haluista kuulua tähän tiiviiseen yhteisöön. Golffareilla on aivan oma maailmansa, eikä sitä ymmärrä, jos ei itse pelaa. Sama seikkahan on oikeastaan lajin kuin lajin harrastamisessa. Golfiin usein liitetty yläluokkaisuus vain tekee siitä helposti vihattavan.

Jottei blogimme olisi liian asiallinen,

Maria

Kesäpäivien kuulumisia

Koska blogissamme oli viime viikolla vuorossa vieraskynä, ja varsin painavaa asiaa, lankeaa minun vuorolleni mitä ilmeisimmin toissaviikkoisten kesäpäivien kuulumisien tuominen niille poloisille, jotka eivät tänä vuonna päässeet mukaan. Tässäpä siis tiivistettynä Eurooppanuorten Kesäpäivät Jyväskylässä ja Korpilahdella 28.-29.7.2007.

Kesäpäivät polkaistiin virallisesti käyntiin lauantaiaamupäivällä seminaarilla, jonka aiheena tänä vuonna oli yhteisöllisyys. Aluksi pääsimme heittäytymään simulaatiopeli ”Derdialaisten” pyörteisiin oppien samalla paljon kulttuurien välisestä viestinnästä ja sen haasteista. Pelin jälkeisessä keskustelussa itse kukin huomasi, ettei sitten vielä ilmeisesti olekaan niin kovin vanha, kun innostuu ihan päättömästi heti, kun pääsee leikkimää. Ainakin täällä myönnetään heti syyllisyys hillittömään kiljumiseen ja posket punaisena kohkaamiseen.

Asiapuolesta seminaarissa vastasi Eurooppanuorten puheenjohtaja Joonas Turunen, joka alusti Euroopan Unionin tulevaisuusnäkymistä. Jeniläisten iloksi mukaan keskusteluun ilmaantui myös uusia kasvoja, jotka olivat kesäpäivien myötä tulleet tutustumaan porukkaan ja touhuihimme. Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaan ja toivottavasti näemme syksyllä!

Seminaarin päätteeksi reippaat Eurooppanuoret suuntasivat ukkosmyrskyjä uhmaten kohti Alban laituria ja siellä odottavaa kirkkovenettä. Kuin ihmeen kaupalla soutelumme osui juuri siihen iltapäivä tuntiin, jolloin ei satanut, ja alkuvaikeuksien jälkeen vene saatiin liikkeellekin. Iloisesti laulellen Eurooppanuoremme sousivat pitkin Jyväsjärveä, kunnes oppaamme ilmoitti meidän saavan jatkaa soutelua omin voimin ilman hänen asiantuntevaa ohjaustaan. Tästä ilmoituksesta ja minuutin kestäneestä sadekuurosta seuranneet tapahtumat osoittivat, ettei välttämättä ole hyvä ajatus laittaa seitsemäätoista vahvoilla mielipiteillä varustettua Eurooppanuorta samaan veneeseen. Jokaisella kun tuppaa olemaan näkemys siitä, kuinka tulisi toimia. Keskellä järveä opimme kuitenkin tärkeitä asioita yhteisöllisyydestä, kun yhteistoiminta oli maihin pääsemiseksi välttämätöntä. Tyylillemme epätyypillisesti ratkaisimme tilanteen valitsemalla itsellemme yksinvaltaisen johtajan, joka lopulta johdatti meidät kuivalle maalle. Kiitos Hannakaisa!

Selvittyämme kuivin jaloin maalle, oli aika siirtyä bussilla kohti Korpilahtea ja jo viime vuonna oivaksi kesäpaikaksi havaittua Ala-Lehtimäen-tilaa, jossa meitä odottivat ystävällinen isäntäpariskunta ja hurja raekuuro. Kun saapumishässäkästä ja kokkailusta oli selvitty, paistoikin jo aurinko, ja Keski-Suomi näytti kauniimmat puolensa. Tämän jälkeen illan ohjelma oli mitä suurimmassa määrin epävirallista ja mukavaa yhdessäoloa, johon sisältyi ainakin grillailua, tanssimista, saunomista ja viljapellossa juoksentelua (vastaa muuten uimista järven puutteessa, toim.huom.). Lisäksi ohjelmassa olivat aluejärjestöjen valmistelemat ohjelmanumerot, joista ainakin minun harmikseni jäi toteuttamatta Lauran tyynyformula! Ensi vuoden ohjelmia suunnitteleville tiedoksi.

Seuraavana päivänä vuorossa olivat Eurooppanuorten hallituksen ja Alueiden komitean kokoukset. Niitä tämä kesäpäiväilijä ei kuitenkaan päässyt todistamaan, koska istui jo junassa kohti kesäkotia väsyneenä, mutta oikein onnellisena ja monta kokemusta rikkaampana.

Maahanmuuttopolitiikan haasteet

Kesän vierailevana kirjoittajana esiintyy tällä viikolla nykyään Suomen ylioppilaskuntien liitossa vaikuttava, JENin entinen puheenjohtaja Jarkko Seppälä.

_____________________________________________________________________

Eurooppanuoret otti ansiokkaasti kantaa suomalaisen maahanmuuttopolitiikan uudistukseen heinäkuun kannanotossaan. Suomen maahanmuuttokäytännöt jalainsäädäntö on valitettavan takapajuinen, eikä heijasta alkuunkaan sitä suuntaa, johon maahanmuuttopolitiikan tulisi mennä.

Suomessa maahanmuutto koetaan usein sisäiseen turvallisuuteen liittyvänä uhkana, ei hyvinvointia lisäävänä mahdollisuutena. Hallituksen päätös keskittää kaikki maahanmuuttoasiat sisäasiainministeriöön kuulostaa uhkaavalta juuri siksi, että perinteisesti sisäministeriö on”poliisiministeriönä” ollut tiukan kontrollin kannalla, kun taas työministeriön alaisten maahanmuuttajien kanssa toimivien yksiköiden suhtautuminen on ollut huomattavasti myönteisempää.

Suomi tarvitsee kipeästi osaajia, myös kolmansista maista. Juuri näillä ihmisillä on usein vaikeinta oleskeluluvan ja kotoutumisen kanssa.Kotoutumiselle suurimman haasteen asettaa kielen ja kulttuurin heikko tuntemus ja niiden riittämättömät opiskelumahdollisuudet. Myös työelämä tulisi saada tutuksi. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) peräänkuulutti alkukesästä juuri työnantajien roolia maahanmuuttopolitiikan kehittämisessä.

Olen Eurooppanuorten kanssa täysin samaa mieltä siitä, ettämaahantulokäytäntöjä on helpotettava ja tehtävä rajasta helpommin ylitettävä. Suomi tarvitsee väestön ikääntyessä ja eläköityessä monenlaisia osaajia. Maahanmuuttajien ei voida kuitenkaan nähdä työllistyvän ainoastaan matalapalkka-aloille. Myös korkeakoulutettuja osaajia tarvitaan.

Suomen on kehitettävä aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen käytäntöjä ja työnantajien on muutettava asenteitaan ulkomailla hankittua osaamista kohtaan. Yleisen mielipiteen muuttaminen on aina se vaikein tehtävä.Kuitenkin, mikäli maahanmuuttajat ovat tasaveroisina mukana niin päiväkodeissa, kouluissa kuin työpaikoillakin, muuttuu myös yleinen mielipide suvaitsevaisemmaksi, näin uskon.

Hallitus on kirjannut paljon hyviä tavoitteita hallitusohjelmaan, liittyen juuri maahanmuuttopolitiikkaan ja kotoutumisen helpottamiseksi. Kieli- jakulttuuriopinnot vaativat kuitenkin selkeitä lisäresursseja, jotta siirtyminen työelämään ja pärjääminen yhteiskunnassa mahdollistuisivat kaikille maahanmuuttajille.

Liikkuvuutta painottava EU tarvitsee yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa.Myös tästä olen Eurooppanuorten kanssa samaa mieltä. Laiton maahanmuutto pitää saada kuriin. Avoimempi maahanmuuttopolitiikka auttanee myös tässä.

Olen erittäin iloinen siitä, että maahanmuuttopolitiikka on noussut yhä vahvemmin keskusteluun myös Suomessa. Tarvitsemme laajoja uudistuksia,ennakkoluulottomuutta, suvaitsevaisuutta, avoimuutta ja fiksuja päätöksiä.Onko Suomella halu tehdä muutos? Pakko olla!

Jarkko Seppälä

Kirjoittaja on Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry:n kansainvälisten asioiden vastaava ja Eurooppalainen Suomi ry:n hallituksen jäsen.

New York, New York

Jotkut väittävät, että New York on USA:n eurooppalaisin kaupunki. Toiset taas ovat sitä mieltä, että kyseisen ”kunnian” ansaitsee Boston tai San Francisco. Enpä tiedä mikä näistä on lähinnä totuutta ja onko asialla niin väliäkään (ellei sitten kirjoittelisi Eurooppanuorten blogiin), mutta eurooppalaiset juuret kaupungilla ainakin on. New Yorkin perustivat hollantilaiset uudisasukkaat nimellä Nieuw Amsterdam vuonna 1626. Pari vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1664, englantilaiset valtasivat kaupungin ja nimittivät sen uudelleen Yorkin herttuan mukaan New Yorkiksi. Vuosina 1880-1910 yli 17 miljoonaa pääosin eurooppalaista siirtolaista saapui New Yorkiin Ellis Islandin kautta. Kaupunkiin virtasivat vuoroin italialaiset, irlantilaiset, saksalaiset ja itäeurooppalaiset, jotka asettuivat yleensä asustamaan samalle alueelle. Tämän seurauksena moni alue on vielä nykyiseltä tunnelmaltaan ja usein nimeltäänkin kovin eurooppalainen (esimerkkinä em. kansalaisuuksien kansoittamat Little Italy, Meatpacking District ja Hell’s Kitchen, Yorkville, Little Ukraine).

Nämä tiedot ja paljon muita mielenkiintoisia tarinoita tuosta "unelmien, vapauden ja mahdollisuuksien kaupungista", kuulin viime viikolla Captain Malachy Murraylta Circle Linen Manhattanin saaren kiertävällä risteilyllä. Kyseinen mies on myös kirjailija ja näyttelijä, mutta ennen kaikkea mahtava tarinan kertoja. Suosittelen hänen kirjaansa "Unique New York" kaikille NYC:issä matkaaville - niin ensikertalaisille kuin jo konkareille. Kirjassa on paljon huikaisevan mielenkiintoisia juttuja kaikkine yksityiskohtineen, joita ei tavallisista matkaoppaista voi lukea. Olipa hienoa sattua juuri hänen isännöimälleen risteilylle, vaikka muutenkin risteily oli kokemus sinänsä antaen aivan uudenlaisen kuvan Manhattanista sekä lähialueista, kuin mikään muu liikkumismuoto. Kun nyt suosittelemaan päästiin, niin tässä lisää hyväksi havaittuja paikkoja ja kokemisen arvoisia juttuja kyseisestä kaupungista.

Hotelli: New York Helmsley Hotel, 46-kerroksinen hotelli, jonka ikkunoista näkyvät mm. Chrysler Building, Grand Central Station ja YK. Mahtavien näkymien lisäksi, palvelu hotellissa on aivan loistavaa ja tavallisetkin huoneet on varustettu todella kattavasti. Hinta-laatusuhde on tässä hotellissa aivan kohdallaan. Kaikesta huolimatta oli ihan hyvä, että emme olleet siellä tällä kertaa. Kulman takana nimittäin tapahtui höyryputken räjähdys, minkä vuoksi koko alue oli muutaman päivän suljettuna…

Kiertoajelut: Erityisesti ensikertaisille ja niille, joilla ei ole paikallista opasta omasta takaa, suosittelen opastettuja kiertoajeluita sightseeing-bussilla, vaikka ne ovatkin niiin massaturismia kuin olla ja voi. Kierroksilla näkee kuitenkin kaupunginosat kattavasti Harlemista Brooklyniin sekä kuulee mielenkiintoisia tarinoita ja yksityiskohtia. Suurin kiertoajeluiden järjestäjä taitaa olla Grey Line, jonka liput voi ostaa myös etukäteen netistä tai sitten ne voi hankkia myyjiltä Times Squarella, jolla kyseisiä tikettejä tyrkytetään ihan kiitettävästi.

Museot: The Museum of Modern Art eli MoMa, jonka kokelmat sisältävät nykytaidetta mm. maailmankuulujen maalausten, veistosten, arkkitehtuuristen mallien ja videoiden muodossa (oma suosikkini kokoelmasta). Museon omien kokoelmien lisäksi esillä on paljon vaihtuvia näyttelyitä, joten sinne täytyy aina palata uudelleen. Lisäksi siellä on kiva bongailla suomalaista designia, jota on esillä yllättävän paljon.

Vaikka MoMassa on paljon nähtävää, se on kuitenkin jokseenkin hallittavissa ja nähtävissä yhden päivän aikana, kun taas esimerkiksi The Metropolitan Museum of Art (The Met) aiheuttaa lähinnä ahdistusta, koska sen mittavista kokoelmista ehtii nähdä vain pienen osan yhdellä vierailukerralla.

Baseball: Jos haluaa nähdä ja kokea periamerikkalaista vapaa-ajanviettoa, niin kannattaa mennä katsomaan baseball-ottelua. Ottelut kestävät usein viisikin tuntia, joten aikaa siellä saa menemään, jos haluaa. Tosin tärkeintä siellä ei näytä olevan itse ottelun katsominen, vaan hotdoggien, Cracker Jacksien, jäätelön, peanutsien, oluen yms. nauttiminen (?), joita kannetaan katsomoon jatkuvalla syötöllä.

Major Leaguen joukkueita on kaupungissa kaksi ja kausi käsittää peräti 162 ottelua. Näin ollen lyhyemmänkin matkan aikana sattuu kaupungissa varmasti olemaan kotiottelu, jos matka sijoittuu keväästä syksyyn. Samalla tulee vierailtua myös Manhattanin ulkopuolella, koska The Yankees pelaa ottelunsa The Bronxissa ja The Mets taasen Queensissa. Olen käynyt molempien otteluissa ja päätynyt Metsin kannattajaksi, enkä sen maailman suurimman ja kauneimman joukkueen, joksi sitä toista väitetään. Go Mets!

Shoppailu: Tältähän ei NYC:issä voi välttyä. Omat suosikkipaikkani rahan tuhlaamiseen ovat kaupungin tavarataloista Macy’s ja kaupungin ulkopuolella oleva outlet-kylä Woodbury Common Outlets. Macy’s on omien sanojensa mukaan maailman suurin tavaratalo, joten valikoimaa riittää. Hinnatkin ovat paljon suotuisammat kuin esim. Bloomingdale’sillä tai Saksilla. Woodburyyn pääsee kätevästi esimerkiksi edellä mainitun Grey Linen bussilla. Matka kestää reilun tunnin, mutta on sen arvoista (ainakin kerran). Kylästä löytyy 220 kauppaa ja hinnat ovat suomalaisittain käsittämättömän halpoja.

Sen sijaan en lainkaan suosittele usein kehuttua Century 21-outlettiä, joka sijaitsee Ground Zeron vieressä. Kyseinen paikka on aivan liian täynnä turisteja, jotka taistelevat merkkilaukuista ja tukkivat kaikki kulkuväylät. Lisäksi kaikki tavarat ovat aivan sekaisin ja ainoastaan suurella onnella voi löytää jotain sopivaa.

Näkemisen ja mainitsemisen arvoista New Yorkista löytyisi vielä paljonkin lisää. Tämä kuitenkin tällä kertaa.

Tänä viikonloppuna kaikki reippaat ja aktiiviset Eurooppanuoret ovat kokoontuneet tänne Jyväskylän maisemiin viettämään kesäpäiviä. Vuoden toisessa blogikirjoituksessa mainitsin tuon olevan tämän vuoden kohokohtia. Viettäkäähän siis riehakkaat, railakkaat ja yhteisölliset kesäpäivät – itse jouduin jättämään riennot tällä kertaa valitettavasti väliin jäädessäni toipumaan jetlagista…

PS. Palatakseni vielä Even keväiseen kirjoitukseen ja omaan kommenttiini, kunnostauduin todella ja maksoin lentoveron tästä mannertenvälisestä saastutuksestani. Tosin, koska lensin osittain pisteillä, saattoi maksuni olla vähän alakanttiin. Ajatus on kuitenkin tärkeintä, kai...

Uutta demokraattista federalismia ihan oikeasti uudella tavalla

JENin blogiin on kesän ajaksi kutsuttu vierailevia tähtiä ja tämän viikon kirjoittajana uusia näkökulmia ja keskustelun aiheita onkin avaamassa Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten puheenjohtaja Lasse Laitinen.

___________________________________________________________________


Poliittisissa manifesteissa tyylillä ja retoriikalla on suuri roolinsa.Eurooppa-federalisteille historiallisesti tärkeä Altiero SpinellinVentotenen manifesti alkaa hieman samoin kuin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus:

”Modern civilization has taken the principle of freedom as its basis, a principle which holds that man must not be a mere instrument to be used byothers but an autonomous centre of life. With this code at hand, all thoseaspects of society that have not respected this principle have been placedon trial, a great historical trial.”

Ja kuka voisi unohtaa Kommunistisen manifestin ajan jo glorifioimia alku- jaloppulauseita (Eric Hobsbawmin mukaan mitkään käännökset eivät tavoita alkuperäisen tekstin iskevyyttä):

”Ein Gespenst geht um in Europa - das Gespenst des Kommunismus.”„Die Proletarier haben nichts in ihr zu verlieren als ihre Ketten. Sie habeneine Welt zu gewinnen. Proletarier aller Länder, vereinigt euch!"

Mutta eräs mielenkiintoinen manifesti alkaa seuraavasti:
„The purpose ofgovernment is to fulfil the needs of the citizens and of the population atlarge as best as possible”. Kyseessä on Bruno S. Freyn ja ReinerEichenbergerin “The New Democratic Federalism for Europe: Functional,Overlapping and Competing Jurisdictions” vuodelta 1999.

On ehkä kummallista, että väitän akateemisessa (ja monesta kuivankuuloisessa) Studies in fiscal federalism and state-local finance –sarjassailmestynyttä tutkimusta poliittiseksi manifestiksi. Minustakin kirjavaikutti hyvin tavanomaiselta kun se jotenkin Edinburghin yliopistonkirjastossa päätyi käteeni. Otsikko vaikutti itsestään selvältä:federalistit haluavat Eurooppaan federalismia, joka on tietysti uutta nykytilanteeseen verrattuna ja tietysti demokraattista! Syvennyin kuitenkin96-sivuiseen opukseen tarkemmin, ja huomasin, että se oli mielenkiintoinen yhdistelmä tieteellistä argumentaatiota ja manifestista poliittista julistusta.

Frey ja Eichenberger opettavat sveitsiläisissä yliopistoissa, ja heidän hahmottelemansa uusi institutionaalinen järjestely hallinnolle ja politiikalle Euroopassa lähteekin vahvasti kansalaisten tarpeista ja heidänsuorasta vaikutusmahdollisuudestaan. Heidän ideansa on lisätä poliittista kilpailua Euroopassa luomalla ns. ”julkispiirejä” (functional, overlapping,and competing jurisdictions, FOCJ). Nämä ovat julkisia organisaatioita,jotka tuottavat julkisia palveluita ja määräytyvät tehtävänsä perusteella.Myös niiden koon täytyy vastata tehtävää. Päällekkäisiä ne ovat siinä mielessä, että paikallisyhteisöt ja yksittäiset henkilöt voivat kuulua moniin eri julkispiireihin.

Julkispiirit kilpailevat keskenään kahden mekanismin kautta: ensiksi osakkaat voivat lähteä niistä ja vaihtaa julkispiiriä, ja toiseksi osakkaat kontrolloivat julkispiiriään demokraattisesti äänestämällä. On myös hyvähuomata, että julkispiirit todellakin ovat julkispiirejä: niillä on veronkanto-oikeus ja oikeus käyttää julkista valtaa.

Julkispiirien järjestelmässä siis esimerkiksi sen sijaan, että kaikille kunnille olisi ylhäältä määritetty samat tehtävät, paikallisyhteisöt ja yksittäiset kansalaiset voisivat vapaasti perustaa ja kilpailuttaa erijulkispiirejä eri tehtäviä varten: jos muutama kaupunginosa katsoisi pystyvänsä hoitamaan puistonsa koko kaupungin organisaatiota tehokkaammin,voisivat ne yhdessä perustaa julkispiirin tätä varten. Tai jos tienhoito sitä vaatisi, voisivat Pohjanlahden perukan kunnat yhdessä perustaajulkispiirin teitään varten valtakunnanrajasta välittämättä.

Julkispiirien tehtävät saattaisivat myös muotoutua uudelleen mahdollisimman tarkoituksenmukaisiksi. Perinteisestä palokunnasta saattaisi tulla”tulipalopiiri”, joka palonsammutuksen lisäksi tekisi ennaltaehkäisevää työtä ja asettaisi määräyksiä, sekä toimisi myös julkisten palovakuutusten saralla.

Kaikki julkispiirit toimisivat demokraattisesti kansalaisten ohjauksessa.Nykyään poliitikoilta vaaditaan monialaisuutta, mutta tietyssä asiassa kompetentti kansalainen voisi asettua ehdolle oman alansa julkispiirin johtoelimeen. Freyn ja Eichenbergerin mukaan tämä edistäisi erikoistuneemman poliitikkotyypin syntyä. Ajatus kymmenien eri julkispiirien vaaleissa äänestämisestä saattaa tuntua näännyttävältä, mutta vaaleja voitaisiin järjestää samaan aikaan, ja kansalaisenhan kannattaisi äänestää valtaapitäviä vastaan vain niissä julkispiireissä, joiden toimintaan hän ei ole tyytyväinen.

Tämä lyhyt selostukseni ei tietenkään tee kunniaa Freyn ja Eichenbergerin suunnitelmalle, mutta antaa siitä kuitenkin jonkinlaisen kuvan. Heidän viestinsä poliittista luonnetta vahvistaa vaatimus viidennestä vapaudesta EU:ssa: vapaus perustaa julkispiirejä. Kannattaa myös huomata, ettäjulkispiirien tapaisia organisaatioita on jo olemassa, esimerkiksi sairaanhoitopiirit ja pääkaupunkiseudun Yhteistyövaltuuskunta (YTV).

Julkispiiri-ideaan liittyy myös monia ongelmia. Se saattaa kuulostaa ääriliberalistiselta kilpailuttamismallilta, ja mielestäni hintakilpailun tuovaan veronkanto-oikeuteen liittyykin ongelma. Jos esimerkiksi ihmiset joissain paikallisyhteisöissä eivät pidä ympäristöasioita tärkeinä, voisivat nämä yhteisöt perustaa minimalistisen kierrätysjulkispiirin. Sen tuottamat palvelut olisivat surkeita, mutta yhteisöt eivät tästä välittäisi niin kauan kun julkispiirin maksut eli verot olisivat alhaiset. Tämän vuoksi tarvittaisiinkin ylemmältä taholta asetettuja minimistandardeja, kuten Frey ja Eichenberger myöntävät.

On myös tarpeen kysyä esimerkiksi miten pitkälle pienyhteisöt tai lasten vanhemmat saisivat määritellä julkisen opetuksen sisällön omia koulujulkispiirejään perustamalla. Totta kai nämä vastaisivat paremmin ihmisten preferensseihin, mutta samalla kasvaisi epäliberaalin, tietyn vanhempainryhmän rajoittuneista näkemyksistä lähtevän opetuksen todennäköisyys. Toihan Sveitsinkin demokratia naisille äänioikeuden viimeisessä kantonissa vasta 80-luvulla.

Tietyistä ongelmistaan huolimatta The New Democratic Federalism for Europe tarjoaa innovatiivisen näkökulman yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se tarjoaa myös paljon virikkeitä federalistisesta Euroopasta kiinnostuneille,joista liittovaltioajattelu kuitenkin usein näyttää pelkältä toimivaltalistan läpikäymiseltä ”Kansallisella vai ylikansallisellatasolla?” –suurennuslasin kanssa. Ja onhan meillä omat julkispiirienesiasteet jo olemassa EU:ssa, esimerkiksi Schengen, euro ja Prümin sopimus.

Euroopan integraation historiasta löytyy kuitenkin vielä mielenkiintoisempia esimerkkejä julkispiiriajattelusta. Kaikkihan lähti liikkeelle siitä, ettäperustettiin yhteisö hiilen ja teräksen ympärille. Tätä seurasivat talousyhteisö sekä Euratom. Tässähän meillä on kolme tiettyä tehtävää vartenluotua yhteisöä! Lisäksi vuonna 1954 kaatui sopimus Euroopan puolustusyhteisöstä. Keskitetymmän ja joustamattomamman EU:n tie sinetöitiin kuitenkin vuoden 1965 sopimuksella, joka yhdisti nämä erilliset instituutiot ja niiden elimet.

Lasse Laitinen
Kirjoittaja on Pääkaupunkiseudun Eurooppanuorten puheenjohtaja.

Puoli vuotta blogistelua

Blogimme viettää kohta puolivuotissynttäreitään. Sen kunniaksi esittelen tällä kertaa hieman valikoituja tilastoja sivuillamme kävijöistä. JENin varsinaisilla nettisivuilla on ollut, edellisen palvelun lopetettua hyvin äkillisesti toimintansa, tilastolaskuri tammikuun loppupuolelta lähtien. Huhtikuusta alkaen sama laskuri on tilastoinut kävijämääriä myös tässä blogissa.

Kävijät

Sivuja on alkuvuoden aikana lukenut keskimäärin lähes 300 eri kävijää kuukausittain. Et ole siis yksin, hyvä lukijamme. Eniten kävijöitä on ollut Eurooppa-päivänä 9.5., jolloin eri kävijöiden määrä oli 44. Eniten sivulatauksia oli puolestaan perjantaina 27.4., jolloin Tainan blogikirjoitus ranskalaisesta hulluudesta herätti suuria tunteita. Keskimäärin kävijät ovat käyttäneet aikaa sivu(i)lla 9 minuuttia 8 sekuntia.

Päivittäiset käynnit

Kuinka monta kertaa päivässä kävijä vierailee sivuilla?

Palaajat

Kuinka monen päivän kuluttua kävijä palaa takaisin sivuille?

Kansainvälisyys

Kävijöiden osuus maittain.

Suosituin viittaajasivu, jonka kautta jenin sivuille tullaan, on tietysti google.com. Seuraavaksi eniten kävijöitä tulee Eurooppanuorten sivujen kautta sekä Signen blogista. Google on kuitenkin omassa luokassaan ja kävijöitä tulee mitä ihmeellisimpien hakujen kautta. Tässä siis paloja viimeisimmistä hakusanoista, joilla on päädytty JENin nettisivuille tai blogiin:

jean-marie le pen
"antti alaja"
Ranskalainen ilta Fransmannissa
Sarkozy Nicholas eliittikoulu
ville lahelma jääkiekko
Alain Juppe 17 jain
"jenny lindborg"
ranskalainen mies jyväskylä
kiitos hollanniksi
"ville lahelma"
lasse lehtinen+jyväskylä
seija lukkala
lauri voionmaa
stefan lindström ulkoministeriö
andersson hannakaisa
eurooppapäivä+piirustuskilpailu
hennariikka andersson
signe blogi
eurovision sanat
laulujen sanoja- Molitva
Molitva AND sanat
ville lämsä
jyväskylän eurooppanuoret
eurooppanuoret hulluutta
serbian lippu
euroviisujen 10 parasta ehdokasta 2007
Eurooppapäivä
eurooppapäivä tehtäviä
jyväskylän euro
+Eurooppapäivä +helsinki +2007
eurooppapäivä 9.5.2007 Helsinki
kavaku
petri tuomi-nikula
"Anne Sjöholm"
vaihtoon lähteminen itsekästä
jen
nettiposti

Näistä voi selvästi päätellä erilaisia aikakausia kuten Eurooppa-päivä, Euroviisut, (kesä)töiden alku… Listasta on jätetty pois kaikki JENin toimijoiden nimien hakemiset, koska niitähän riittää! Nähtävästi oman nimen googlaus on jännää, vai keksiikö joku muka paremman selityksen tälle meidän jeniläisten suurelle suosiolle? Aikaisemman laskurin aikaan suosituin hakusana oli muuten ”booliohje”. Toivottavasti EU-boolimme on siis löytänyt tiensä moneen juhlapöytään. Nyt laskuri mittaa kuitenkin vain etusivun ja henkilöt –sivun kautta tulevia kävijöitä, joten booliohjeen etsijät jäävät tilastoista pois.


Kesäksi blogimme tahti on hiukan harventunut, mutta tästä lähtien kirjoittaja löytyy jokaiselle viikolle. Kannattaa siis jatkaa vierailuja! Itse tyydyn tällä viikolla kuitenkin vain tähän tuotokseen, koska seuraava vuoroni odottaa jo muutaman viikon päästä. Siihen saakka: kaunista kesän jatkoa kaikille!

Identiteetin, perinteiden ja itsenäisyyden puolustajat

Koska en jätä tilaisuutta käyttämättä vaahdota mielipiteistäni, ajattelin aloittaa JENin kesäblogin juurikin tällä tavoin. Tällä kertaa aiheena rasismi ja sitä ilmentävät henkilöt.

Tällä hetkellä Euroopan parlamentin pienimmän ryhmän paikkaa pitää ns. Identiteetin, perinteiden ja itsenäisyyden puolustajat – ryhmä. Kyseessä on jonkinlainen hajanainen joukko äärioikeistolaisia nationalisteja, rasisteja ja EU-vihaajia. Katsotaanpa siis mielenkiinnon vuoksi vielä tarkemmin, minkälaisia arjalaisia unelmia porukasta löytyy.

Ryhmän ehkä kuuluisin jäsen on Ranskan ja koko valkoisen maailman ylpeys Jean-Marie Le Pen. Janne-Maria ei ole kuuluisa ainoastaan lukuisista rasistisista lausunnoistaan ja nihkeästä asenteestaan Ranskan jalkapallomaajoukkuetta kohtaan (”liikaa mustia pelaajia – ei edusta kunnolla maan väestöä!”), myös seuraavat sanat ja teot löytyvät miehen ansioluettelosta:

- 2003 erotettiin Euroopan parlamentista hyökättyään edustajakollegan kimppuun.
- Sanoi Ranskan natsi-miehityksen olleen ”ei erityisen epäinhimillinen”.
- On ajanut mm. HIV-positiivisten eristämistä muusta kansasta
- ”Jos toisesta maailmansodasta olisi 1000-sivuinen kirja, keskitysleirit tarvitsisivat ehkä kaksi sivua, ja kaasukammiot 10 riviä.”

Miten mieltä lämmittääkään moinen puhe. Siinä vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa parhaimmillaan! Ei varmaan tarvitse lisätä, että Le Pen vastustaa myös Euroopan unionin perustuslakia ja laajentumista. Mies on ehkä parlamentin umpimielisten rasistien ykkönen, mutta nainen Italiasta antaa vähintäänkin kovan vastuksen.

Alessandra Mussolini pyrkii kuuluisan isoisänsä tavoin Italian Duceksi, ja onpa vielä poliittinen vakaumuskin sattumalta sama. Mussolini juniorkin on tehnyt parhaimpansa ansaitakseen statuksena parlamentin virallisena sekopäärasistina:

- Erosi vanhasta fasistisesta puolueestaan vuonna 2003 heti sen jälkeen, kun puolueen puheenjohtaja vieraili Israelissa ja tuomitsi antisemitismin.
- Vuoden 2005 paikallisvaaleihin pyrkiessään jäi kiinni väärennettyään osallistumiseen tarvittavan listan allekirjoituksia. Nälkälakon jälkeen sai viimein luvan osallistua vaaleihin (tämä tosin kertoo jotain myös Italian tavoista käydä vaaleja).
- Sanoi italialaiselle transsukupuoliselle kollegalleen "Meglio fascista che frocio". Suomennoksen voi jokainen tehdä itse, mutta voin sanoa, että se ei ole kovin kaunista.

Identiteetin, perinteiden ja itsenäisyyden puolustajat –ryhmän kaltaisten putkiaivojen vuoksi myös Eurooppanuorten työ on tärkeää. Suomessa populistinen äärioikeisto on tosiasia, vaikka Tony Halme osoittautuikin vitsiksi ja helppoheikiksi. ”Missä EU, siellä ongelma”, sanoo Timo Soini. ”Missä EU, siellä suvaitsevaisuus” tai ”Missä EU, siellä mahdollisuus”, sanon minä. Ongelma ääriainesten kanssa on se, että valittaminen on niin paljon helpompaa kuin kehittäminen. Sillä irtoaa myös reilusti enemmän ääniä! Ja politiikkaa on helppo käyttää vihan välikappaleena. Timo Soini, Jean-Marie Le Pen ja koko äärioikeisto tietävät tämän (sama pätee yleensä myös äärivasemmistoon). Meidän tehtävämme taas Eurooppanuorina on kehittää Eurooppaa, missä rasismia ei tunneta ja suvaitsevaisuus on itsestäänselvyys. Eurooppaa jossa kansalaiset voivat liikkua vapaasti, ajatella vapaasti ja olla vapaasti mitä ikinä haluavat.

Palatakseni vielä lopuksi Identiteetin, perinteiden ja itsenäisyyden puolustajat – ryhmään. Ryhmä on harvinaisen osuvasti nimetty. Kyseessä vain ovat Ku Klux Klan -identiteetti ja natsiperinteet. Noilla arvoilla höystettynä itsenäisyyskin on pelkkä merkityksensä menettänyt painajainen.

Terveisin Mikko L. (federalisti ja arvoliberaali)

Kesäpäivät tulee, oletko valmis?

Kesä on jo ovella ja JEN siirtyy kesälaitumille. Toiminta ei kuitenkaan täysin pysähdy. Kesällä on tarkoitus tehdä kesäkampanjaa ja muutakin on luvassa.

JENin suurin kesätapahtuma lienee Eurooppanuorten kesäpäivät, joiden järjestelyissä olen itsekin mukana. Eurooppanuorten kesäpäivät järjestetään 28.-29.7. Jyväskylässä ja sinne osallistuu Eurooppanuoria ympäri Suomea. Tarkoituksena on viettää pari päivää yhdessä muihin aluejärjestöihin tutustuen. Tämän vuoden teemana onkin yhteisöllisyys ja identiteetti.

Luvassa on niin asiapitoista ohjelmaa kuin asiatontakin. Asiattomalla viittaan aluejärjestöjen tuottamaan vapaavalintaiseen ohjelmanumeroon, joka voi pitää sisällään melkein mitä vain – voihan siellä toki esityslistaa mukana olla. Epäilen kuitenkin vahvasti.

Järjestelyissä otetaan huomioon Suomen arvaamaton kesäsää, jottei yhteiselo kävisi ikävän vetiseksi. Sään vuoksi ei ainakaan ole syytä jättää tulematta. Näillä näkymin tulemme viettämään kesäpäivien yleisötilaisuuden Mattilanniemessä ja jatkamme sieltä matkaamme viime vuoden tapaan Korpilahdelle rennompiin tunnelmiin. Toki toisena päivänä pidetään vielä Alueiden komitean ja Eurooppanuorten hallituksen kokoukset, joten virallista osuutta riittää molemmille päiville.

Tarkempia yksityiskohtia ohjelmasta emme voi vielä paljastaa, mutta seuraavat bloggailijat saattanevat niitä valottaa. Kannattaa siis seurailla blogia. JENin nettisivut pidetään myös ajan tasalla. Sen voin jo kuitenkin luvata, että hauskaa ja rentoa menoa on taatusti luvassa. Omasta puolestani haluan toivottaa Eurooppanuoret ympäri Suomen tervetulleiksi Jyväskylään!

Aurinkoisesta ja helteisestä Keski-Suomesta

Mitä ajattelin tänään.

Menneenä viikonloppuna Helsingissä järjestettiin monikulttuurinen Maailma kylässä -festivaali, joka esittelee eri kulttuureja musiikin, tanssin, teatterin, ruoan ja myös asiaohjelman keinoin.

Olin kiinnostunut kuulemaan keskustelua ilmastonmuutoksesta, joka maailmankulttuurien festivaaleilla vedettiin varsin suomalaisin voimin: Paneelissa keskustelivat varapääjohtaja Mikko Alestalo Ilmatieteenlaitoksesta, toimitusjohtaja Seija Lukkala Globe Hope -yrityksestä, kansanedustaja Oras Tynkkynen sekä ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Paavo Väyrynen. Erkki Toivanen johti keskustelua.

Keskustelu pysyi tutuissa teemoissa, eikä mitään ennen kuulematonta tuotu esille. Se soljui hyvin eteenpäin, tosin paikoin huomioni harhautui ja jäin miettimään liian pitkäksi aikaa puheenjohtajan välijuontoihin ujutettuja tarinoita milloin mistäkin puolelta maailmaa. Ne toisaalta konkreettisesti hahmottelivat sitä piirrettä, että koko maailma on yhteisen haasteen edessä.

Arvelen ministeri Väyrysen olleen eniten äänessä keskustelijoista. Hän toi selkeästi esille sen, missä tilanteessa esimerkiksi eurooppalaiset tällä hetkellä ovat. Eurooppahan ei ole ilmaston suurin saastuttaja, kohta ei edes Yhdysvallatkaan. Meidän eurooppalaisten ja yleensäkin länsimaisten ihmisten suurin tehtävä ei ole enää päästöjen vähentäminen. Haaste on paljon hankalampi.

Kehittyvät taloudet haluavat seurata Länsimaiden jalanjälkiä ja lisätä hyvinvointiaan. Klassisen taloustieteen sanonnan hengessä -enemmän kulutusta on enemmän hyvinvointia- teollisten tuotteiden valmistus ja kulutus kasvaa näissä maissa huimaa tahtia. Ministeri Väyrynen esitti ennusteen siitä päivästä muutaman vuosikymmenen päässä, jolloin kiinalaisilla olisi varaa ja tahtoa hankkia suhteellisesti yhtä monta autoa kuin Länsimaissa tätä nykyä jo on. Hänen mukaansa on arvioitu, ettei sellaista kokonaisautomäärää, puhumattakaan polttoaineista, tuskin pystytään edes enää tuottamaan tällä planeetalla. Näkymän tuskaisuutta kuitenkin lievittää tieto siitä että ennusteen aikajänteellä tekniikka kehittyy, mikä antaa aikaa keksiä parempia voimanlähteitä autoille.

Väyrysen rinnalla kiinnostavaksi keskustelijaksi nousi Seija Lukkala. Hän edusti monissa ihmisissä jo menetettyä aitoa uskoa siihen, että yksikin ihminen on tärkeä tekijä ilmastonmuutoksessa päivittäisine valintoineen. Hänen yrityksensä tekee jo nyt sitä mikä saattaa olla koko Euroopalla edessä lähivuosina. Keskustelussa tuli nimittäin esiin se seikka, että koska emme voi kieltää kehitysmaita olemaan tavoittelematta hyvinvointia, meidän on pystyttävä itse näyttämään, että hyvinvointi voi olla paljon muutakin kuin jatkuvaa uusien tavaroiden kuluttamista ja luonnonvarojen haaskaamista.

Keskustelussa ministeri Väyrynen sanoi suoraan, että eurooppalaisten olisi aika miettiä omaa tapaansa elää ja kuluttaa.

Loppupäivän mietin sitä, kuinka hankalaa nykypäivän Suomessa on oikeastaan asua ja elää jos yhtään viitsii avata silmiään tarkkaillakseen ympäröivää yhteiskuntaa. Käyt kaupassa ja saat kassillisen turhia muovipakkauksia. Vaatteita käytetään kuin kertakäyttökamaa ja kännykät sekä muut elektroniset laitteet tehdään tahallaan sellaisiksi. Asuntojen lämmittäminen ja liikenne kuluttavat energiaa.

Suuri yleisö ei vieläkään korvaansa näille asioille lotkauta, joten toistaiseksi taitaa olla ihan se ja sama mihin roskikseen sinäkin ne banaaninkuoresi laitat.

Mikä Sarko?

Pari viikkoa sitten yksi Euroopan unionin keskeisimpiä maita, Ranska, valitsi itselleen uuden presidentin. Viimeiset kaksitoista vuotta Elysée-palatsia pääliköinyt Jacques Chirac lähti eläkkeelle, ja remmiin astui uusi kaveri, 52-vuotias Nicolas Sarkozy. Toisin kuin Suomessa ja monissa muissa Euroopan valtioissa, Ranskan presidentin asema on melko vahva, ja etenkin ulkopoliittisissa asioissa hänellä on paljon valtaa. Koska mies tulee näkymään uutisissa aika vahvasti ainakin seuraavan viiden vuoden ajan, ajattelin että olisi paikallaan kirjoitella pieni pikabiografia, jotta tietäisimme, millainen mies siellä Pariisissa nyt huseeraa.

Sarkozy on koko elämänsä ollut pariisilainen, mutta poikkeaa tavanomaisesta ranskalaisesta poliittisesta- ja virkamieseliitistä siinä, että hän on alunperin maahanmuuttajaperheestä: Sarkozyn isä pakeni Puna-armeijaa toisen maailmansodan jälkeen Unkarista. Hän ei ole myöskään käynyt eliittikoulu École nationale d'administrationia, toisin kuin monet muut isokenkäiset ranskan valtionhallinnossa.

Sarkozyn poliittinen ura alkoi 1983 Neuillyn kunnallispolitiikasta, missä hän toimi kunnanvaltuustossa. Ranskan parlamenttiin, kansalliskokoukseen Sarkozy pääsi vuonna 1988. Hallitusvastuussa hän on toiminut budjettiministerin, sisäministerin ja valtiovarainministerin tehtävissä. Kun oikeistopuolue UMP(Union pour la Majorité Présidentielle):n aikaisempi puheenjohtaja Alain Juppé sai kenkää korruptiosotkujen takia kesällä 2004, pääsi Sarkozy puheenjohtajan pallille, mistä hän sai hyvät lähtöasemat puolueensa presidenttiehdokkaaksi.

Asenteiltaan "Sarko" on oikeistolainen ja konservatiivi. Vaalikampanjan aikana hän korosti lain ja järjestyksen merkitystä sekä angloamerikkalaisen markkinaliberalismin vahvistamista Ranskassa. Häntä pidetään yli puoluerajojen taitavana taktikkona ja karismaattisena puhujana.

Sarkozya on syytetty autoritaarisuuden ihannoinnista sekä myös oikeistopopulismista. Hän on luonteellaan ja kommenteillaan herättänyt voimakasta vastustusta. Vuonna 2005, Pariisin mellakoiden aikaan hän vannoi puhdistavansa lähiöt "painepesurilla". Sarkolle myönnettiinkin Privacy Internationalin Orwell-palkinto vuonna 2005.

Chiracin viimeistä kautta on syytetty pysähtyneisyydestä ja uudistusten puutteesta. Tultuaan valituksi Sarkozy lupasi ajaa voimakkaita muutoksia: Ranskan perinteisestä 35-tuntisesta työviikosta tulisi joustaa ja mm. verotusta olisi uudistettava. Aika näyttää, miten Ranskan valtiolaiva kääntyy ja miten kiistanalaiselle miehelle käy.

Seurataan tilannetta :)

Terveisiä Euroopan parvekkeelta -taas

Vietin viime kevään Erasmus-opiskelijavaihdossa Alankomaissa, Maastrichtin yliopistossa. Kirjoitin vaihtoajan kokemuksistani JENin silloiseen kolumnisarjaan jutun, jossa viittasin Maastrichtin lisänimeen Euroopan parvekkeena sen sekä maantieteellisesti että symbolisesti keskeisen sijainnin määrittämänä. Euroopan parvekkeelta kuuluu jälleen! Tämän viikkoinen blogikirjoitus on Maastrichtissa "Bachelor European Studies" -ohjelmassa tutkintoaan suorittavan saksalaisen Ulrike Klosen käsialaa. Tutustuimme aivan vaihtoaikani alkuvaiheissa slovakialaisen naapurini pitämissä juhlissa, kun espanjalainen kurssikaverini toi paikalle saksalaisen kaverinsa. Käydessäni keskustelua tämän juuri tapaamani henkilön kanssa tajusin yht'äkkiä, etten ymmärtänyt hänen englannistaan sanaakaan. Hetken ihmeteltyäni huomasin puheessa jotakin tuttua ja pian kävi selväksi, että keskustelukumppanini Ulrike juttelikin minulle sujuvalla suomenkielellä! Talk about internationalization!!!

Ulrike jatkaa vielä opintojaan Maastrichtissa ja vaihtoaikani jälkeen olemme pitäneet yhteyttä muun muassa sähköpostitse, jonka avulla hänen on mahdollista harjoittaa ja ylläpitää suomenkielentaitoaan. Lisäksi hän vieraili Suomessa viime elokuussa sekä katsastaen Jyväskylää että tavaten Tampereella isäntäperhettään, jonka luona hän oli muutamaa vuotta aiemmin viettänyt kesää suomea opiskellen. Ulriken kielitaito perustuukin pitkälti itseopiskeluun ja käytännön harjoitteluun, koska koulussa hän ei ole sitä opiskellut. Henkilökohtaisesti olen hyvin vaikuttunut sitkeydestä ja päättäväisyydestä, jota ystäväni on osoittanut monimutkaiseksi ja haastavaksi luonnehditun kielemme haltuunotossa! Seuraavassa siis kaikkien meidän iloksi terveisiä Maastrichtista ja käsityksiä sen eurooppalaisesta olemuksesta sekä kertomuksia viimeaikaisista kuulumisista!


__________________________________________________________________________________

Ulrike Klose:

Tiedät että olet jossain Euroopan keskuksessa jos sinä, pikku saksalainen tyttö minun tapauksessa, olet kaupassa Alankomaissa ja sovitat joitakin kamppeita. Sait pukukopin belgialaiselta tytöltä joka puhui ranskaa äidin kanssa, ja kun kamppailet kamppeiden kanssa, ruotsilainen pariskunta juutelee ruotsiksi toisessa kopissa. Kauppa-apulainen tulee ja kysyy voisiko hän auttaa? No ei, kiitos, he sanovat hollanniksi. En lisännyt mitään tähän tarinaan, eikä tänä päivänä ole mitään erikoista, mutta tämä tapahtui eilen, viidessä minuutissa lauantaina Maastrichtin keskuksessa. Tervetuloa Eurooppaan!

Tämä todella on tunne joka saat monissa paikoissa täällä. Tietysti, on provinssin eduskunta jossa Maastrichtin sopimus on allekirjoitettu. Mutta on myös nämä pienet asiat, niinkuin se liikenneympärä, jolla on Euroopan tähtien vaistos. Tai se tori jonka nimi on ”Plaza 1992”, missä maassa ovat €-symbolit. Tai kun yksi päivä teatterin sallolla oli suuri EU:n lippu pari viikkoa sitten. Tai sen kirja, jonka poika, ketä minä autan tekemään saksan kotityötä sai. Kirja oli lahja kaupungilta koska hän on syntynyt vuonna 1992, sopimuksen vuotena. Olin muuten tosi kateellinen kun näin sen koska se oli niin kiva. Mutta ikävä kyllä hän ei ymmärtänyt mitä halusin (”Voi, no mutta TÄMÄ on kiva kirja! Tosi mielenkiintoinen... tämä on juuri mitä opiskelen...”) tai kyllä hän ymmärsi, mutta hän ajatteli samaa ja itse halusi pitää kirjan itse.

Minä olen Ulrike ja, niin kuin kerrottu, teen European Studies toista vuotta Maastrichtin yliopistossa Alankomaissa. (Alankomaat, maan nimi on Alankomaat, älä koskaan sano Hollanti tai ne tulee vihainen!) Tulin tänne Wuppertalista Saksassa syyskuuta 2005 tutkimaan tuntematonta maata Reinin ja meren valissä. Ja kun jotain kivaa tai mielenkiintoista tapahtuu kaupungissa jolta me saimme EU:n ja kolme pilarit, mä huolehdin että te olette tilanteen tasalla!

Meillä oli konferenssi ylioppilaille viime viikolla, ihanalta nimeltään ”Conflict management – Reassessing Europe’s role on a global stage”. Siellä olivat noin sata osanottajaa koko Euroopasta (ja muista maistakin, yksi tyttö tuli Etelä-Afrikasta), ja se meni parempi kuin minä luulin etukäteen – siis, ei puhujia jotka ei tulleet, ei isoja ongelmia joita kukaan oli ajatellut. Vain yksi tuutori tuli sairaaksi yksi päivä ennen kuin tarvitsimme häntä... mutta onneksi poika ryhmästä tiesi niin paljon aineesta että hän voi tehdä sen. Me puhuimme siis Conflict Managementista, niin kuin kysymyksestä mitä EU pitäisi tehdä ulkomaissa, energian ongelmista ja Venejästä, maailmankaupasta, kehitysavusta ja identiteetistä, ja me kirjoitimme julistuksen joka lähettään Komissiolle ja ngo:ille. Toivottavasti me saamme vastauksia. (Hei! Jos joku teistäkin haluu sen – kirjoita minulle vaan...)

8. Toukokuuta olimme Brysselissä. Ei Eurooppapäivänä, koska sitten kaikki Brysselissä on kiinni. No, ehkä ei kiinni katselemiseen, mutta emme voinut saada ketään puhumaan. Eurooppapäivänä europarlamentaarikot ovat pois. Hm... Siis menimme kuitenkin, mutta yksi päivä aiemmin. Tietäkö joku sen ison portin Brysselin keskuksessa? Normaalisti tästä portista riippuu belgialainen trikolori, mutta silloin siellä oli eurooppalainen lippu. Oli kiva, suuri portti jossa lukee ”Tämä monumentti on pystytänyt Belgian kansalla” ja sitten siellä on sininen lippu keltaisien tähtien kanssa. Sääli että seuraavana päivänä emme voineet olla tuolla. Mutta Eurooppapäivä Maastrichtissa sadan Eurooppalaisen kanssa kyllä olikin kiva!